Käsivarressa patikoimassa 8.-13.7.2012

Tämä mainio heinäkuun patikointitarina tulee tähän blogiin jälkijunassa — siltä ajalta, kun vanha blogi oli hajalla — huippuhavaintona naali, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa kahteen vuoteen nähty. Ensin houkutteeksi maisema.

Lappi on minulle enemmän melonta- kuin patikointikohde. Vasta parina viime vuonna olen ottanut tavaksi samota Lapin erämaita = 2010 Hetta-Pallas, 2011 Saariselkä. Nyt patikoin ensi kerran Käsivarren maastoja, jossa olin aiemmin käynyt vain hiihtovaelluksella 2004.

Sunnuntai 8.7.2012. Lensin Helsingistä Kittilään, jossa vaihdoin bussiin. Jäin bussista pois Kilpisjärven alakylässä, jossa kävin kaupassa (Kilpishalli) ja jätin miniläppärin Hotelli Kilpikseen patikoinnin ajaksi. Saanan profiili hallitsee maisemaa = Suomen tunnistettavin yksittäinen luontokohde.

Kun maastoon lähtee, Saana alkaa kääntyä.

Tsahkaljärven ohituken jälkeen Saanan profiili on jo hienokseltaan nurin.

Käsivarren erämaahan lähdetään useimmiten valloittamaan Haltitunturia, Suomen korkeinta vuorta. Se oli mielessä minullakin, mutta lyhin reitti sinne + takaisin ei houkuttanut — silloinhan kaikki maisemat näkisi tuplasti. Suuntasin ensin itään kohti Rommaenon vesireittiä. 8 km patikoinnin jälkeen ilmestyy näkyviin Paihkasjärvi.

Jos Rommaenon haluaa meloa, täytyisi kanootti kantaa ensin Paihkasjärvelle. Mittasin kantomatkaksi melko tarkkaan 10 km. Polku on enimmäkseen tasainen ja helppo lukuunottamatta ensimmäistä 3 kilometriä, jolloin ohitettiin Tsahkaljärveä kivistä ja mäkistä polkua pitkin.

Ohitin Paihkasjärven ja pystytin teltan sen ja Termisjärven välisen joen tai pikemmin puron varteen.

Puro ei ole melontakelpoinen edes tulvalla. Tämän 2,5 km pätkän meloja joutuisi ohittamaan kantaen.

Maanantai 9.7.2012. Ylhäältä näkee enemmän kuin alhaalta, niinpä lähdin aamulla etsimään parempia maisemia lähitunturi Coahpebaktin huipulta [karttalinkki].

Maastossa oli paljon porosta irronnutta karvaa.

Näkymä itään kohti Termisjärveä.

(Takinkauluksesta roikkuva ruskea lieve on hyttystakin huppu, jonka unohdin piilottaa.)

Purin teltan ja lähdin kohti Termisjärveä. Termisjärven tupa jo erottuu.

Visuaalinen harha aiheuttaa sen, että järven rannalla näyttää olevan kolme tupaa. Todellisuudessa kyseessä on tupa, puuvaja ja vessa 50 metrin säteellä toisistaan. Termisjärven tupa lähikuvassa [karttalinkki].

Tuvassa ei ollut ketään. Kävin lukemassa tuvan päiväkirjan ja lisäämässä omat merkinnät. Jatkoin kohti itää. Täällä poroaidan läpäisyt ovat helppoja, sillä polkujen kohdalla on kunnon portti (ei konttaamista niin kuin esim. kesäkuussa Vietkajoella).

Tunturihuippu Jollan-Malla [karttalinkki] on jo esiintynyt neljässä aiemmassa kuvassa töyräänä Termisjärven vasemmalla puolella. Nyt kipusin sinne katsoakseni taaksepäin länteen. Komeaa.

.. ja sitten itään, jossa Rommaenon vesistö alkaa Termisjärvestä alas.

Hiton komea näkymä. Hiton komea päivä. Otin alas palatessa lähikuvan Jollan-Mallan rinteestä muistuttaakseni itseäni siitä, että täällä käsivarren maastossa pienilläkin tuntureilla on mukavaa jyrkkyyttä.

Entä Rommaenon melottavuus? Huonolta näyttää. Tuosta ei voi meloa.

Välimatkojen pituudet Rommaenolla Termisjärven alapuolella ovat: kanto 300 metriä + melonta 900 m + kanto 200 m + melonta 300 m + kanto 200 m + melonta 400 m + kanto 200 m + melonta 400 m + kanto 200 m jne. En jatka pitemmälle. Totean vain, että jossain vaiheessa melonta helpottuu, kun vesimäärä lisääntyy. Lähteköön matkaan ken haluaa. (Myöhemmin kuulin, että on tämä melottukin — jos joku kiinnostui ja haluaa tietää lisää, välitän melojan yhteystiedot.)

Näiden tutkimusten jälkeen nousin Kutturankurua ylös [karttalinkki], josta siirryin Siedjonjärven länsirantaa pitkin pohjoiseen. Ylitin Kahperusjoen [karttalinkki], jossa hain ylityskelpoista reittiä tovin (en halunnut riisua patikointikenkiä).

Jatkoin vielä kilometrin pohjoiseen, johon laitoin teltan. Kuva etelään Siedjonjärvelle päin.

Tiistai 10.7.2012. Heräsin hyvässä säässä. Keräsin teltan kokoon ja lähdin avoimessa maastossa kohti Meekoa. Ylitettyäni harjanteen muuten tasaisessa maastossa näkyi ylimääräinen kumpu.

Saivaara [karttalinkki].

Ylitettyäni pienen lumikanjonin..

.. saavuin Kilpisjärvi-Halti-polulle, joka kerää käsivarren suurimmat patikoijamäärät. Taas vilkaisu Saivaaralle.

Ylitin Bierfejoen sillan kautta.

Olin aiemmin aamulla löytänyt poronsarven, jonka avulla tuonkin kuvan otin. Sen avulla pystyin näet tekemään rinkasta kameran jalustan.

Parissa viime kuvassa on näkynyt korkeahko nyppylä Megonbakti [karttalinkki]. Kipusin sille maisemaa ihailemaan.

Komeaa. Poroenon laakso. Porojärveltä moni aloittaa Lätäsenon melontaretken. Se vaatii ensin lentomatkan Porojärvelle kanootit kiinni vesitason ponttoonijaloissa. Toinen ja työläämpi vaihtoehto on vetää kanootti kevättalvella ahkiona Porojärvelle, jättää sinne, patikoida kesä-heinäkuun taitteessa sinne uudestaan ja meloa alas.

Jatkoin Meekolta kohti Haltia. Pitsuskängäs on Suomen komein vesiputous [karttalinkki].

Vertailuksi Pitsusköngäs talvella 2004.

Pysähdyin evästelemään Pitsusjärven tuvalla [karttalinkki].

Paikallinen poromies ja mönkijä.

Vessa.

Tunnin levättyäni jatkoin kohti Haltin laaksoa. Kaunis nimetön vesiputous.

Poroja oli iso lauma.

Lähikuva.

Pystytin teltan Haltijärven alaiselle pienemmälle järvelle.

Tunti lepoa. Lähdin patikoimaan kohti Haltia, jonka saavutin klo 21 jälkeen [karttalinkki]. Kirjoitin nimeni kirjaseen, joka on Haltin huipulla. Suomen korkein vuori, 1328 metriä. Tänään sen saavutti kaksi sivua patikoijia joukossa kaksi japanilaista, jotka tulivat helikopterilla.

Huippu.

Näkymä alas Haltin laaksoon. Edessä Haltijärvi, takana Pitsusjärvi.

Vertailuksi Haltin laakso talvella 2004.

Päätin samalla kerralla käydä Ridnitsohkkalla, Suomen toiseksi korkeimmalla vuorella, 1315 metriä. Alhaalta katsoen Haltin ja Ridnin välillä on harjanne, jota pitkin pyrin ”oikaisemaan”. En suosittele. Välissä on lukuisia pikkurotkoja ja lumilaikkuja, joiden kierto lisää matkaa. Lumilaikut voi ylittääkin, mutta se on hidasta, koska lumi upottaa varomattoman vyötäisiä myöten.

Lumiaskellustaktiikkaa = taputtele lumi edessä kovemmaksi, astu vasta sitten siihen. Kävely Haltilta Ridnitsohkkalle kesti 2 tuntia. Näkymä Haltin laaksoon.

Karttaa ja maastoa vertailtuani huomasin, että olin vasta saapunut ”vale-Ridnitsohkkalle” [karttalinkki]. Oikea Ridni on tästä itään ja siellä on kaksi taloa [karttalinkki].

Ei auta. Kun olen näin lähellä, päätin käydä sielläkin.

Jonkin ajan kuluttua näin jonkin ympäristöä vaaleamman hahmon pomppimassa kahden isomman kiven takana. Kun lähestyin kohdetta, se jäi istumaan kiven päälle. Räpelsin kameraa ja kun olin kuvausvalmis, otus oli kadonnut. Hetkeä myöhemmin näin naalin pysähtyneenä. Katselimme toisiamme tovin. Otin kuvan. Lähestyin yhä naalia, sillä se oli suunnilleen minun ja tunturin laen välissä. Naali juoksi pois oikealle. Otin toisen kuvan. Naali juoksi kauemmas häviten silmistäni sulautuen tunturin rakkakivikkoon.

En kuvaushetkellä hoksannut kuinka harvinainen havainto naali eli napakettu on, vaan siitä huomautettiin minulle jälkikäteen. Wikipedia-artikkelin mukaan edellinen naali nähtiin Suomessa 2010.

Otin sittemmin yhteyttä Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jossa he onnittelivat havainnosta ja kehottivat kirjaamaan sen Hatikkaan (=Luonnontieteellisen keskusmuseon luontohavaintotietokanta), minkä teinkin. Siellä edellinen Suomen naalihavainto on vuodelta 2009.

Rajavartioston tuvat olivat säpissä. Ridnitsohkkan huippu oli kivikasa talojen välissä.

Näkymä Somasjärvelle.

Näkymä Norjan tuntureille.

Palasin teltalle, jossa tein nopean aterian. Kello oli 1:30 seuraavan vuorokauden puolella, kun vihdoin pääsin 40 km patikoinnin jälkeen nukkumaan.

Keskiviikko 11.7.2012. Nukuin pitkään. Syy eiliseen pitkään patikointiin oli tieto, että tänään sataa. Kävelyreitti oli eilisen toistoa, mutta toiseen suuntaan. Pitsuskönkään alainen rotko.

Vuomakasjoen ylitys [karttalinkki].

Meekon autiotupa täyttyi patikoijista. Jätin heille tilaa. Laitoin teltan Meekon varaustuvan viereen sateessa [karttalinkki].

Torstai 12.7.2012. Koko yön satoi. Lähdin sadetakissa varhain patikoimaan Meekolta kohti Kuonjarjoen tupaa. ”Anteeksi häiriö”, sanoin astuessani 3 tunnin kuluttua tupaan, sillä kaikki olivat yhä makuupusseissaan.

Kuonjarjoen tupa [karttalinkki] on suuri, sillä sitä ympäröivä maasto on kaltevaa ja/tai kivistä — telttaa sen lähettyville on hankala pystyttää.

Jatkoin aterian jälkeen kohti Saarijärven tupaa.

Yllä olevan kuvan oikeassa laidassa näkyy Saana, ensi kertaa neljään päivään. Alla Saarijärven tupa [karttalinkki].

Saarijärveltä Kilpisjärveä kohti kulkeva reitti käväisee Norjan puolella. Paluu Suomeen, takana Saana.

Leirin tein Tsahkaljärvelle 2 km ennen Kilpisjärveä [karttalinkki]. Uinti järvessä. Aah.

Huomaan, etten ole kertonut muista patikoijista ja heidän reittivalinnoista mitään, mutta kuten arvata saattaa, reipasta väkeä löytyy Kilpisjärvi-Halti-polulta tuon tuostakin.

  • Punaiset polut ovat minun.
  • Kotkalaismiehet pitivät hurjaa vauhtia ja menivät Kilpisjärveltä Haltille 2 päivässä ollen huipulla puoli tuntia minua ennen. (Heistä toinen keksi nimittää minut viikatemieheksi, kun mukana retuuttamani poronsarvi oli kuulemma sen näköinen.) He jatkoivat Norjan puolelle pohjoiseen tien varteen (vihreä reitti) ja näin välttyivät patikoimasta samaa reittiä kahdesti.
  • Helsinkiläispariskunta + koira tulivat Haltille Norjasta Govddosgaisin pohjoispuolta (turkoosi reitti). Haltin jälkeen he palasivat normipolkua Kilpisjärvelle.
  • Eniten jutustelin kajaanilaiskaksikon kanssa, jonka kanssa polut yhtenivät useimmin. He lensivät ensin Porojärvelle, jonka jälkeen kurkkasivat Haltin ja kävivät mm. Saivaaran huipulla. Sen itäpuolella on kuulemma portaat, jotka johdattavat ylös ihailemaan huikeita näkymiä.

Perjantai 13.7.2012. Jätin teltan pystyyn ja lähdin aamulla kohti Saanaa. Sen huippu oli Saanajärven päivätuvalta katsoen pilvessä.

Saanalle kivutaan länsipäästä, jonka jyrkimmässä kohdassa on satoja portaita.

Pikku-Malla.

Hetken kuluttua aurinkoakin.

Saanan huipulta katsellaan eteläisen Kilpisjärven suuntaan.

Saanalle on rakennettu hätäsuojia rajuilman varalta.

Takaisin alhaalla. Saanan profiili tieltä.

Se siitä. Palasin teltalle, jonka keräsin kokoon, ja jatkoin hotelli Kilpikseen. Suihkun jälkeen (hinta 5 euroa) olo oli huikea. Patikointia 153 km kuudessa päivässä, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat tynkiä.

Mitä muuta? Säät olivat tällä reissulla viileät +8-12 astetta, mikä oli oikein hyvä patikointia ajatellen. Hyttysiä oli paljon ja niitä esiintyi korkealla Haltin rinteilläkin — ei silti missään aivan ennätysmääriä viileän sään takia.

Hyvän aterian ja kauppareissun jälkeen jatkoin bussilla Tromssaan Norjaan, mutta siitä kerron seuraavassa tarinassa…

Advertisements

9 Responses to Käsivarressa patikoimassa 8.-13.7.2012

  1. korpijaakko says:

    Mitäpä meloja arvelee, voisiko joki Haltijärveltä alas Meekojärvelle saakka olla huipputulvalla melottavissa? Tietysti Pitsusköngäs ja sitä seuraava kanjoniosuus pitää ohittaa kantaen, ja Pitsusjärven pohjoispuolella varmaan useampi kivikkoinen porraskin, mutta packraftin kanssa ohittaminen on kevyttä. Tällainen on ollut mielessä toisinaan…

    • Haltijärven laskujoen kaato on alussa (ja Pitsusjärven jälkeenkin) kova, samoin veden vauhti, mutta kaipa siitä osaava packraft-kuski kuivapuvussa selviäisi, KUNHAN tutkii reitin etukäteen, pystyy kontrolloimaan menoa ja pysähtymään silloin kun haluaa. Onko pysähtyminen sitten helppoa, kun suvantoja tuolla ei juuri ole? Ei aavistustakaan!! En suosittele tätä temppua kellekään, omalla riskillä on mentävä. Huh!

      • korpijaakko says:

        En suosittele minäkään Pysähtyminen packraftilla virtaavassa vedessä vaatii hyviä kiviä tai akanvirtoja tai pieniä helppoja surffiaaltoja, ei toki ole noissa olosuhteissa helppoa. Laskin joskus putoamiskorkeutta ja se on aika paljon. Voisihan tuota joskus käydä katsomassa, tiedusteltua se tulisi samalla kun kävelisi ylävirtaan varusteiden kanssa. Ja jos ei muuta, niin voisihan sitä ainakin meloa Haltijärvessä ennen kuin kävelee takaisin. 😀

  2. peku says:

    Olen itse ajatellut, että saanan päällä olevat (itse en ole huomannut kuin yhden) suojapaikat olisivat sodanaikaisia tähystys/vartiointipaikkoja mutta ehkä tuo tulkintasi sääsuojasta on realistisempi… 🙂

  3. Oula Valkeapää says:

    Hyviä valokuva. Saanan päällä oleva suoja saattaapa olla toisenlaisia rajuilmoja varten, lienee maailmansodan peruja ja saksalaista tekoa…

  4. Torsti Vuorma says:

    Morjens,

    Kiitos hyvästä reissukuvauksesta, ja -kuvista.. 🙂

    Mukavasti tuossa pysyi kartalla, hyvien linkkiesi avustamana.

    ..hiukan häiritsi tuolla alussa ilmansuunnat.. Itä/länsi lie sekoittuneet..?
    ”Näkymä länteen kohti Termisjärveä.” ..minusta ois pitäny olla itään..
    Kartalla oli noilta osin vähän haasteellista seurata matkaa.

    Jokatapauksessa hieno kuvaus, ja pääsi melko hyvin kiinni maisemaan, ja siihen, millainen on tuo maisema patikoida.. Toisinaan kivinen, joiltain osin hyvinki mukavan oloista tunturin kuvetta.. 🙂

    T. Tope V

  5. Ina says:

    Heippa! Olipas hyvä kirjoitus, antoi ideoita omaa reissua varten 🙂 Oliko tuohon aikaan maasto kuivunut hyvin?

    • Kiitos! Heinäkuun 10. päivän paikkeilla ei maastossa enää lunta ole, sikäli oli kuivaa. 12 tunnin sade tietenkin muuttaa olosuhteet. Näinhän minulle kävi paluumatkalla Kilpisjärvelle, jolloin jotkut joen ylitykset eivät onnistuneet kiveltä kivelle askeltaen, mutta onnistuivat kuitenkin. Sen lisäksi joihinkin kohtiin Tsahkaljärven ja Saarijärven väliin syntyy märällä kelillä upottavaa maata. Yleisesti ei ongelmaa. Jos heinäkuun toisella viikolla tuonne menet, se on oikein hyvää patikointiaikaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: