Patikointia Gran Canarialla 4.-9.1.2013

Jos et tiennyt, että Kanariansaarilla on hienoja patikointipolkuja, tässä omia kokemuksiani 4.-9.1.2013. Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki Gran Canariaa koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa. Tätä kirjoittaessani (9.1.2013) tähän tulee pääkohdat — lisään myöhemmin 3-ulotteisia Google Earth -näkymiä (lisäykset tehty 22.1.2013).

(Teneriffalta kirjoittamani patikointiartikkeli löytyy täältä. Lisäksi olen kirjoittanut artikkelit La Gomeralta sekä Azorien São Miguelilta ja Azorien keskisaarilta.)

Aloitetaan.

Käytin patikoidessa Pentti Korpelan kirjoittamaa Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjaa vuodelta 2006, jota suosittelen. Kiitän kirjan historiaosuutta (mistä tähän on tultu, sellainen aina kiehtoo) sekä 36 perusteellista reittikuvausta, jotka on jaettu kolmeen luokkaan: helppo, kohtuullinen, vaativa reitti. Kaikki reitit on käveltävissä yhdessä päivässä. Reittikuvaus kertoo myös miten pääsee alkupisteeseen ja lopusta pois (yleensä bussilla).

Kaikkea kirja ei kerro, joten aloitetaan siitä.

Retkikaasu ostetaan espanjankielisissä maissa rautakaupasta (ferreteria). Käytän puhkaistavaa 190 gramman panosta, joita myydään ympäri maailman. Muita retkikaasuja en kysellyt, kun en tarvinnut. Kattilat sun muut ateriointivälineet tuon Suomesta.

Retkiruoaksi kaupasta saa säilykkeitä (mm. monia kelpo lihapullalaatuja), riisiä, pätkittyä spagettia, puurohiutaleita. Aamupuuroon sekoitan jotain sokeripitoisia hiutaleita (raksuja), niin on makeampaa. Jos joku ihmettelee, että mainitsen tästä, niin voin kertoa, että esim. Etelä-Amerikassa kaupoista ei lihasäilykkeitä saa — Gran Canarialla ei onneksi tarvitse turvautua tonnikalaan.

Vettä ei voi juoda hanasta vaan se on keitettävä tai ostettava pullovettä. Gran Canaria on yleisilmeeltään kuiva eikä luonnosta juuri löydy vettä tekojärvien ulkopuolelta. Niinpä retkellä vesi on kannettava repussa. Mainitsemisen arvoisina poikkeuksena sääntöön ovat jotkut vuoriston huolletut leirintäalueet, joista myöhemmin lisää.

Bussireitistö on Gran Canarialla hyvä, sillä eri reittejä on noin sata. Se on paljon, kun saari mahtuu 50 x 50 km neliöön. Melkein joka paikkaan pääsee, mutta on lähdettävä aikaisin, jos haluaa ehtiä saaren toiselle puolelle patikoimaan (vuoriston kapeilla teillä kulkee busseja harvoin). Aikataulut löytyvät kahdesta taiteltavasta läpyskästä, pohjoisen ja etelän reitit erikseen. Netissä toimivaa aikatauluhakua en löytänyt.

Aurinko pysyttelee Gran Canarialla horisontin yläpuolella tammikuussa 10 ja puoli tuntia (klo 8:00-18:30). Pimeä tulee nopeasti. Kiitän GPS-paikannintani, joka kertoo montako tuntia on auringonlaskuun, sekä otsalamppuani, joka auttoi tekemään aamupalaa pimeässä, sillä heräsin useimmiten kello 5.

Leirintäalueita ei Gran Canarialla ole monta. Käytin ensi päivinä Playa Vargasta, joka on ihan kelvollinen: ravintolasta saa ruokaa, internet toimii, suihkusta tulee lämmintä vettä kello 18-19 (muuten kylmää). Teltta pystytetään betonirakenteen sisään, jossa on lisäksi talon puolesta yksinkertainen pöytä, tuoli ja lepolasse.

Huonona puolena Playa Vargas on 1,8 km lähimmästä bussipysäkistä. Muina huonoina puolina mainittakoon, että leirintäalueella ei ole yleistä keittiötä, joten aamupuuro on laitettava omalla keittimellä teltan vieressä. Lisäksi alue on vartioitu ja portit kiinni klo 23-8:30. Lähdin retkelle joka aamu varhain, joten:

Vuoriston leirintäalueita on noin 20 kpl ja ne löytyvät täältä. Nämä leirintäalueet ovat ilmaisia, mutta tarvitaan paikallisen OIAC-organisaation lupa, jotta leirintä onnistuu ilman sakkoa (lupaa tosiaan käytiin kysymässä). Lupa täytyy käydä henkilökohtaisesti hakemassa Cabildo Insularin toimistosta eli osoitteesta ”Calle Bravo Murillo, 23, Las Palmas de Gran Canaria, Spain”. Toimisto on lähellä San Telmon bussiasemaa — ohjeistus OIACin nettisivuilta tästä tai Google Mapsista tästä. Itse pyysin lupaa alunperin sähköpostilla netin kautta, mutta luvan saa kuulemma myös, jos vain marssii toimistoon.

Vuoriston leirintäalueiden varustetaso vaihtelee. Itse kokeilin Alto del Morro de Santiagoa, koska se on lähellä bussireittiä 18, sieltä saa juomakelpoista vettä ja siellä on vesivessa — näin kertoi nettisivu ja tämä myös piti paikkansa. (Kuitenkin OIAC-organisaation tyyppi oli lukinnut viimeiseksi yöksi vessarakennuksen enkä saanut illalla vettä — onneksi olin täyttänyt aamulla ylimääräiset astiat joten ongelmaa ei ollut.)

Kuva Alto del Morro de Santiagosta, korkeus 1210 m meren pinnasta.

Vessarakennus ja ilmoitustaulu.

Maiseman värejä aamulla.

Patikointireitit on Gran Canarialla merkitty maastoon pääosin selkeästi (poikkeuksia tuonnempana). Risteyskohdissa näkyy viittoja kuten myös silloin, kun siirrytään tieltä maastoon (oletan, että alla olevan kuvan merkintä GC-60 tarkoittaa patikointireitin virallista numeroa — itse en käyttänyt sellaista karttaa, jossa patikointireittinumerointi olisi ollut sama kuin maastossa).

Vaelluskengät vai lenkkarit? Tätä pohdin ennakkoon ja otin mukaan molemmat. Käytännössä lenkkarit riittävät — parin ensimmäisen päivän jälkeen käytin yksinomaan niitä.

Polkuni satelliittikuvan päällä (lisäys 22.1.2013).

Sitten patikoimaan. Kerron lyhyesti reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.

4.1.2013 yritin ensin Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjan reitille 11, joka alkaa Palmitos Parkista, joka on paikallinen suosittu vesieläinpuisto. En löytänyt lähtöpaikkaa, joten 20 minuutin kuluttua harhailtuani yhä kauemmas oletetusta lähtöpisteestä päättelin, ettei reittiä enää ole (lähtöpiste on ehkä otettu vesieläinpuiston käyttöön, pari ranskalaista eivät myöskään löytäneet alkupistettä). Turhautuneena otin ensin yhden taksin ja sitten toisen ja menin kävelemään pienestä Artearan kylästä alkavaa reittiä numero 8.

Kylässä on perinteitä, sillä samoja (esim. appelsiinin) viljelytapoja käytettiin jo ennen vuotta 1484, kun espanjalaiset valloittivat saaren.

Kyseessä on rotkonpohjareitti. Mikään erikoinen elämys tästä ei tullut, mutta oli sillä hetkensä.

Reitti seurasi vanhaa maantietä. Jeepit ja polkupyörät ohittelivat ja nostivat pölyä.

Neljä tuntia tuossa meni ja putki oli avattu.

5.1.2013 menin Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjan reitille 31. Reitti lähti Montaña de las Tierrasista, jota ennen pyysin taksia pysähtymään Cuevas Bermejasin punaisten luolien kylässä.

Ennen espanjalaisia maassa asuneet Afrikasta saapuneet berberit eivät rakentaneet taloja vaan asuivat luolissa. Sittemmin espanjalaiset ovat nähtävästi omaksuneet saman käytännön, sillä saaren vuorenseinämät ovat joka puolella täynnä ovia. Miksi? En osaa selittää.

Joka tapauksessa muinainen asutus keskittyi vuorten välisiin rotkoihin, koska niissä oli parhaat kosteat olosuhteet erilaiselle viljelylle kuten myös kukille, sillä berberit tarhasivat mehiläisiä, jotka keräsivät kukkahunajaa. Nousu aasipolkua pitkin on alkanut, näkymä tulosuuntaan.

Tunnin kuluttua reitti nousee tielle.

Kun tietä myöten on kuljettu tovi, näkyy yliluonnollisen selkeäpiirteinen metsä (maaston ruskea väri = paikallisen mäntylajin 15-senttisiä neulasia).

Edelleen tietä pitkin saavutaan Martelesin 500-metriselle kalderalle, siis tulivuoren sammuneelle kraaterille, jonka pohjalla on pelto.

Poistutaan asfaltilta. Reitti lähtee alamäkeen kohti Valsequillon kylää ohittaen oikealta Roque Granden jylhän vuoren.

Tämä se on oikeaa patikointipolkua. Tässä ei enää jeepillä tai polkupyörällä liikuta.

Saapuminen Valsequillon kylään. Roque Grande on jäänyt usvaan.

Palasin bussilla takaisin leirintäalueelle.

6.1.2013 menin Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjan reitille 28, joka olikin maisemiltaan upea. Lähtöpaikalle El Cercadon pikkukylään pääsin kahdella bussilla, jonka jälkeen 40 minuuttia ylös rinnettä ja katse alas Puerto Moganiin.

Ylängön saavutettuaan maasto oli kuivaa.

Näkymä alas Moganin kylään.

Tästä lähtee jyrkkä polku alaspäin kohti kylää, mutta jatkoin tasannetta ylös kohti Tauro-vuorta, jossa näin ensi kertaa Roque Nublon. Roque Nublo on Gran Canarian tunnetuin luonnonmonumentti = pieni nysty kuvan keskeltä hiukan oikealle.

Hiukan alempaa löytyi hyvä näkymä alatasangon tekojärville.

Paikalla oli paljon patikoijia Keski-Euroopan saksankielisiltä alueilta. He olivat nousseet vuorelle järvien suunnasta. Saksankielinen patikointiopas kai suosittelee sellaista reittiä? Koska itse luin suomalaista opasta, lähdin kuuliaisesti takaisin päin. Saavuin tunnin kuluttua samaan kohtaan, josta olin kuvannut Moganin kylän. Nyt lähdin laskeutumaan kohti kylää.

Kylästä pääsin jälleen kahdella bussilla Playa Vargasin leirintäalueelle.

7.1.2013 matkustin ensin Alto del Morro de Santiagon leirintäalueelle, jonne pystytin teltan. Sitten lähdin Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjan reitille 18, joka kulkee leirintäalueen kautta.

Ongelma vain, että lähdin kävelemään reittiä toiseen suuntaan kuin kirjassa ohjeistettiin. Huomasin päivän mittaan, ettei onnistu helposti. Kun reittikuvauksissa kerrotaan mitä näkyy ja mihin mennään, reittiä taaksepäin kävelevä ei pysty hahmottamaan tilannetta varsinkaan, kun tämä reitti ei ole viitoitettu (ei kuulu viralliseen patikointireittinumerointiin).

Esimerkki. Kun reittikuvauksessa oli kulku rotkon läpi, jossa on seinään koverrettuja taloja, osuin rotkoon vasta kolmannella yrittämällä.

Kun olin kulkenut rotkon alapäähän, päättelin, että olen sittenkin väärässä rotkossa. Tämän tunteen vallassa olin 10 minuuttia, kunnes sittenkin keksin mistä jatko oli suoritettava ja reitti jatkui upealla näkymällä Chira-tekojärvelle.

Sen jälkeen 200 metriä sujui hyvin, kunnes huomasin kulkevani yhä pienemmällä ja pienemmällä polulla, ja lopulta polku hävisi. Hemmetti. Löysin muinaisen kastelukanavan, jota pitkin pääsi kohtuullisesti (onneksi oli takki, kaktukset repivät).

Löysin 20 minuutin kuluttua oikean reitin ja kun katsoin tulosuuntaan, ymmärsin heti mistä olisi pitänyt kulkea. Niinpä.

Kävin Chira-järvellä. Päätin keskeyttää tämän hankalan reitin ja palata asfalttitietä myöten ylös teltalle. Illan päätteeksi kävin vielä leirintäalueen takaisella kukkulalla, josta otin kuvan kohti Roque Nubloa.

Joko mainitsin, että Roque Nublo oli espanjalaisia edeltävälle kulttuurille pyhä? Vain suuret päälliköt ja tietäjät saivat sitä koskettaa.

8.1.2013 aloitin Hiekkadyyneiltä lumihuipuille -kirjan reitillä 36, mutta jatkoin siitä reitille 26, josta reitille 20. Syy sekavaan reittivalintaan oli halu käydä läpi kaikki saaren keskiosan parhaat palat mukaan lukien Roque Nublo.

Kävelin ensin leirintäalueelta Cruz Grandeen, josta lähtee Pyhän Jaakobin Hopeatie = muinainen alkuasukkaiden reitti, jonka espanjalaiset nimesivät uudestaan, joka kulkee saaren korkeimpien vuorien kautta.

Vaikka kuljetaan vuoren reunaa, löytyy helppo reitti (tässä tapauksessa molempiin suuntiin helppo!), vaikka alhaalta päin katsoen reittiä on vaikea hahmottaa enempää kuin 50 metriä.

Paikallisasukas käveli vastaan. Ehkäpä seuraava kuva kertoo kuinka leveä tämä hopeatie on.

Selkeä reitti jatkuu mäntymetsään.

Isoja käpyjä näissä männyissä.

Saavutin saaren toiseksi korkeimman vuoren, Pozo de las Nieves, 1926 metriä. Vuorelta otetussa kuvassa Roque Nublo — takanaan Teneriffan saari, jonka huippuna Teide-tulivuori.

Pozo de las Nievesin ja korkeimman vuoren Pico de las Nievesin välissä on sola, josta näkyy kilometriä alempana olevat kylät.

Kun pääsen Pico de las Nievesin huipulle, siellä on tungos. Kuvan taustalla Roque Nublo ja Teneriffa.

Ostan kojusta kaakaon. Paljon sokeria, nam.

Aterian jälkeen vaihdoin reitiltä 36 reitille 26 eli kävelin muutaman kilometrin tietä myöten kohti Cruz de Tejedan kylää, josta haarauduin vasemmalle.

Roque Nublo on yhä lähempänä, välissä vai La Culatan kylä. Oikaista ei voi. On laskeuduttava kylään.

Ja sitten kylässä vaihdan reitille 20, joka nousee ylös Roque Nublolle. Kylä jää alas.

Väistelen lampaita.

Nublo ilmestyy jälleen.

Kierrän toiselle aurinkoiselle puolelle.

Ja lopulta nousen samalle tasolle.

Tulee mieleen joku suuri tori, jonka toisella laidalla on, hmm, jotain pyhää.

Ajattelin edeltäkäsin, että otan kuvan, jossa kosketan Nubloa ja samalla Nublo näkyisi kokonaan. Mahdotonta. Nublo on 65-metrinen basalttimonumentti, tulivuoren jätös, kummajainen, jonka mittasuhteet tajuaa vasta läheltä.

Nublo ja Gran Canarian korkein vuori Pico de Las Nieves Google Earth -satelliittikuvassa (lisäys 22.1.2013).

Kun palasin teltalle, aurinko oli jo laskenut.

Tänään 9.1.2013 pakkasin teltan ja muut tavarat rinkkaan. Palasin Las Palmasiin, jossa kirjoitan tätä hotellissa. (Kuvassa odotan bussia La Platan kylässä.)

Kiitos mielenkiinnosta. Huomiseksi on varattu laiva Teneriffalle, josta varmaankin kokoan samanlaisen jutun.

Advertisements

6 Responses to Patikointia Gran Canarialla 4.-9.1.2013

  1. Harri Hypen says:

    Kuvaamasi männyt lienevät kanarianmäntyjä (Pinus canariensis, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kanarianm%C3%A4nty).

  2. Kani says:

    Palmitosista ylös Pilanconesin puistoon menevä polku lähtee Palmitosista kilometri pohjoiseen kylätien päästä. Hotel Palmitosinkin kyljetä menee sille ylemmälle tielle polkju, joskin siinä on kylteillä kieltoukaaseja. Kuvakirjat ovat heppoisia ja reittisidonnaisia kulkemiseen. Osta kunnon 1:50 000 kartta koko saaresta, jossa käyrät ja caminot tarkasti merkitty.

  3. Jürgen says:

    Oliko Moganin lasku paha? Kuvia rinteestä on vähän. Olen siinä luulossa, että ensin pudottaudutaan hyvin jyrkästi, sitten mennään melko turvallista terassia pitkin sivusuuntaan ja lopuksi kieputellaan irtosorapenkkaa myllylle.

    • Kuvauksesi Moganin kylään laskeutumisesta pitää paikkansa. En kokenut mitään laskeutumisen osaa siinä määrin hankalaksi, että olisin siitä mitään maininnut. Vierimään lähtevä irtosora on tosin jotakin sellaista, johon täytyy hetki totutella.

  4. Jürgen says:

    Mainitsit, ettäTaurolla oli vilskettä. Keski-Euroopan patikkakansa tulee pohjoisesta sen takia, että tie on mäen kupeessa, joten tositoimiin (500m nousua) pääsee heti lähimmän tekoaltaan nurkkaan parkkeeratulta vuokra-autolta. Busseja tuolla ei käsittääkseni liiku. Itse olen kävellyt rantalomalla kerran Curasta Taurolle. Palasin asfalttia kiertäen Moganin kautta rantaan, josta otin taksin. En suosittele. Päivä meni siirtymätaipaleisiin. Aloitus pitäisi olla mäkeä lähempänä.. Tauron katolle noustaan vain pohjoiskautta, mutta (lähes) mäen ympäri kulkee ylängöllä tolkullinen merkitty rinnepolku, jolta pääsee parista paikasta kaakon suuntaan alas asfaltille. Tauro sopii satunnaisen miniseikkailun kohteeksi Inglesin suunnalla lomaileville. Omalla reissulla iski kesken kaiken hernerokkasumu, joka yksin liikkujaa kyllä säikäytti. Onneksi selkeni vartissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: