Patikointia Teneriffalla 10.-15.1.2013

Tässä kokemuksia Teneriffalla patikoinnista 10.-15.1.2013. Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki Teneriffaa koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa. Tätä kirjoittaessani (16.1.2013) tähän tulee pääkohdat — lisään myöhemmin 3-ulotteisia Google Earth -näkymiä (lisäykset tehty 22.1.2013).

(Aiempi patikointiartikkeli Gran Canarialta löytyy täältä. Lisäksi olen kirjoittanut artikkelit La Gomeralta sekä Azorien São Miguelilta ja Azorien keskisaarilta.)

Aloitetaan.

Käytin patikoidessa Pentti Korpelan kirjoittamaa Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjaa vuodelta 2007, jota suosittelen. Kiitän kirjan historiaosuutta (mistä tähän on tultu, sellainen aina kiehtoo) sekä 34 perusteellista reittikuvausta, jotka on jaettu kolmeen luokkaan: helppo, keskivaativa, vaativa reitti. Kaikki reitit on käveltävissä yhdessä päivässä. Reittikuvaus kertoo myös miten pääsee alkupisteeseen ja lopusta pois (yleensä bussilla).

Kaikkea kirja ei kerro, joten aloitetaan siitä.

Laivaliikenne Teneriffan ja Gran Canarian välillä on tiheää. Käytin Armas-yhtiön suuria laivoja, jotka liikennöivät Santa Cruz de Tenerifen ja Las Palmasin välillä (+myös muiden saarien välejä). Matka kestää 2,5 tuntia ja hinta 14 euroa yhteen suuntaan (aamulaiva klo 7:30-10:00). Langaton netti toimii joten aika kuluu hyvin. (Toinen laivayhtiö on Fred Olsen, jonka laivat ovat nopeampia.)

Retkikaasu ostetaan espanjankielisissä maissa rautakaupasta (ferreteria). Käytän puhkaistavaa 190 gramman panosta, joita myydään ympäri maailman. Muita retkikaasuja en kysellyt, kun en tarvinnut. Kattilat sun muut ateriointivälineet tuon Suomesta.

Retkiruoaksi kaupasta saa säilykkeitä (mm. monia kelpo lihapullalaatuja), riisiä, pätkittyä spagettia, puurohiutaleita. Aamupuuroon sekoitan jotain sokeripitoisia hiutaleita (raksuja), niin on makeampaa. Jos joku ihmettelee, että mainitsen tästä, niin voin kertoa, että esim. Etelä-Amerikassa kaupoista ei lihasäilykkeitä saa — Teneriffalla ei onneksi tarvitse turvautua tonnikalaan.

Vettä ei voi juoda hanasta vaan se on keitettävä tai ostettava pullovettä. Teneriffa on yleisilmeeltään kuiva eikä luonnosta juuri löydy vettä. Niinpä retkellä vesi on kannettava repussa. Mainitsemisen arvoisina poikkeuksena sääntöön ovat jotkut vuoriston huolletut leirintäalueet (niistä myöhemmin lisää).

Bussireitistö on Teneriffalla hyvä, sillä eri reittejä on noin 150. Se on paljon, kun saari mahtuu 50 x 80 km suorakaiteeseen. Melkein joka paikkaan pääsee, mutta on lähdettävä aikaisin, jos haluaa ehtiä saaren toiselle puolelle patikoimaan (lännessä ja saaren keskiosan vuoristossa kulkee busseja harvoin). Aikataulut löytyvät kirjasesta, jonka saa jokaiselta isommalta bussiasemalta, tai paikallisen Titsa-bussiyhtiön sivuilta. Netissä toimivaa aikatauluhakua en löytänyt.

Aurinko pysyttelee Teneriffalla horisontin yläpuolella tammikuussa 10 ja puoli tuntia (klo 8:00-18:30). Pimeä tulee nopeasti. Kiitän GPS-paikannintani, joka kertoo montako tuntia on auringonlaskuun, sekä otsalamppuani, joka auttoi tekemään aamupalaa pimeässä, sillä heräsin useimmiten kello 5.

Leirintäalueita ei Teneriffalla ole monta. Yritin ensin käyttää pohjoisessa Punta del Hidalgon leirintäaluetta, mutta se oli suljettu. Niinpä telttailin luvatta yhden yön Punta del Hidalgon rannalla. Sen jälkeen käytin etelässä banaaniplantaasien keskellä sijaitsevaa Camping Nautaa, jossa on perusasiat, muttei mitään extraa: ravintola, päivittäistavarakauppa, lämminvetinen suihku. Teltta pystytetään hiekalle sopivaan paikkaan. Huonoja puolia:

  • Leirintäalueella ei ole keittiötä saati jääkaappia. Aamupuuron tein omalla retkikeittimellä teltan vieressä.
  • Muitakaan yleisiä tiloja ei ole. Kun halusin käyttää läppäriä ja samalla ladata akkuun virtaa, istuin vastaanottotiloissa, koska muuta järkevää paikkaa ei ole — tarjolla yksi sähköpistoke!
  • Ravintola on mallia meluisa brittipubi, jossa heitetään dartsia, katsotaan televisiosta urheilua ja poltetaan tupakkaa (terassin puolella). Omaa läppäriä ei saanut käyttää (kysyin sähköpistoketta, jonka jälkeen kielsivät aikeen). En käyttänyt ravintolaa kertaakaan, vaan söin Los Christianosissa, jonka kautta bussit liikkuvat.
  • Lähimmälle bussipysäkille on 3,1 km. Sieltä mennään paikallisbussilla 467 Los Christianosiin, josta eteenpäin.
  • Leirintäalueen seinällä on kyltti WiFi, mutta internet ei silti toimi. Niinpä otin miniläppärin reppuun, kun lähdin patikoimaan. Jos ensimmäiseen bussiin ei ollut aivan kiire, kävelin lähimmän bussipysäkin ohi Guazan kylään, jossa tilasin paikallisessa aamiaisruokalassa teen + sandwichin sekä käytin heidän langatonta nettiä. Patikoinnin jälkeen jäin Los Christianosiin, jossa söin ja käytin sikäläisen ravintolan langatonta nettiä.

Joku kysyi minulta miksi telttailen, onko se rahakysymys? Vastasin, että se on vain elämäntapa, jonka olen valinnut. Mutta Camping Nauta oli lopulta niin ankea, ettei siinä ollut järkeä. Neljä yötä kitkuttelin.

Nyt kun olen haukkunut Camping Nautaa, haukun lisää. Kännykästä loppui virta. Vastaanotossa ehdottivat, että voit ladata täällä lukitussa tilassa, tosin puhelimen saat takaisin vasta sitten, kun joku tulee klo 8:30 aamulla töihin. En innostunut. Lähdin joka aamu patikoimaan viimeistään klo 7:00, joten jätin kännykän mieluummin vessan pistokkeeseen, josta sen sai aamulla mukaan. Toisena aamuyönä klo 4:30 känny oli kadonnut (samoin latauksessa ollut kameran akku). Alueen vartijaa kiitän ystävällisyydestä, mutta ei se puhelin tietenkään löytynyt. Sivumennen sanoen muissa maissa tällainen yön yli latailu on ok, esim. Cairnsin leirintäalueella Australiassa (marraskuussa 2012) oli kaikille avoin latauspiste, jossa oli jos vaikka mitä vempaimia latingissa. Ovatko Teneriffa ja yleisemmin Kanariansaaret varkausherkkiä vai oliko sitä vain tämä banaaniplantaasien ympäröimä syrjäinen leirintäalue? Päätelkää itse.

Vuoriston leirintäalueita on Teneriffalla noin 20 kpl ja ne on lueteltu täällä (useilla on tarjolla juomakelpoista vettä). Linkistä myös selviää miksi en käyttänyt niitä: varaussysteemi on tolkuton, koska lupa pitää hakea henkilökohtaisesti 7 päivää ennen aiottua leiriytymistä —  eli Teneriffalla pitäisi oleskellä vähintään viikko, jotta lupahaussa olisi järkeä.

Patikointireitit on Teneriffalla merkitty maastoon pääosin selkeästi. Polkujen tärkeissä risteyskohdissa viitat näyttävät seuraavilta (oletan, että alla olevan kuvan merkintä TF 10 tarkoittaa patikointireitin virallista numeroa — itse en käyttänyt sellaista karttaa, jossa patikointireittinumerointi olisi ollut sama kuin maastossa).

Kylttien lisäksi reiteillä on seuraavia värikoodeja.

 

Kun reitti haarautuu maastossa, oikea reitti on ohjeistettu yllä olevalla tavalla. Väärässä haarassa on X-kuvio = älä kävele tänne. Jos sama polku on lähtöpiste usealle reitille, yksi polku on keltainen, toinen punainen, kolmas vihreä. Mihin eri värit vievät, siitä on infotaulu reitin lähtöpisteessä. On siis painettava haluttu väri mieleen ja seurattava sitä.

Tämä on selkeää, mutta hankalaksi asian tekee, että Pentti Korpelan kirja Banaanilaaksoista kuumaisemiin ohjeistaa polun joskus toista reittiä kuin maastoon tehdyt värimerkinnät. On siis valittava haluaako kävellä Korpelan vai värimerkintöjen mukaan. Annan tästä myöhemmin muutaman esimerkin (pääosin suosittelen värimerkintöjä).

Vaelluskengät vai lenkkarit? Tätä pohdin ennakkoon ja otin mukaan molemmat. Käytännössä lenkkarit riittävät — parin ensimmäisen päivän jälkeen käytin yksinomaan niitä. Poikkeuksena tähän ovat pitkät tulivuoren rinteet, jossa teräväsärmäistä hiekkaa (vulkaanista tefraa) valuu lenkkareihin — silloin vaelluskengillä pärjää paremmin. Lisäksi Teide-tulivuoren huipulla voi olla pakkasta, mikä puoltaa vaelluskenkiä (siellä en käynyt).

Polkuni satelliittikuvan päällä (lisäys 22.1.2013).

Sitten patikoimaan. Kerron reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.

10.1.2013 matkustin Gran Canarialta aamulaivalla Santa Cruz de Tenerifelle, josta Punta del Hidalgoon eli Anagan kansallispuiston laidalle, jossa bussi pyörähti komealla näköalapaikalla (etualan vaalea kohde on kankaalla peitetty banaaniplantaasi).

Todettuani, että Punta del Hidalgon leirintäalue on kiinni, jätin isommat tavarat ravintolaan, jossa olin syönyt, ja lähdin Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitille 25. Reitti lähti nousemaan jyrkkää kylänraittia.

Pian olin 250 metriä Punta del Hidalgon yläpuolella.

Seurasin kirjan reittiopastusta aikani, kunnes asiat eivät enää täsmänneet. Reitin erikoisuus olisi ollut vanhat kastelukanavat ja jopa 100-metriset tunnelit, joita pitkin kuljetaan. En löytänyt ensimmäistäkään. Jatkoin heikkopäisenä, kunnes olin yli 800 metrissä. Oli ilmiselvää, että olin eksynyt. Alhaalla laaksossa oli Behian kylä, jonka kautta reitin olisi pitänyt kulkea.

Paluumatkalla havaitsin, missä ne tunnelit olisivat olleet, mutta myöhäisestä aloituksesta johtuen en ehtinyt enää niitä vilkaista. Kukkuloilla on niin monta polunhaaraa, että yksi virhevalinta johti seuraavaan, joka kumuloitui (olisi pitänyt ottaa eräs alempi reitti, kun otin ylemmän — en ole varma neuvooko Korpela sen kirjassaan vai oliko tämä haara syntynyt kirjan julkaisun jälkeen?).

Hain tavarat ravintolasta ja suuntasin rannalle. Iltalenkkeilijät juoksivat rantapolkuja. Hämärän saavuttua pystytin teltan ja nukuin yön hyvin. Heräsin varhain, söin aamiaisen, purin teltan, otin kuvan.

Siirryin bussin päätepysäkille.

11.1.2013 matkustin La Lagunaan, jonka bussiasemalle jätin ylimääräiset tavarat (asemalla ei ole virallisia säilytystiloja, jätin tavarat infotiskin taakse, mikä vaati neuvottelua). Jatkoin bussilla Cruz del Carmeniin eli Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitille 17. Tällä kertaa luin reittiselostetta tarkasti. Reitti alkoi metsäisenä.

Tein sivuloikan reitille 19, jotta pääsin näkemään jotain poikkeuksellista. Las Carbonerasin kylällä on horisontissaan upea ”kotivuori”, Roque de Taborno.

Palasin reitille 17. Perusnäkymiä olivat paikalliset vuoret..

.. sekä kaukaisten rinteiden talot. Kuinka hyvä kunto kaikilla täytyy olla, kun kävelevät mäkiä joka päivä?

Uutena seikkana horisontissa näkyi 50 km päässä sijaitseva Teide-tulivuori, Teneriffan ja koko Espanjan korkein vuori, 3718 metriä.

Sitten Chinamadan pieni eristynyt kylä.

Chinamadan toisella puolen 600 metrin pudotus mereen.

Sama paikka, saksalaisturisti otti tämän kuvan.

Myöhemmin 300 metrin pudotus mereen.

Sitä katsellaan aidan takaa.

Nämä jyrkänteet olivat minulle syy tulla tälle reitille. Katsoa syvälle alas. Kokeilla kuinka hyvin syvyyden saa kameraan vangituksi. Totean saman kuin aiemmin: kun korkeutta on 200 metriä, oikein suunnatussa valokuvassa se huimaa. Lisätyt sadat metrit eivät muuta oleellisesti mitään. Käy päinvastoin: yli 500 metrin korkeus alkaa latistaa kuvaa, kun alapuolella olevat tunnistettavat kohteet pienenevät. (Saa väittää vastaan!)

Pari yleiskuvaa poluista, jollaisia Anagan kansallispuiston kukkuloilla kuljetaan. Kulkua helpottamaan hiekkakiveen (?) on hakattu portaita.

Tyypillinen polun leveys 1,5 metriä.

Tämäkin reitti päättyy Punta del Hidalgoon.

Marssin reitin jälkeen taas päätepysäkille, josta La Lagunaan. Kun olin saanut säilytykseen jättämäni tavarat, jatkoin Santa Cruzin kautta Las Galletasiin, josta taksilla Camping Nautaan, jonne pystytin teltan.

12.1.2013 heräsin, söin ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä, josta en tiennyt kuinka kaukana se on. Edellä käveli joku toinen retkeilijä, joka pysähtyi samalle pysäkille. Saksalaisnainen oli matkalla Mascan rotkoon (Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitti 14), joten liityin mukaan. Jatkoimme Los Christianosista bussilla Los Gigantesiin, josta veneellä Mascan rotkon alapäähän.

Mascan rotko on Teiden tulivuoren jälkeen Teneriffan toiseksi suosituin luontonähtävyys. Sen seinien jyrkkyys ja mielikuvitukselliset muodot ovat poikkeukselliset. Yleensä reitti kävellään ylhäältä alas — aloitimme alhaalta, koska tarkoitus oli kuntoillakin.

Kuvia, olkaa hyvä.

Toinen toistaan auttaen.

Kuvasin myös ahtaan rotkon taivasreikää.

 

Se siitä. Mascan rotkon päällä on Mascan kylä (rotkon takana La Gomeran saari).

Matkalla takaisin, La Palman saari leijuu 2-osaisena.

Saksalaisnaiselle tämä oli viimeinen reissupäivä — palasin siis takaisin yksinretkeilyyn.

14.1.2013 lähdin katsomaan Teide-tulivuorta lähempää. Bussien aikataulut Los Christianosista vuorille ovat huonot, patikointiaikaa jää Las Cañadasin pysäkiltä maastoon ja takaisin alle 5 tuntia. Nousin 2 tunnissa Guajara-vuorelle kuvaamaan näkymää (Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitti 22, mutta en tehnyt kirjassa kuvattua hankalaa laskeutumista vaan sama reitti takaisin).

Teiden kaldera (kattilalaakso) panoraamana.

Etäisyydesta ja auringon suunnasta johtuen värit ovat pastelleja. Kun laittaa mukaan automaattisen värinkorjauksen, Teide näyttää maalaukselta.

Alhaalla Las Cañadasin pysäkin alue muodostelmineen.

Takaisin alhaalla, Guajara-vuori, tuolta kuvasin Teideä.

Satelliittikuva nousureitistä (lisäys 22.1.2013).

Vielä yksi. Tyypillisin turistimainosten Teide-kuva = etualalla tuo jäätelötikku, takana Teide.

14.1.2012 matkasin aamulla jälleen Las Cañadasin pysäkille. Tällä kertaa lähdin sieltä kohti Vilaflorin kylää (Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitti 34).

Koska aika oli tiukalla (Las Cañadasista Vilafloriin 5 tunnissa), päätin seurata punaista reittimerkintää (katso artikkelin alussa olevat reittimerkinnät) enkä Korpelan kirjassa ohjeistettua hiukan pitempää reittiä, joka kulkee paikallisen leirintäalueen kautta.

Reitti alkaa nousulla kohti Guajara-vuorta, mikä oli eiliseltä tuttu, joten se sujui sukkelasti. Sitten alkaa laskeutuminen kohti Vilafloria. Montaña de las Arenasin tuhkavuori pujahtaa esiin (kuvassa meri on taivasta valkoisempi, koska aurinko paistaa siltä suunnalta heijastuen aalloista).

Reitti jatkuu tuhkahiekkatasangolle.

Siirtymä punaisesta maastosta mustaan on niin selkeä, että ihmettelen? Eikö musta tuhkakivi ole lentänyt ammoisesta tulivuoresta taivaalle ja sitten pudonnut maahan? Miten on mahdollista, että värisiirtymä on 20 cm tarkka?

Näkymä tasangolla.

Tasangon loppupäässä erkanin oikealle (punainen reitti) ja jätin Korpelan suositteleman reitin. Montaña de las Arenas alhaalta, mustalla on eri sävyjä.

Pian tullaan tämän reitin kohokohtaan. Paisaje Lunar = kuumaisema.

Toinen vastaava maisema löytyy 50 metriä alempaa (mittatikkuna satunnainen saksalaisturisti).

En pysynyt punaisella reitillä. Kun näin alhaalla odotetun kuumaiseman, laskeuduin 250 metriä tulivuorihiekkatöyrästä suoraan alas. Otettuani edelliset valokuvat nousin saman töyrään ylös ja jatkoin punaista polkua. Oikomisessa ei ollut järkeä, sillä selkeä ohjeistettu polku kuumaisemaan lähti myöhemmin punaisen polun varrelta.

Loppureitti kohti Vilafloria oli osin puolijuoksua, sillä hätäilin ja jätin punaisen polun vielä kerran — aivan turhaan, sillä punainen vei suoraan Vilafloriin. Kun saavutaan kylään, siitä on vielä 800 metriä bussipysäkille. Olin 8 minuuttia etuajassa!

15.1.2013 purin teltan Camping Nauta -leirintäalueella ja matkustin Santa Cruziin. Hyvästi teltta, siirryin hotelliin. Päivä kului kamoja huoltaessa, mutta ehdin myös kävellä Igueste de san Andresista alkavaa polkua (Banaanilaaksoista kuumaisemiin -kirjan reitti 30), jonne on Santa Cruzista vain 20 minuutin bussimatka.

Tänne minua veti komeaksi arvioitu merimaisema, mikä piti täydellisesti paikkansa. Näkymä 425-metrisen Montaña de Atalayan huipulta kohti Playa de Antequeraa.

Reitillä 30 olisi kuulunut jatkaa alas Playa de Antequeraalle, mutta aikaa ei ollut, niin palasin takaisin.

Lisäksi reitillä puhutteli samantyyppinen geologinen ilmentymä, joita olen nähnyt Etelä-Suomessa: keskellä punaista kiveä on musta juoni, jatkuen eri tasoilla, kun polku siksakkaa juonen yli. Jokin migmatiitti (seoskivi) tämä on, mutta en tunne näitä kivilajeja tarkemmin.

Muuten reitillä ei näkynyt ihmeitä.

Tänään 16.1.2013 matkustin aamulaivalla takaisin Gran Canarialle. Olen yhden yön Las Palmasissa. Huomenna paluulento Suomeen.

Advertisements

2 Responses to Patikointia Teneriffalla 10.-15.1.2013

  1. Julle says:

    Hyvä juttu, täytyy itsekin saada tuollainen reissu tehtyä

  2. katariina says:

    Mielenkiintoista katsella kuvia ja lukea reiteistä, joita itsekin olen patikoinut. Huomasimme myös ongelman kelta-valkoisten merkkien suggestiivisen vaikutuksen: menimme harhaan Calderan reitillä. Kahden tunnin patikkareitistä tuli viisi tuntinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: