Avokanoottiyhdistys Pärnujoella 1.-5.5.2013

Baltian vappumelonta on perinne, jonka aloitin 2002. ”Joka vuosi uusi joki” on ollut idea, kun olen sukkuloinut retkiä Viroon ja Latviaan. Tällä kertaa kohteena oli 125 km Pärnujokea, Viron pisin joki — ei tosin minulle täysin uusi, sillä olin jo 2007 melonut joen alaosan.

Miksi Baltiaan? Ensinnäkin se on lähellä, laiva kulkee Suomenlahden yli 2 tunnissa. Toiseksi pieni kulttuuriero tekee retkeilystä hauskaa, esim. pieniä kauppoja (viroksi kauplus, latviaksi veikals) löytyy joka kylästä, jäätelön voi ostaa ja jatkaa melontaa. Itse melontakin on miellyttävää: hiekkaperäisessä maaperässä kiemurtavat joet ovat helppoja, keväällä virtaus auttaa ja matka joutuu, kantopaikkoja eli pato-ohituksia on harvoin. Jos Baltian melonta kiinnostaa enemmän, tässä Meloja-lehteen vuonna 2010 kirjoittamani artikkeli.

Alla tämänkertainen jokireitti GPS-jälkenä ja jäljempänä olevassa jutussa nimetyt paikat.

Sitten päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Keskiviikko 1.5.2013 klo 18:30. Lähdimme liikkeelle Tarbjan kylästä Paiden pohjoispuolelta.

Tarbjajärven erikoinen laskujoki.

Paikallisasukas kertoi, että kesävedellä kylän pojat hyppäävät alas.

Sitten he sukeltavat tai uivat 15-metrisen putken läpi penkereen ali.

Tästä alkoi melonta. Kaatuneiden puiden ali..

.. tai kanootti ali ja mies yli..

.. tai kahareisitekniikalla (jalkojen välistä vetämällä/työntämällä) kanootti sekä mies yli (kuva Tuomas Tuomi, mallia näytän minä) ..

.. tai maitse vetämällä röykkiön ohi.

Välillä myös puiden muodostamassa kunniakujassa.

Ilta saapui. 2,5 kilometrin jälkeen leiriydyimme metsäaukiolle.

Torstai 2.5.2013. Aurinkoinen aamu.

Kun Esnajoki liittyi Pärnujokeen, joki leveni ja esteet loppuivat. Juomatauko Paiden kaupungissa.

Majavan taidetta.

Päivän jäätelöt ostettiin Türin kaupungista (matka joelta 400 metriä).

Torstaina laskimme monia koskia (filmissä koskia myös myöhemmiltä päivältä).

Leiriydyimme aukiolle joen viereen. Useampisatapäiset hanhiparvet lensivät ylitsemme muodostaen mobiilin hanhikaton. Upeaa!

Perjantai 3.5.2013. Kunnon pakkasaamu.

”Mä en tiennyt, että tästä tulee naparetki”, sanoi Tiina nähdessään rukkaseni, kun laittelimme aamiaista. Päivä oli kuitenkin 4 melojalle aurinkoinen ja lämmin.

Pienten kylien ohituksia.

Paha paikka. Nuoli osoittaa laskureitin..

.. mutta pyörre rakenteen alla on liian hurja tällä vedenkorkeudella.

Niinpä tämä kohta kannetaan ohi (50 metriä) — johan sen kylttikin ohjeistaa.

Maisemia.

Erikoinen sauna.

Itselleni tämä oli toinen Pärnujoen retki. Vuonna 2007 lähdimme tämän talon pihapiiristä, Rae-nimisestä kylästä.

Perjantain hienoin miljöö löytyi Kurgjan kylästä, Carl Robert Jakobsonin talomuseo.

Olisihan tähän 1800-luvun tieteellisen maanviljelyksen merkkihenkilöön voinut enemmänkin tutustua. Me jatkoimme melontaa eli laskimme vasemmanpuoleisesta sillan aukosta läpi. Laskut ovat mukana aiemmassa koskivideossa museorakennuksen alapuolelta kuvattuina (ensin laskee Tuomas, sitten minä).

Päivän jäätelöt löysimme Suurjoen kylästä (matka sillalta 100 metriä).

Leiriydyimme 35 km jälkeen joen töyräälle, kun parempaa ei löytynyt.

Paikallinen maanviljelijä tuli illalla katsomaan leiriämme kahden aikuisen poikansa kanssa. ”Olemme Suomesta, aiomme meloa koko Pärnujoen”, sanoin. Nukumme tässä yhden yön, kai se sopii?

Kyllähän se sopi. Keskustelu käytiin erittäin ystävällisessä hengessä. ”Meillä on sauna päällä”, sanoi toinen poika, mutta emme reagoineet siihen. Virolaista vieraanvaraisuutta ei voi kuin arvostaa!

Herätin kaikki klo 2 yöllä, sillä oli esitetty toive, että opettaisin tähtikuvioita. Otavasta aloittaen näytin ison karhun, sitten pohjantähden ja pienen karhun, kassiopeian, leijonan, karhunvartijan, neitsyen, jossa vaiheessa jäljelle oli jäänyt vain Jyrki, mutta en laita katsojakatoa huonon tähtiesittelyn piikkiin, vaan oli aika kylmä.🙂

Lauantai 4.5.2013. Aamiaisen jälkeen lähdimme joen töyräältä liikkeelle.

Joen poikki kulkee toisinaan jalankulkijoiden siltoja.

Ne eivät aina ole huippukunnossa.

Kattohaikaroita näkee paljon.

Päivän jäätelöt ostettiin Torin kaupungista (etäisyys sillalta 200 metriä).

Kalkkikivitörmät ovat Torin kaupungin nähtävyys.

Samanlaisia törmiä on toki kaikilla Etelä-Viron joilla — nämä törmät ovat tunnettuja siksi, että ovat helposti saavutettavat muillekin kuin melojille.

Torin kaupungin jälkeen laskimme muutamia koskia, kunnes saavuimme mukavaan leiripaikkaan, jota olin käyttänyt jo vuonna 2007 ja joka on merkitty joihinkin karttoihin teltan kuvalla.

Joen törmällä oli 10-15 ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Nousin kysymään neuvoa missä ”virallinen” leiripaikka on, mihin voisimme pystyttää teltat? Yksityisalueeksi sen ymmärsin (paikka siirtynyt yksityisomistukseen vuoden 2007 jälkeen?), mutta sydämellisen keskustelun tulos oli, että voimme leiriytyä siihen, puusee on käytettävissä kuten myös kaivovesi. Omistajat olivat juuri meloneet vuokrakanooteilla 9 km ja poistumassa muualle. Jättivät vielä kahvia täynnä olevan termoksen meille ja ohjeistivat laittamaan sen tyhjänä aitan ovelle.

Valtavan ystävällistä!

Ilta kului luovassa toiminnassa. Tässä valokuvassa varmistan, ettei höyhenenkevyt Tiina lennähdä avaruuteen.

Tuo kuva on tietenkin toisinto Võhandujoen kuvasta 2010 (kuvaaja Marko Pikkarainen, kaatujana minä), joka on syytä laittaa esille vertailukohdaksi.

Oli toinenkin projekti, jota tein. Tarvitsin näet filmiä, jossa appelsiini kiikkuu… mutta ääh, tätä on hiukan hankala selittää eli parempi, kun katsotte valmiin filmin alta.

Kiitos avusta filmin teossa etenkin Jyrkille, joka esiintyy filmillä pariin otteeseen.

Sunnuntai 5.5.2013. Herätys oli varhaisempi kuin muutoin, sillä meillä oli vielä 25 km Pärnuun ja kiire Tallinnan laivalle.

Sindin säännöstelypato ohitetaan kantamalla oikealta, noin 50 metriä.

Melojalle pato on kuolemanvaarallinen — ei 3 metrin putouskorkeutensa vuoksi vaan koska vesipyörre ei päästä pois ilman, että uhri tajuaa sukeltaa pohjan kautta.

Kalamiehiä Sindin padon alapuolella.

Padon jälkeen vesi virtaa vielä 3 km, jonka jälkeen virtaus loppuu. Viimeiset 12 km Pärnuun ovat järvimelontaa.

Viimeinen ruokatauko.

Pärnussa oiva lopetuspaikka löytyy Tallinnan maantien sillan vasemmasta reunasta, jossa on luiska ja ruohikkoa, jossa kanootin voi huoltaa.

Ehdimme Tallinnan laivaan mainiosti. Kiitokset seurasta Jyrki, Tiina ja Tuomas.

Ensi vuonna jokin toinen Baltian joki. Tervetuloa mukaan. Laitan kutsun Avokanoottiyhdistyksen keskustelupalstalle maaliskuussa 2014.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: