Lemmenjoen Lappi-pakkaus 29.6 – 5.7.2013

Sillä lailla olen onnekas, että moni Lapin kohde on vielä korkkaamatta. Kuten Lemmenjoen sydän, jonne tehdystä reissusta syntyi heinäkuun alussa täydellinen Lappi-pakkaus:

  • Melontaa + koskien nousu ylös köysien avulla
  • Patikointia ylätunturissa + tunturien huiputuksia
  • Lapin kultahistoriaa
  • Visuaalista hupailua
  • Lopuksi kanootilla Inariin tuulisten järvien ja Juutuanjoen koskien kautta

Julkinen liikenne auttoi alkuun: Juna Rovaniemelle + bussi Inariin + postitaksi Lemmenjoen Njurkulahteen [karttalinkki]. Reissukaverina oli saksalaisvahvistus Mario, joka esiintyy tämän artikkelin kuvissa solkenaan.

Njurkulahti (Njurgalahti) on toki jokaiselle Lemmenjoen kävijälle tuttu. Sieltä lähtee venekuljetukset Lemmenjoen kanjonin pohjukkaan kahdesti päivässä [linkki aikatauluihin].

Lauantai 29.6.2013

Alkumatkasta huomiota kiinnitti puiden yllä pilkottava tunturin laki.

Se on Joenkielinen. Viiden kilometrin jälkeen parkkeerasimme kanootin laituriin ja nousimme sieltä Joenkielisen huipulle, 535 metriä [karttalinkki].

Hupailu alkoi heti. 🙂 Kameran vitkalaukaisinta päätettiin hyödyntää tästedes kaikilla tuntureilla.

Kuva alaspäin. Tuolta tulimme hetki sitten.

Sotkajärven puolilaavuun olisi voinut leiriytyä, mutta päätimme jatkaa.

Illan värejä joella.

Lemmenjoen kanjoni on oikeastaan sarja järviä. Kahdessa kapeassa kohdassa yli kulkee venelossi niitä varten, jotka etenevät tunturiin jalkaisin.

Nukuimme ensimmäisen yön venelossin vieressä Searitnivan telttailualueella [karttalinkki].

Sunnuntai 30.6.2013

Melonta jatkui järviketjua ylävirtaan. Jos kyseessä oli järvien väli, kanootti nostettiin seuraavaan järveen liinaamalla eli kahdella köydellä uittaen.

Kosken reunaa oli helppo kävellä. Järvien väliset pienet kosket on perattu keskeltä syviksi ja kivetty reunoilta, jotta venekuljetukset pääsevät ylös kuivanakin kautena. (Kun meloimme 3 päivää myöhemmin samat kohdat alas, sateet olivat nostaneet vedenpintaa ja kivet olivat veden alla.)

Pysähdyimme syömään / uimaan Ravadaskönkään laituriin [karttalinkki]. Myös venekuljetukset pysähtyvät täällä. Ravadasköngäs on Suomen viidenneksi upein vesiputous ainakin Suomen vesiputoukset -saitin mukaan.

Ravadaskönkäässä on monta osaa. Toinen osa:

Kolmas osa.

Neljäs ja ylin osa.

Näkymä neljänteen osaan toiselta puolelta.

Jatkoimme Lemmenjokea ylös kohti yhä korkeampia tuntureita.

Jokiretken päätepiste on Kultahamina [karttalinkki], jonne matkaa kertyy Njurkulahdesta 21 km.

Kultahaminan satama on sekava paikka, sillä maasto on täynnä pressulla peitettyjä mönkijöitä ja muita kullankaivajien välineitä (mönkijä kulkee paikalle tarvittaessa jokiveneellä). Kultahaminassa on autiotupakin muttei viihtyisä. Käänsin kanootin rantakoivikkoon nurin. Lähdimme patikoimaan leveää polkua.

Kullankaivajat ajoivat toisinaan ohitsemme mönkijöillä.

Siitä puheen ollen, sivupolkua pääsee paikkaan, jossa Ranttilan veljekset tekivät Lemmenjoen ensimmäisen kultalöydön vuonna 1945.

Lemmenjoen kulta-aika sijoittuu siis paljon myöhemmäksi kuin Ivalojoen, jossa ryntäys tapahtui jo 1870-luvulla. Lemmenjoen kultahistoriasta kertoo mainiosti Luontoon.fi-sivusto.

Määränpäämme oli Morgamojan kultalan autiotupa, joka oli 1940-50-lukujen taitteessa kullankaivuun keskus (tässä vanhassa ”Pellisen kämpässä” mm. perustettiin 1949 Lapin Kullankaivajain Liitto).

Tuo kuva on otettu vasta pari päivää myöhemmin. Kun tulimme tupaan, satoi kaatamalla — siksipä tupaan jäimmekin emmekä telttoihin.

Ruoan laittoa tuvan kaasuliedellä.

Morgamojan kämppä on kaksiosainen: kaikille avoin autiotupa sekä varaustupa. Varaustuvasta maksanut saa avaimen myös saunaan. Illan mittaan tutustuimme varaustupalaisiin, vanhempaan mutta vetreään kullankaivajapariskuntaan, jotka tarjosivat meillekin saunomista, kunhan he olisivat ensin itse pesseet. Märkine kamppeinemme se tuntui supermahtavalta! (Hakkasin aamulla heidän puolesta puut seuraavan illan saunaan.)

Kuvassa vasemmalta puuvaja, sauna, Morgamojan puro.

Maanantai 1.7.2013

Asetimme tavoitteeksi käydä Lemmenjoen pohjoispuolisen alueen korkeimmalla tunturilla, Latnjoaivilla. Mukaan vain päivävarusteet ja ruoat. Siis matkaan. Pellisen laella on kyltti.

Miessinmaa.
Huom! Älä tallaa nurmikoita.

Kullankaivajien huumoria.

Pian edestä alkoi kuulua jylyä. Koneellinen kullankaivuu käynnissä.

Kullankaivajat eivät tietenkään saa sotkea vesistöjä. Vesi täytyy johtaa useiden altaiden kautta eteenpäin, jotta kiintoaine saostuisi maaperään ja vesi kirkastuisi.

Se ei tapahdu hetkessä. Kun tämän kultayhtiön keltainen puro kohtasi kirkkaan puron, niiden välissä kulki tie, joka piti likaisen ja puhtaan veden erillään. Emme jatkaneet pitemmälle tarkistamaan milloin keltainen loppuu, vaan suuntasimme vaaralle, josta otin yleiskuvan.

Maisemassa on arpi.

Kannattaa huomata takana kirkasvetinen lampi. Kullankaivuu tarvitsee vettä. Vesi otetaan luonnosta ja palautetaan luontoon. Rumaa, mutta toisaalta pienimuotoista ja ilmeisen hallittavissa olevaa toimintaa, jos se tehdään oikein (Lemmenjoen kultayhtiöt lienevät max muutaman miehen yrityksiä). Eduskunta sääti 2011 lain, jonka mukaan koneellinen kullankaivuu loppuu Lemmenjoella vuonna 2020. Senkin jälkeen saa toki jatkaa lapiokaivuuta.

Päivän mittaan juttelimme muutaman lapiokaivajan kanssa. En kehdannut ottaa heistä valokuvia — en edes niistä kunnioitusta herättävistä maamassoista, jotka he olivat lihasvoimin siirtäneet. ”Hyvähän se on myötätuuleen maata heittää”, ”nooh, ainahan sitä voisi enemmänkin kultaa tulla”, miehet vastailivat ystävällisesti turistin ilmeisen tyhmiin kysymyksiin. Laitan vertailuksi kuvan eräästä tyhjillään olleesta lapiokaivuupaikasta.

Olimme ihmetelleet mitä tarkoittaa kartassa oleva lentokentän kuva? Siitä on otettava selko. Reitti Latnjoaiville kulki Jäkäläpään lentokentän likeltä, joten kuljimme lentokentän kautta [karttalinkki].

Lentokenttä on vain tasainen kohta tunturissa. Kiitorata on merkitty valkoisin merkein. Entäpä tuo lentokenttärakennus?

Mikä se on, en paljasta heti. Katso seuraava filmi, niin asia ratkeaa.

Täydellinen yllätys. Emme tienneet ennakoon asiasta. Tämä ”Karhukorhonen”, oikealta nimeltän Yrjö Korhonen, jonka mukaan talo on nimetty, oli kuulemma lukumiehiä ja halusi ohjata kullankaivajien viinanjuontia viisaampaan suuntaan. Siksi hän perusti kulttuurikeskuksen Jäkäläpään lentokentälle. (Lemmenjoella on toinenkin lentokenttä, jossa on kirjasto, mutta pienempi — tämän kuulimme samassa tuvassa majailleelta mieheltä, joka etsi vanhoja kullankaivuupaikkoja valokuvatakseen ne .)

Mutta se kulta. Jotain taianomaista siinä on. Sodan jälkeen miehet olivat tottuneet korsuelämään — ei ehkä ollut suuri hyppäys asua Lemmenjoen maakuopassa tai tuvassa vuodesta toiseen. Mutta mitä sellaisen kullankaivajan päässä liikkui, joka vietti täällä liki koko elämänsä? Wikipediasta löytyy luettelo Lapin kullankaivajista pienine elämäkertoineen. Ei sekään mitään vielä kerro. Asua koko elämänsä korsussa? Tuntuu isolta uhraukselta pelkän rikastumisen vuoksi, joten täytyy siinä olla muutakin? Oliko kullankaivaja onnellinen vai pakeni maailmaa?

No oli miten oli, pidimme ruokatauon sateessa, kun Latnjoaivi jo vilkutteli taustalla.

Huipulla oli sumua, kun sinne pääsimme. Latnjoaivi, 593 metriä [karttalinkki].

Paluu takaisin sujui hiukan toista reittiä, osin sateessa, välillä kiirunoita ja kapustarintoja ihaillen (yhteensä 28 km kävelyä). Onneksi illalla pääsimme taas saunaan!

Tiistai 2.7.2013

Keräsimme varusteemme ja palasimme takaisin Kultahaminaan. Tavoitteena oli käydä Lemmenjoen toisella puolella Morgam-Viipus -tunturilla. Ilmeni, että joen yli ei ole siltaa (purettu 10 vuotta sitten?), joten menimme toiselle puolelle kanootilla, josta kipusimme huipulle. Morgam-Viipus, 598 metriä [karttalinkki].

Kuvan vasemmassa alareunassa oleva tunturi on Latnjoaivi, jossa olimme eilen käyneet.

Katse hetkeksi kohti Lemmenjoen alajuoksua. Tuolla oikealla ylhäällä puolestaan vilkkuu Joenkielinen, jossa kävimme 3 päivää sitten.

Morgam-Viipusin huipulla oli samanlainen tuulensuoja kuin Ljatnoaivilla. Vai mikä tämän rakennelman tarkoitus on? Onko tästä hyötyä talvella, vai mistä on kyse?

Entäpä tämä perhonen, joka tarrautui kiveen ja värisi tunturin tuulessa? Googletin nopeasti, että olisi virnapunatäplä [Wikipedia]?

Tuossa Wiki-linkissä tosin sanotaan, että ”Suomessa lajia tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa”?

Päivitys: Kyseessä on sittenkin tunturipunatäplä, jonka Wikipedia-artikkeli sopii paremmin yhteen paitsi perhosen kuvauspaikan myös valokuvansa perusteella.

Otimme tunturissa torkut, kun hyttysiä ei ollut häiritsemässä (yleisesti hyttysiä ja mäkäriä oli jokialueella kohtuullisesti, mutten käyttänyt verkkoja). Mariolla oli kiikari, joten katselimme Lemmenjoen lentokenttiä viimeisen kerran — Morgam-Viipusilta molemmat kentät näkyivät hyvin.

Jatkoimme illaksi kanootilla pienen matkan. Poro joen pohjassa.

Leiriydyimme Pitkäniemen tulipaikalle [karttalinkki].

Ilta tarjosi hiukan draamaa, sillä rankkasade ja myrskytuuli repäisivät puiden väliin ripustamamme pressun. Teltat pysyivät pystyssä.

Keskiviikko 3.7.2013

Kävimme aamulla joen toisella puolella kuvaamassa Pitkäniemen (tulipaikka hattuni vasemmalla puolella).

Alkoi matka kohti Inaria. Meloimme ensin takaisin Njurkulahteen, jossa söimme leivokset ja päivittelin sosiaalista mediaa. Sen jälkeen meloimme Äivihjärven kautta alempaan Lemmenjokeen, jossa joki virtaa ja mutkittelee miellyttävästi. Soratöyräs auringossa.

Leiriydyimme Ala-Lemmenjoen tulipaikalle hiekkaisen niemen kärkeen [karttalinkki].

Päivä oli ensimmäinen, jolloin ei satanut. Teimme filmin. 🙂

Torstai 4.7.2013

Alempi Lemmenjoki virtaa Paatariin, joka on 9 km pitkä ja 2 km leveä avoin järvi. Tuuli oli puuskittainen 4-7 m/s etelästä, mutta suurimmaksi osaksi rannan puolelta, joten pääsimme järven läpi ongelmitta.

Kanootti ruokatauolla.

Meloimme Paatarista Solojärvelle, jonka jälkeen saavuimme Juutuanjoelle, vain 12 km päähän Inarista.

Juutuanjoki on suurivetinen ja sen koskissa voimaa, sillä sen kautta virtaa Inarinjärveen myös Lemmenjokea suuremmat Vaskojoki ja Kaamasjoki. Juutuanjoen ensimmäinen koski, Jurmukoski, alkaa heti, kun Solojärvi päättyy [karttalinkki]. Annoin Mariolle lyhyen koskikoulutuksen (miten lasketaan etumiehenä), ennakkotarkastimme kosken ja laskimme sen.

Olen koonnut Juutuanjoen koskenlaskuista filmin, jonka liitän tähän väliin.

(Filmissä en laske Jurmukoskea Marion kanssa vaan yksin, sillä tuossa kohdassa otsakamerani patteri oli loppu. Myöhemmin latasin otsakameraan lisää virtaa miniläppärin kautta. Meloin Jurmukosken uudelleen 4 päivän kuluttua, josta yhteydestä lasku on liitetty mukaan.)

Meloimme edelleen helpon Ylänivan kautta Ritakoskelle [karttalinkki], jonka katsoin liian vaativaksi laskettavaksi keskeltä, joten laskin sen yksin oikeasta laidasta, jossa puolestaan oli liian vähän vettä kaksikoksi (sen filmipätkän kuvasi Mario Ewerbeck). Teimme iltaruoan laavulla ja jäimme yöksi maastoon. Tummat pilvet, sateenkaaret ja aurinkoinen sää vuorottelivat.

Perjantai 5.7.2013

Ikuistin itseni aamulla Ritakosken edessä. Edelleenkään en löytänyt siitä turvallista laskureittiä.

Takana väikkyi Otsamo-tunturi, joten kävimme aamulla sen päällä. Otsamo, 419 metriä [karttalinkki].

Tunturilla on päivätupa ja vessa. Maisema Juutuanjoelle päin (taustalla näkyy Inarijärvi).

Aiemmassa frisbee-hupailufilmissä viimeinen heitto on kuvattu Otsamolla.

Melonta jatkui helppojen Saukkonivojen ja Haapakosken läpi Jäniskoskelle [karttalinkki], jota ei suositella laskettavaksi kenellekään.

Kosken reunalla on kyltti, jossa varoittava tarina ”Haakelperin loppu”.

Jäniskosken ohitus oikealta 400 metriä.

Jäniskosken jälkeen tulee sarja koskia, jotka olen filmissä nimennyt Alakosken vaihe 1, 2 ja loppuosa, kun en parempaa nimeä tunne. Ne kaikki voi laskea turvallisesti, kunhan suunnittelee hiukan reittiä, on hereillä ja osaa väistellä kivet ajoissa.

Alakosken loppuosa näkyy yllä olevassa kuvassa [karttalinkki]. Sen jälkeen tulee Inarin silta ja ollaankin jo perillä Inarin satamassa.

Näin päättyi vallan erinomainen viikko Lemmenjoella. Perjantai-iltaa jatkettiin Inarinjärvellä ystäväni Mikon mökillä ja saunassa. Kiitos paljon Mikko isännöinnistä, sauna tuli tarpeeseen!

Seuraavana päivänä lähdin vielä melomaan Kaamasjokea, mutta siitä kerron toiste…

Advertisements

2 Responses to Lemmenjoen Lappi-pakkaus 29.6 – 5.7.2013

  1. marko p says:

    no nyt oli sellaiset maisemat, että harmi kun en ollut mukana…

  2. korpijaakko says:

    ”Sillä lailla olen onnekas, että moni Lapin kohde on vielä korkkaamatta.” …vaan ei pitkään jos tämä tahti jatkuu! Mielenkiintoinen kertomus jälleen kerran. Onneksi sunnuntaina pääsee ylätunturiin ja ensi viikolla joelle, jotta helpottaa tämä itsensä kiusaaminen juttuja lukemalla. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: