Örskär, sumua ja geologiaa 6.9.2013

Kun lauantaiksi 6.9.2013 luvattiin liki tuuletonta merta, päätin lähteä tutkimaan onko Örskärissä minihiidenkirnuja. Örskär [karttalinkki] on yksi Espoon edustan ulkosaarista, joten mahdollisuudet löytöihin olisivat hyvät. Tätä aiemmin olen löytänyt hiidenkirnuja mm. Lökhällarnalta (aivan Örskärin naapurissa), Södra Kytökäringeniltä sekä pari viikkoa sitten Stenskäriltä — siis kaikista uloimmista saarista, missä olen käynyt.

Varhain liikkeelle lähtiessä Espoonlahti oli Espoon puolelta selkeä, Kirkkonummen puolelta sumussa. Kvärlan eli Pupusaari lahden keskellä näkyi kelmeästi [karttalinkki].

Tämä Wikipedia-artikkeli erittelee neljä sumulajia: säteilysumu, siirtymäsumu (eli advektiosumu eli merisumu), sekoittumissumu ja merisavu. Tässä kyseessä on sekoittumissumu, jossa viileä +8 asteinen ilma kohtaa lämpimän +18 asteisen meren. (Heikko tuuli toi Kirkkonummen puolelta kylmää ilmaa lahdelle — ilma lämpisi ja sumuuntui.)

Kun kanootti oli täynnä ilmaa, Pupusaarikin peittyi. (Pupusaari on ilmeisen epävirallinen nimi, mutta naapurini suosii sitä.)

Kun lähdin liikkeelle, sumu ulottui Espoon puolelle.

Näkymä auringon suuntaan.

Toinen kylmän ilman ja lämpimän meren aiheuttama ilmiö on kangastus. Kalamies 300 metrin päässä pysyy pinnassa. Kytökäringenin saaret 4 km päässä lentävät.

Örskärille ehdin alle 3 tunnissa (13,5 km) ja ryhdyin saarta kiertämään.

Nämä 20-senttiset sammaloituneet hiidenkirnut ovat noin 8 metriä merenpinnan yläpuolella, 15 metriä rannasta [karttalinkki].

Seuraavat puolestaan ovat lähempänä merta, noin 6 metriä merenpinnasta. Molempien ”pohjalla” on hiukan irtosoraa.

Olen aiemmin minihiidenkirnujen syntytapaa pohtiessani päätynyt kahteen kilpailevaan teoriaan:

  • Minihiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden lopulla tuhansia metrejä paksun jään ja kallioperän kosketuspintaan. Niiden välissä virrannut paineistettu vesi on työstänyt minihiidenkirnujen muodot.
  • Koska minihiidenkirnut ovat aina rantakalliossa meren välittömässä läheisyydessä, se todistaa enemmän sitä, että ne ovat syntyneet meren aaltojen vaikutuksesta.

Aaltoteoria voidaan nyt hylätä. Nuo sammaloituneet kirnut ovat niin kaukana merestä, etteivät rajumyrskytkään niihin yllä. Case closed.

Matalia hiidenkirnuja — jos noita nyt kirnuiksi voi kutsua, pikemmin ”hiidenlautasiksi”?

Ja ”huuhkajakirnut”.

Kaiken kaikkiaan Örskärin minihiidenkirnut eivät olleet yhtä selväpiirteisiä kuin Lökhällarnalla ja Södra Kytökäringenillä.

Keräilen huvikseni noita pyöreitä kiviä, jotta voin kohottaa kirnujen näyttävyyttä. Noh, toimivat ne kirnuttakin, sillä pyöreitä kiviä Örskärillä riittää.

Monia ulkosaaria on vielä tutkimatta. Örskärin jälkeen olisivat listalla mm. Enbusken ja Rönnbusken, kunhan vain sääennuste sallisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: