Långgrundet ym. pesimäluodot + M/S Gabriellan outo reitti 14.9.2013

Negatiivisetkin tulokset on syytä julkaista, kun jotain ahkerasti tutkii. Muuten jää mielikuva, että havaintoja tai onnistumisia on kaikkialla missä liikkuu.

Tarkoitan minihiidenkirnuja, joita olen etsinyt viime viikkoina mm. Stenskäriltä ja Örskäriltä. Tänään 14.9.2013 en hakenut niitä ulkomeren ääreltä, vaan pieniltä lintujen pesimäluodoilta rannikon ja ulompien saarten puolivälissä.

lggr nimet

Mutta minihiidenkirnuja ei löytynyt. Saaliina oli tällä kertaa perusjääkausikuvia.

Tobakspungen: ei kuvia.

Långgrundet [karttalinkki]: graniitin ja gneissin seoskiven raidoittama jäätikön tulosuunnan kaunis silokallio.

Vargen [karttalinkki]: uurteinen silokallio osoittaa jäätikön tulosuunnan (=jyräyssuunnan).

Labarten [karttalinkki]: no okei, löytyi tällekin reissulle edes yksi pienen pieni minihiidenkirnun tapainen kolo.🙂

Lilla Labarten: ei kuvia.

Lisäksi hämmästyin Viking Linen aamulaivaa, joka ajoi Kytön pohjoispuolista väylää.

Normaalireitti tuo ei ole. Yleensä isot matkustaja-alukset kulkevat kauempaa.

lggr laivareitti

Laivayhtiön sivujen mukaan kyseessä on 171,5 metriä pitkä M/S Gabriella [Wikipedia] matkalla Maarianhaminasta Helsinkiin. Laitoin kyselyä oudosta reitistä.

Melon noita vesiä toisinaan, esim. Kytöön tai Stenskäriin. Ei ole kiva ajatus joutua väistämään 170-metristä laivaa hitaalla kanootilla…

One Response to Långgrundet ym. pesimäluodot + M/S Gabriellan outo reitti 14.9.2013

  1. Timo kirjoitti:

    Silloin tällöin iso laivat painelee sisäväylää. Kerran porkkalassa oli kurjaa kun ruotsinlaiva puski vastaan. Hetken pelotti mistä välistä mennään… https://lh3.ggpht.com/_S9xu50lR3Rc/TGFbUGUSdkI/AAAAAAAAAP0/dpRYvW0RmxI/s400/purjehdus+8+2010+hanko+046.JPG

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: