Ugandan matkustuskäytäntöjä ja luontoa

Tämä atikkeli on omistettu Ugandan busseille, moottoripyörille sekä ohessa luonnolle. Oltuani 8 päivää Ugandassa olin kuluttanut 48 tuntia liikennevälineissä istumiseen = 25 % ajasta.

Ugandan bussit

Esimerkki: Saavun 2.11.2013 taksilla Kampalan bussiasemalle (yhdelle monista) klo 5:30, jotta saan Guluun klo 7 lähtevään bussiin etureunan paikan, jossa voin oikoa jalkojani. Kello lyö 7, mutta bussi ei lähde, koska se ei ole täynnä. Bussi lähtee klo 10, kun tunnelma on ahdas (vapaa jalkatila on kadonnut, 2 pientä tyttöä vei tilan istuen vaatesäkin päällä käyttäen jalkojani selkänojana). Matka Guluun on 350 km, mikä vie 7 tuntia paikoin heikkokuntoisia teitä myöten. Olen istunut paikallani 11,5 tuntia.

Aika kuluu lukemalla kirjaa ja nukkuen. Joskus vieressä näkyy huikeita maisemia kuten Karuma Falls, kun bussi ylittää Niilin.

Ison bussin leveys on sama kuin Suomessa mutta rinnakkain enemmän istuimia: vasemmalla 2, oikealla 3. Välissä on kapea käytävä, jossa seisoo tai istuu ihmisiä, jos he ovat tulleet matkalta kyytiin (ylimääräinen käytäväistuin syntyy kanisterista, johon on laitettu kangas pehmikkeeksi). Ahtautta aiheuttavat myös kanat, joita jotkut matkustajat kuljettavat.

Mieluiten istun vasemmalla käytävän vieressä, jotta voin oikoa oikeaa jalkaa (aivan edessä molempia jalkoja voi oikoa) ja sitä paitsi ikkunan vieressä aurinko on kuumempi (bussin ikkunat pidetäään rakosellaan, jotta tuuletus pelaa).

Bussissa ei ole vessaa. Bussi pysähtyy yli 6-tuntisilla matkoilla kerran 10 minuutiksi. Jos on hätä, on tarkkailtava muita miehiä ja seurattava heitä askareelle oikeaan paikkaan. Juon ennen bussimatkaa hyvin vähän, jotta kestän purkautumatta.

Bussi pysähtyy sopivin välein kyläkeskuksiin jättämään ja ottamaan matkustajia. Ulkona alkaa hulina, bussin ikkunat aukeavat.

Puretaan kuva osiin.

Kuvan yläreuna: Punapaitainen mies myy vuohenlihavartaita. Kelpo ruokaa. Syönnin jälkeen tikku heitetään ikkunasta ulos. Hinta 30 eurosenttiä varras.
Vasen alareuna: Erilaista kylmää juotavaa.
Oikea alareuna: Valkoinen juurikasvi kassava on kelpo bussiruokaa lihavartaiden kanssa. Kastiketta ei tarvita, kassavan luontainen maku on maukas. Hinta 30 eurosenttia kaksi juurta.

Vasen yläreuna: Mies myy kanavartaita. Varmaan ihan ok (en maistanut).
Keskellä keltainen: Mies myy matookea eli pinnalta käristettyä ruokabanaania. Lievästi makeaa kelpo bussiruokaa yhdessä vartaiden kanssa. Hinta 30 eurosenttiä kaksi matookea.
Alareuna: Nainen myy sämpylöitä, mies myy pitaleivän kaltaista paistosta.

Mies kurottaa bussin ikkunasta vuohenlihavartaan + juotavaa.

Tarjolla on myös maissia, makeita kakkuja, appelsiineja, mandariineja, tomaatteja, sanomalehtiä. Palvelu pelaa ja katuruoan laatu on ollut riittävä (ei vatsaongelmia).

Mitä ottamaani auringonpimennyskuvaan tulee, se lähti näistä appelsiininaisista.

Isommat matkatavarat menevät bussin tavarasäilöön. Perille päästyä rinkan tai matkalaukun pintaan kertynyt punainen pöly pudistellaan pois.

Ugandan moottoripyörät (boda boda)

Siinä vaiheessa tai jo ennen vieressä seisoo kymmeniä paikallisia tarjoamassa moottoripyöräkyytiä (autokyytiä). Herra minne olet menossa? Tule minun kyytiin? Sanon, etten mene nyt minnekään, minun on ensin saatava tavarani.

Joku moottoripyörämies saattaa etuilla ja kaivaa rinkkani tavarasäilöstä, vaikka se on bussihenkilökunnan tehtävä. Öykkäri retuuttaa intoa puhkuen rinkan moottoripyörälleen, jotta saisi kuljettaa sitä. ”Hei minne viet tavaroitani”, huudan, ”en mene nyt minnekään, haluan ensin syödä.”

Kaupungissa saattaa olla myös yhteyksien luojia. Kun kävelen rinkka selässä ravintolaa etsien, viereen ilmestyy kaveri, jolla ei ole moottoripyörää, vaan hän haluaa auttaa. Ravintola löytyy ja kysyttyäni mieheltä miten pääsen sujuvasti Fort Portalista ns. kraaterijärville, hän sanoo lähtevänsä selvittämään asiaa ja palaavansa pian takaisin.

Ugandassa (Fort Portalin eteläpuolella Kabata-nimisen kylän ympärillä) on vulkaanista alkuperää olevia pyöryläisiä kraaterijärviä, joiden arvelin olevan mukava vierailukohde. Ei mitään isoa ja näyttävää vaan pientä ja kaunista. Yksi yö siellä ja samalla näen Ugandan ei-kaupungistuneen puolen. (Tämä retki tapahtui 31.10. – 1.11.2013 eli ennen auringonpimennystä.)

Ruoka tulee aikanaan. Yhteysmies Jonathan palaa takaisin kertoen löytäneensä minulle moottoripyörämiehen ja neuvotelleensa hinnan alhaiseksi (piti paikkansa). Syötyäni käyn internetissä (Jonathan neuvoo paikan) ja supermarketissa (Jonathan neuvoo parhaan), sitten olen valmis lähtöön.

Tässä vaiheessa tein virheen. Jonathan oli kullanarvoinen järjestelijä, mutta annoin hänelle palkkioksi vain 70 eurosenttiä vastaavan rahasumman. Jonathan ei näytä pettyneeltä, vaan hoitaa homman loppuun. Kaduttaa.

Rinkka asettuu moottoripyörässä kuljettajan eteen pitkittäin (käsien väliin) tai matkustajan ja kuljettajan väliin poikittain. Jälkimmäinen tapa on kuljettajalle helpompi, mutta kaupungin ruuhkassa rinkka poikittain lisää leveyttä. Oli tapa kumpi tahansa, pyydän ajamaan rauhallisesti, mikä usein toteutuu.

Seuraava filmi kertonee miltä moottoripyöräkyyti Ugandan maaseudulla tuntuu (huom! aika vastuutonta säilyttää bensiiniä limsapulloissa — kohtalokkaan sekaannuksen vaara on janoisen lapsen kannalta ilmeinen).

Ugandan luonto

Kraaterijärvien alueelta löytyy majoitusta, esimerkiksi Lake Kifuruka Campsite.

Sinne pystytän telttani.

Entä ne kraaterijärvet?

Näytän illalla paikalliselle oppaalle parhaita valokuviani Suomesta: Käsivarren Lapin tundra, autiot tunturimaisemat, Pitsusköngäs, Nuuksion lammetkin. Mietin miksi olen Ugandassa? Suomessa on kauniimpaa!

Niinpä. En ole ihastunut Ugandan maisemiin. Niili ja vuoristot ovat tietysti sellaista, mitä Suomessa ei ole.

Lisäksi Ugandassa on toki savannit ja safarit (antilooppeja, puhveleita) sekä joissakin luonnonpuistoissa gorillat ja simpanssit. Voin olla rajoittunut, sillä en käynyt katsomassa eläimiä perustuen mielikuvaan, etten halua olla ohjattuna mitä saa tehdä (esim. sidottuna autoon, josta tarkkaillaan antilooppeja). Ugandassa vain harvoissa luontokohteissa voi liikkua itsekseen. Uhka kohdata tappavia villieläimiä (tai saada järvissä bilhartsia eli skistosomiaasi) on todellinen, ja samalla vie vapauden, johon olen Suomessa tottunut.

Oli miten oli, lähdin oppaani kanssa seuraavana aamuna paikalliselle vesiputoukselle.

Opas kulkee edellä. Lehtiö kädessä kulkeva kaveri tuli mukaan sattumalta, sillä hän kuuluu Kampalan yliopiston 6 hengen ryhmään, joka selvittää vesivoimalan rakentamisen vaikutuksia (kävimme uimassa Muhoma waterfallsilla, virtaavassa vedessä ei ole bilhartsiaa).

Kyseessä on siis YVA-prosessi ugandalaiseen tyyliin (ympäristövaikutusten arviointi), jossa pyritään etukäteen selvittämään mikä on hankkeen hyödyt / haitat: mitä arvokasta luonnossa on (eläimet, kasvit) ja ovatko nämä uhassa hävitä, mitä vaikutuksia vesivoimalalla olisi paikalliseen kyläyhteisöön (miinuspuolella entisen elämänmuodon häiriintyminen, pluspuolella esim. parantuvat liikenneyhteydet ja työpaikat).

Jos haitat ovat suuremmat, vesivoimalaa ei rakenneta.

Minua elähdytti ugandalaisten aito pyrkimys rakentaa yhteiskuntaansa järjestäytyneesti, sillä aiemminhan tällaiset päätökset tehtiin korruptoimalla joku paikallinen merkkimies hyvällä rahasummalla, joka sitten sai tehtäväkseen käännyttää kyläläiset hyvällä tai pahalla siihen, että vesivoimala rakennetaan.

Näinä päivinä kraaterijärvillä havaitsin, että Ugandassa minua ei kiehdo niinkään luonto vaan ihmiset ja heidän kokemuksensa Ugandan verisestä historiasta sekä kasvu siitä ulos. Siitä kerron seuraavassa postissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: