Kuvatehtävä 2015 = Connecting big and small

Vuoden 2015 joukkoistamismuotoinen kuvaprojekti on Connecting big and small, suomeksi Iso ja pieni vuorovaikutuksessa. (Vuonna 2014 keräsin vastaavalla tavalla valokuvia tunturihypyistä.)

Aihe on vaativa. Sen vuoksi annan tässä artikkelissa runsaasti neuvoja, kuinka alla olevan kaltaiset valokuvat onnistuvat.

 

Säännöt = Ota retkihenkinen valokuva, jossa ihmiset eri etäisyyksillä vuorovaikuttavat keskenään. Jos olet yksin, ota kaksi kuvaa ja yhdistä ne – esim. kuvan vasen ja oikea puoli.

Sääntöjen tarkennus:

  • Retkihenkisellä valokuvalla tarkoitetaan kuvaa, joka on otettu retkellä (ei välttämättä Suomessa). Kuvassa voi näkyä alueelle ominaista luontoa sekä paikallisen retkeilyalueen infrastruktuuria kuten taukopaikan tai autiotuvan rakenteita.
  • Jos otat kaksi kuvaa, lopullisessa kuvassa kohteet ovat niillä paikoilla ja sen kokoisina kuin mitä ovat kuvaushetkelläkin, eli ketään ei pienennetä tai suurenneta tahi siirrellä kepulikonstein. Photoshoppia ei tarvita. Kuvat pitää voida yhdistää copy-pastella: kopioidaan yhdestä kuvasta suorakaiteen muotoinen alue samalle kohdalle toiseen kuvaan (itse käytän tähän IrfanView-ilmaisohjelmaa).

Aikaa kuvien ottoon on syyskuun loppuun 2015. Katsotaan sen jälkeen millaisia kuvia porukka on ottanut.

Sitten neuvoihin ja vinkkeihin.

Ei näin!

Yllä olevan kaltaisia kuvia kannattaa välttää. Kuva on tosin retkihenkinen (Nuuksion Hiidenpesä) ja siinä on iso ja pieni tyyppi, mutta koska edessä oleva henkilö nojaa kallioon, jota ei ole rajattu kuvasta pois, se paljastaa syvyysulottuvuuden eikä sadunomainen ison ja pienen vuorovaikutus toteudu.

Miten syvyysulottuvuus sitten hävitetään? Siihen on neljä menetelmää.

Menetelmä 1 = Kamera maan tasolla

Yllä oleva Saimaalla 2.3.2014 otettu kuva on vaatinut ennakkovalmisteluja. Kamera on asetettu jäähän hakattuun monttuun, jotta objektiivi saatiin jään tasoon. Taaemman henkilön jalat ovat yhtä alhaalla kuin etummaisen, jolloin syvyysulottuvuus häviää.

Muita tapoja hyödyntää menetelmää 1:

Kamera voidaan upottaa lumeen (Iso-Kypärä, Kytäjä, 31.1.2015).

Kamera voidaan asettaa muuten tasaisella kivetyllä vaelluspolulla olevaan kuoppaan (Garajonayn huippu, La Gomera, 13.1.2015).

Tasaista vedenpintaakin voi hyödyntää, kunhan käytetään vesitiivistä kameraa.

Toisaalta alustan ei tarvitse olla tasainen. Alla oleva kaavio antaa esimerkin järjestelystä ja lopputuloksesta, jossa taaempi henkilö on 2,7 kertaa etummaista kauempana.

Menetelmä 2 = Kamera-objekti-maa -linja

Menetelmässä 2 kamera ei ole maan tasalla vaan linjalla, jonka muodostavat edustan objekti (appelsiini) ja taustalla maahan tukeutuva henkilö. Hain pitkään maastosta paikkaa (Punta Gorda, La Gomera, 10.1.2015), jossa olisi pyöreähkö metrinen kivi, jota kavuta ylös, ja sen edessä sopiva alusta appelsiinille. Taustalle halusin merimaiseman.

Seuraava kaavio kertoo yleisjärjestelyn. Huomaa punainen linja: kamera – sininen objekti – taustan henkilön alla oleva maa.

Tuloksena olevassa kuvassa horisontti leikkaa pienen ihmisen, ellei sitten kuvata alaviistoon kuten tein appelsiinikuvassa.

Muita tapoja hyödyntää menetelmää 2:

Edustan objekti on kamera (Las Creces, La Gomera, 15.1.2015).

Edustan objekti on lautanen (Epina, La Gomera, 15.1.2015). Bon appétit.

Vesillä menetelmää 2 voi pyrkiä hyödyntämään vaikkapa siten, että kajakin kannella on toisia pienempiä kajakkeja.

Menetelmä 3 = Objekti ilmassa

Hyvin yksinkertaista. Kun taustan objekti on ilmassa (hyppää), samalla häviää koko syvyysulottuvuus (Mirador El Bailadero, La Gomera, 12.1.2015). Vuorovaikutuksen illuusio syntyy etualan narusta (40 cm korkeudella), jota molemmat tyypit koskettavat.

Muita tapoja hyödyntää menetelmää 3:

Maagisen loitsun voimasta lentävä mies taustana Teide-tulivuori (El Choro, La Gomera, 17.1.2015).

Muita mallikuvia en ole tästä ottanut, koska en harrasta lajeja, jossa lennetään tai hypätään. Siksi heitän vain ideana:

a) laskettelurinteessä otettu kuva, jossa 2 lautailijaa ilmassa taivasta vasten – kolmas henkilö pyydystää heitä haavilla tai kärpäslätkällä

b) sama kuin edellä, mutta lautailijoiden ja kärpäslätkän tilalla riippuliitäjiä ja pölynimuri

Mikäli mahdollista, tapausten a) ja b) ilmassa olevat tyypit voivat pyrkiä asentoon, joka ilmentää pelkoa.

Menetelmä 4 = Iso pää ja varjo

Tämä menetelmä tuli mieleeni vasta hiljattain enkä ole ottanut tästä mallikuvaa. Niinpä muokkasin yllä olevan kuvan kahdesta lähteestä: Muotkatunturilla ottamani kuva + satunnainen netistä löytämäni pää. Idea on, että otetaan normaali maisemakuva, jossa henkilö on selin. Toinen tyyppi kurkistaa samalla hetkellä kameraan. Lisäksi selin olevan tyypin eteen laskostetaan tumma puoliläpinäkyvä kangas, joka toimii pään varjona. Syntyy illuusio valtavasta päästä.

Kaaviona järjestely on seuraava (tummanruskea viiva kuvaa maahan laskostettua kangasta):

Muita tapoja hyödyntää menetelmää 4:

Houkuttele kookas hyönteinen kuten perhonen tai mehiläinen kirkkaalle läpinäkyvälle lasille. Pitele lasia kameran edessä siten, että kuvaat lasin läpi eivätkä lasin reunat näy kuvakentässä – toisin sanoen lasin pitää olla tarpeeksi iso. Pyydä kaveria astumaan kuvakenttään hyönteisen viereen kauhistuneena (muista luoda hyönteisen varjo maahan). Huom! Voit estää lasin heijastukset, jos kolmas kaveri pitelee tummaa kangasta kameran takana (hän voi myös laukaista kameran).

Toinen vaihtoehto on asettaa hyönteinen peilille. Kamera laukaistaan peilin kautta. (Tässä menetelmässä ei ole haittaa heijasteista, mutta hyönteinen kahdentuu, joten kuva ei liene yhtä vakuuttava?)

Jos kuvataan alustalla, joka kasteltuna tummuu (esim. hiekkarannalla tai silokalliolla), tummaa puoliläpinäkyvää kangasta ei tarvita.

Hyvä. Tarkastellaan seuraavaksi mitä valmisteluja olen tehnyt ottaakseni yllä olevat kuvat.

Valmistelut

Menetelmä 1 (kamera maan tasolla) on helpoin. Hyvässä lykyssä järjestelyt hoituvat 5 minuutissa. Kuvaan menee toiset 5 minuuttia. Näin nopeasti selvittiin seuraavissa kuvissa (kiitos avusta Mika!):

 

Ei menetelmä 1 aina nopea ole. Roskat pois -kuva vaati 20 kameran laukaisua ja 59 minuuttia (tarkistettu GPS-paikantimesta).

Haaste syntyy erilaisten liikkeiden sovittamisesta yhteen valmiiksi kuvaksi. Voin vain kiittää Matin, Susannan ja Raidan kärsivällisyyttä – toisaalta he ovat visuaalisen alan ammattilaisia, joten tiesivät hyvin miten paljon työtä ja tuuriakin tarvitaan.

Minä makasin vatsallani maassa ja kuvasin. Kymmenittäin turisteja käveli ohi ja naureskeli meille. Huusin ”don’t worry, we are not dangerous”, sillä kuvauspaikka oli todellinen turistirysä, La Gomeran korkein huippu. Yhdentoista kuvan jälkeen pidimme tauon, katsoimme tulokset ja säädimme kuvaustaktiikkaa. Harjaa ei enää heilutella niin laajassa kaaressa. Matti pyrkii juoksemaan samassa tahdissa kuin Susanna. Kannustin parhaani mukaan. Kolmanneksi viimeinen kuva onnistui. Tiesin sen heti, joskin pyysin pari lisäkuvaa. Huikea tunne!

Huom! Menetelmää 1 voi soveltaa myös koiran kanssa = jättiläiskoira jahtaa pikkuihmisiä. (Kirjoitin tosin sääntöihin, että kyse olisi ihmisten vuorovaikutuksesta, mutta perun sen. Eläimetkin hyväksytään!)

Menetelmä 2 (kamera-objekti-maa-linja) vaatii suurempaa tarkkuutta kuin ykkönen. Jos linja ei ole tarkka, kuva ei ole uskottava. La Gomeralla patikoidessa otin useita menetelmän 2 kuvia, mikä vei hitosti aikaa, koska käytin itselaukaisinta luottaen hyvään tuuriin. Otetaan esimerkiksi kuva Bon appétit.

Kamerassani on 10 kuvan purske, jota hyödynsin. Yllä olevan kuvan kaksi osakuvaa ovat 10 kuvan sarjan ensimmäinen ja viimeinen (jätin alla yhden välikuvan pois).

Ennakkovalmisteluna olin ostanut kaupasta nipun kertakäyttölautasia. Maastossa kokosin tasaisista kivistä keon, teippasin lautasen kiinni ylimpään kiveen. Seitsemäs yritys onnistui. Aikaa kului 39 minuuttia.

Huom! Jos paikalla on vähintään 3 ihmistä (yksi kameran takana, loput edessä vuorovaikuttamassa), menetelmä 2 on varsin nopea, sillä jo ensimmäinenkin kuva voi onnistua.

Lisähuomio! Käytä kirkkaita vaatteita menetelmässä 2, jotta erotut hyvin taustan tummasta maastosta tai metsästä.

Menetelmä 3 (objekti ilmassa) vaatii tarkkaa ajoitusta, sillä ihminen ei pysy ilmassa pitkään, ellei ole riippuliitäjä. Lumilautailijan tai mäkihyppääjän loikka on nopeasti ohi. Jos kuva ei onnistunut, seuraavaa yritystä joutuu odottamaan – toisaalta uimahyppääjä tai leijahiihtäjä voi olla valmis seuraavaan hyppyyn nopeastikin!

Seuraavaan kuvaan meni 36 minuuttia, mihin kuului mukaan narusysteemin rakennus. Tein 6 yritystä, joista neljännessä ja kuudennessa käteni osuivat sopivasti narun taakse. Rakensin kuvan neljännestä yrityksestä.

Pieleen menneitä kuvia

Ei pidä luulla, että onnistuin kaikissa kuvissa. Esittelen seuraavassa raakileita.

Yllä oleva menetelmän 1 mukainen kuva (Mirador El Santosta etelään, La Gomera, 11.1.2015) on muuten hyvä, paitsi että iso tyyppi luo varjon ruohoon. Varjon takia yhdistetyn kuvan raja näkyy ja halkaisee kupin. Auringon suunta täytyy vastaisuudessa huomioida, kun ottaa yhdistekuvia itselaukasimella!

Yllä olevan kuvan (Llano Campo, La Gomera, 14.1.2015) piti esittää tilannetta, jossa seison isona ja pienenä samassa asennossa (selin, kädet lanteilla) katsoen meren yli Teneriffaa. Sama asento ei olisi varsinaista vuorovaikutusta, mutta toisi kuvaan kiinnostavaa toistuvuutta eri mittakaavoissa.

Kuvaidea oli aivan liian vaikea. Ajatus näet oli, että pieni mies seisoisi kameran päällä, mikä vaati paitsi oikeansuuntaista hyppyä myös lennon lakipisteen oikea-aikaisuutta. (Vaikka kyse oli hypystä, pyrin tässä menetelmään 2 enkä 3.)

Tein peräti 18 turhaa yritystä ja kulutin 61 minuuttia. Julkaisen seuraavassa kaikkien 18 hypyn lakipisteet.

Vaikka oikea-aikainen hyppy olisi onnistunutkin, kuvaidea ei olisi toiminut, koska kuva-alalla on liikaa häiritseviä objekteja kuten kiviä ja ruohoa. En tajua, miksi en osannut keskeyttää aiemmin, sillä näitä kuvia varten maaston täytyy olla avoin. (Alhaalla tiellä käveli muita patikoijia. En välittänyt. Jatkoin pomppimista.)

Saman tuplaposeerausidean toinen yritys, mutta tällä kertaa menetelmä 1 (Aruresta pohjoiseen, La Gomera, 16.1.2015).

Tämä on sinänsä kiinnostava kaksoiskuva, mutta meni pieleen, koska pienemmän tyypin oikea käsi syö palan isomman tyypin housuista. Olisi ollut syytä olla tarkempi!

Kameran asetukset

Nämä ovat siinä mielessä ”epävalokuvallisia” valokuvia, että pyritään terävyyteen kaikilla etäisyyksillä. Normaali valokuvaajan rutiinihan on käyttää isoa aukkoa ja tarkentaa kohteeseen, mutta silloin joko iso tai pieni tyyppi jäisi epäskarpiksi.

Siispä:

  • Jotta iso ja pieni tyyppi olisivat teräviä, käytä pientä aukkoa!
  • Ota kuvat hyvässä valossa, jotta pieni aukko ei kasvata valotusaikaa – se olisi haitallinen menetelmässä 3, jossa hypätään ja siten liikutaan nopeasti.

Kuva-aiheen ideointi

Olen jo edellä antanut tukuttain ideoita, millaisia valokuvia tässä projektissa haetaan. Paljon lisääkin voisin ehdotella, tässä vielä muutama:

  • Menetelmä 1 (kamera maan tasolla) sopii hyvin filmeihin. Täytyy vain löytää tarpeeksi suuri tasainen alue, esim. meren jää. Sitten kuvataan ihmisiä liikkumassa eri etäisyyksillä erilaisilla vekottimilla auringonlaskua vasten (luistimet, sukset, potkukelkka, polkupyörä, lastenvaunut, kävellen). Tämä lähentelee jo dokumenttia.
  • Menetelmässä 2 (kamera-objekti-maa -linja) iso tyyppi ripottelee suolaa purkista ruokaan, mutta purkista valuu ulos ihmisiä.
  • Menetelmässä 3 (objekti ilmassa) voisi kokeilla pienen roikkumista puun oksassa siten, että oksan lisäksi kuvassa näkyy vain taustataivas – näin oksan etäisyys ei paljastu. Isosta tyypistä näkyy pää ja käsi, jossa on sakset, jolla tämä aikoo leikata oksan katki.
  • Menetelmässä 4 (iso pää ja varjo) voisi kokeilla pään tilalla jalkoja tai käsiä. Tai sitten voisi yksinkertaisesti laittaa pienen käteen omenan ja suuren suuhun toisen mahdollisimman samanlaisen omenan.

Ehkä tämä riittää? Kenties tätä artikkelia lukiessa mieleesi on jo syttynyt idea, jota seurata?

Lopuksi

Tämä lienee selvää mutta sanon kuitenkin:

Tarkoitukseni ei ole tienata tällä mitään, vaan ajatus on löytää uusia mielekkäitä tapoja pitää hauskaa luonnossa. Tosin jos projekti onnistuu eli hyviä kuvia on tarpeeksi, kirjoitan siitä artikkelin johonkin retkiaiheiseen lehteen lokakuussa 2015. Palkkiot julkaistuista valokuvista menevät asianomaisille kuvaajille.

Olen ottanut hienon valokuvan – miten osallistun projektiin?

Siihen on kolme neljä menetelmää (takaraja syyskuun loppu 2015):

  • Tämän artikkelin lyhennetty versio on julkaistu Vaellusnet-foorumilla tässä säikeessä. Kuvan voi liittää säikeen perään muiden kommentoitavaksi. Seuraan säiettä tarpeellisella tiheydellä.
  • Kuvan voi julkaista muutenkin missä tahansa netin kuvapalvelussa. Lähetä minulle (janne.pyykko at gmail.com) tieto kuvasta.
  • Minulle voi lähettää kuvan sähköpostin liitteenä. Älä lähetä alkuperäistä kuvaa. Riittää hyvin, että kuvan pitempi sivu on 960 pistettä.
  • (Päivitys…) Liittyin twitteriin @JannePyykko. Jaa kuvasi somessa hashtagilla #connectingbigandsmall, niin löydän sen. 🙂

Jos kuvia kertyy mukavasti, saatan julkaista kuvakoosteita tässä blogissa jo ennen lokakuuta. Kysyn kuvaajalta aina erikseen luvan.

Innostavia kuvaushetkiä toivoen,
-Janne Pyykkö

PS. Laita artikkeli kiertoon, jotta mahdollisimman moni tietää osallistua!

Mainokset

2 Responses to Kuvatehtävä 2015 = Connecting big and small

  1. Sanna says:

    Kattavat ohjeet. Mitä jos keksisit tälle kuvasarjalle jonkun kuvaavan #hästagin. Helpottaisi kuvien seuraamista eri somekanavissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: