Vantaanjoki päästä päähän 4.-5.4.2015 – Võhandu-maratonin intro

Perinteinen Vantaanjoki päästä päähän -tulvaretki Riihimäeltä [karttalinkki] merelle tehtiin 4.-5.4.2015 viileässä säässä (keskimäärin +2ºC). Tulvan toteutuminen on aina arvoitus. Tällä kertaa alle saatiin kunnon sateet – ennuste näytti Myllymäen mittapisteelle muutama päivä ennen retkeä lupaavasti 55-60 m3/s virtaamaa (suurimmillaan olen mennyt 120 m3/s). Lopulta toteutui 35 m3/s, mikä sekin oli aivan kiva pikkutulva.

Retki tehtiin 3 henkeen (kuva Helsingistä Pikkukosken kallion päältä Asmo Vuorenpää [karttalinkki]).

Sitten matkaan. Saavuimme Jussin kanssa Riihimäelle junalla. Virva saapui ”huoltoautolla”.

Koska muut eivät ole Vantaata aiemmin meloneet, havainnollistan miten reitin alussa olevat tierummut läpäistään huipputulvalla (rummun katosta alas- ja eteenpäin työntäen, kuva Jussi Riku).

Mutta tämä tulva ei ole iso. Putkessa on tilaa.

Paloheimon tehdasalueen pienten koskien jälkeen Vantaanjoen pinta on tyyni. Vesi ei ole pellolla kuten huipputulvalla, mutta tarpeeksi ylhäällä, jotta maisemat näkyvät.

Vailla isompia esteitä edetään 11,5 km Hyvinkäälle Vaiveron myllytilan (kotiseutumuseon) pihaan, jossa evästelemme [karttalinkki].

Testasin uutta keltaista sadetakkia. Kirkas väri on hyvä, jotta käden liikkeet näkyvät filmillä.

Vaiveron myllytilan vieressä on ”golfkentänkoski”, jota en ole laskenut 4 vuoteen. Tänä vuonna kaatunutta puuta oli koskessa sen verran vähän, että Jussi sahaa reitin auki.

Kosken kaikkia puuesteitä ei ylletty sahata – lasku-ura on yhä haastava.

Virva päättää sen vuoksi vetää kajakkinsa ohi (fiksu päätös). Tarjosin apua raahaukseen, mutta apua ei otettu vastaan. Lämmittelin pomppimalla kajakin yli (kuva Jussi Riku).

Sitten lasketaan. Pieni moka koskenlaskussa aina piristää. 🙂

Jatkettiin.

Melonta sujuu ongelmitta. Välillä sataa, välillä ei. Sadetakki pysyy päällä koko päivän. Alitamme Hämeenlinnan moottoritien, ohitamme Kytäjän hevostilat, Kytäjoen haaran – sitten moottoritien alitus uudestaan, Hyvinkään kesäteatteri, teatterin jälkeen tulvajärvi.

Maiseman yleisilme on kostean synkkä. Toisinaan kamppailemme pusikoissa tai kaatuneiden puiden yli – ei kuitenkaan liikaa, sillä keskivauhti on kohtuullinen 4,7 km/h.

Vaihteeksi heinäeste.

Pitempi maatauko tulee Nukarinkoskella, jossa vaiheessa matkaa on tehty 34,5 km. Ken samaa reittiä Nukarinkoskelle saapuu, ohittakoon alla olevan hökkelin…

.. sillä sen jälkeen on tarjolla uusi nousuramppi melojille (joen itäpuoli) [karttalinkki].

Virva lähtee päiväretkeläisenä yöksi kotimajoitukseen. Jussin kanssa kärräämme kanootin 1,2 km Nukarinkosken alapuolelle.

Vuonna 2014 Nukarinkosken alla oli 150 metrin matkalla suuria puuesteitä, jotka oli matalalla vedellä kierrettävä vaivalloisesti maitse. Tänä vuonna ”pikkutulvalla” esteet ylitettiin rimaa hipoen.

Tavoite on Linnanojan laavu 5,5 km Nukarinkosken alapuolella. Se saavutetaan klo 20:15 = 10 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Yhteensä tälle päivälle 41 km. Ateria ja nukkumaan.

Muutama sana retkeläisistä.

Jussi on keksinyt Satakerta-liikkeen, jonka toiminta-ajatuksena on kannustaa ihmisiä liikkumaan 100 km 24 tunnin aikana mahdollisimman monella tavalla yhden kalenterivuoden aikana. Eli jos tammikuussa hiihtää 100 km 24 tunnin aikana, toisena päivänä luistelee 100 km, huhtikuussa meloo avokanootilla 100 km 24 tunnin aikana, toisena päivänä meloo kajakilla 100 km, niin on saanut 4 pistettä. Mahdollisia lajeja on 22 = maksimipistemäärä on 22 (kävely, juoksu, suunnistus, pyöräily, yksipyörä, kickbike, rullaluistelu, rullahiihto, skeittilauta, uinti (räpyläuinti), avokanoottimelonta, kajakkimelonta, soutu, SUP, purjelauta, leijapurjehdus/-lautailu, hiihto, lumikenkäily, potkukelkkailu, luistelu, ratsastus, koiravaljakko).

Melko tolkutonta mielestäni – mutta sellaisiahan ihmiset ovat, että innostuvat tolkuttomista ideoista ja hyvä niin.

Paitsi että Jussi on satakerran primus motor, hän tahtoo näyttää mallia ja kerätä hitosti pisteitä. Tässä tulen kuvioon minä. Jussilla ei riitä potentiaali meloa yksikkönä avokanoottia 100 km, joten pyysi minut kaksikkoon Virossa 18.4.2015 järjestettävään 100 km Võhandu maraton -melontakilpailuun. Melomme kumikanootilla – hidashan se on, mutta pelkän kisan takia en nopeampaan kanoottiin vaihda.

Mitä itse kilpailemiseen tulee, minua se ei kiinnosta. Minulla on (mahdollisesti suppea) mielikuva, että retkeilyn redusointi tulosluetteloksi latistaa hienon harrasteen. Kuitenkin olen aiempina vuosina lukenut nimenomaan Võhandu-maratonista elämyksekkäitä blogikirjoituksia, joista malliksi tämä Jaakko Mäkikylän kuvaus vuodelta 2014. Olen utelias. Siksi lähden katsomaan millainen massatapahtuma Võhandu-maraton on (osallistuvien joukkueiden määrä on yli 600). Jussi on tekosyyni rikkoa periaatettani, etten osallistu kilpailuihin.

Se Jussista.

Virva sitten, hän tulee Jussin harrastuspiireistä ja lähtee myös Võhandu-maratonille (kajakkiyksiköllä). Molemmat tarvitsevat pohjalle melontakilometrejä, jotta kovuus riittää kestämään pitkän matkan rasitukset.

Takaisin Vantaanjoelle.

Herätys on sunnuntaina 5.4.2015 klo 6. Aamutee Linnanojan laavulla pakkasyön jälkeen [karttalinkki].

Kun lähdemme melomaan, sataa lunta.

Reitti Myllykoskelle ei sisällä suuria esteitä – 6 km jälkeen (Nukarinkosken ja Myllykosken väli = 11,5 km) kärräämme kanootin kosken ohi 400 m (joen itäpuoli). Virva on saapunut parahiksi huoltoauton mukana. Kello 9 irtoamme Myllykosken alta [karttalinkki].

Myllykoskelta alkava Vantaanjoen osa on mukava – pidän siitä. Se on pienellä kesävedelläkin kohtuullisen kapea ja mahdollinen meloa.

Mutta tänään matkalla on peräti 4 joenlevyistä estettä = joen poikki kaatuneita puita, jotka keräävät roskaa.

Vedenalaista sahausta.

Seuraava este. Tuon raivaamiseen tarvittaisiin moottorisaha.

Tämän etapin suurin koski on Katriinankoski. Kapeutensa vuoksi sen voi laskea kesävedelläkin (ei kuvaa eikä filmiä).

29 km jälkeen saavumme Vantaankoskelle, jonka ohitus = 400 metrin kärräys (tämäkin itäpuolelta, kuva Virva Vuorenpää) [karttalinkki].

Lähtötunnelmaa Vantaankosken alla.

Vantaankoskea 4 km alempana alkaa kolmen kosken sarja: Pitkäkoski, Niskalankoski, Ruutinkoski. Annoin Virvalle ohjeistuksen mistä mennään, vaikka näkihän hän sen muutenkin, kun laskimme Jussin kanssa edellä. Virva pärjäsi loistavasti.

Otin videota laskuista, mutta filmi ei ole kovin kiinnostava. Jos joku haluaa nähdä miltä nuo kosket näyttävät, klikkaa mieluummin vanhempaa koskivideotani 20.4.2013, jossa virta vie kuin juna, sillä virtaama on peräti 120 m3/s.

Lopulta, Helsinki.

Päätimme retken Vanhankaupunginkoskelle klo 18 (Vantaankoskelta alas 16,5 km). Melontaa kertyi tälle päivälle 52 km, yhteensä 93 km. Aikaa kului GPS:n mukaan 2 päivässä 16 tuntia liikkeessä + 2 tuntia pysähtyneenä (mm. esteitä raivaten).

Seuraava artikkeli kertoo arvatenkin Võhandu-maratonin tunnelmista. Nautinko siitä vai en, sitä en tohdi vielä ounastella?

Vantaanjoki päästä päähän kuitenkin pysyy. Ensi vuonna uudestaan!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: