Võhandu-maraton 2015 – 100 km urakka kumikanootilla

Võhandu-maraton on Etelä-Virossa Võhandujoella vuosittain järjestettävä melontakilpailu. Kisa on saanut Suomessa huomiota, koska:

  • Matka on pitkä (100 km) muttei mahdoton. Kevättulva auttaa, reitti on 90 % virtaavaa jokea.
  • Tapahtuma on ryhdikkäästi järjestetty: ohjeistus, ruokapisteet, online-tulospalvelu – kaikki toimii.
  • Mukana on satoja joukkueita, joista 90 % virolaisia – kaikki melovat iloisella ilmeellä.
  • Suomalaiset Jaakko Soivio ja Heikki Hihnala ovat voittaneet pari kertaa sarjan C2MEN (avokanoottikaksikko, miehet) ja kirjoittaneet elämyksellisiä juttuja nettiin.

Mitä minuun tulee, ihan periaatteesta en osallistu kilpailuihin – mutta uteliaisuus voitti. Pistin numeron rintaan. Sama numero on Jussilla, etumelojallani, jonka idea tämä oli. Alla olevassa kuvassa on 5 km takana, kaikki menee vielä kivasti…

Ei mutta lähdetäänpä alusta.

Lauantai 18.4.2015 kello 6:30 Hotel Tamulan edessä. Kanootti pumpattu, kannamme sen Tamulajärveen.

Kisaan lähtee 597 joukkuetta: kajakkeja, avokanootteja, kumilauttoja, sup-lautoja (stand-up-paddling), ponttoonipyöräilijöitä – sekä yksi varsin hidas kumikanootti, joka luokitellaan avokanootiksi.

Kello 7:00 odotamme lähtöä. Ensin mennään 5 km Tamulajärven ympäri, jotta ryhmä hajoaa ennen kuin joki alkaa. Kamera kuvaa kaoottisen lähdön.

Auts, minähän kiroilen. Kukaan muu naapurikanootin meloja ei huuda toisilleen, että tarvitsee tilaa – ihmettelen minkä vuoksi minä ryhdyn muille ärjymään? Olen videolla se ”muita taitavampi kuski”, jonka mielestä muut ovat tolloja ja jolla on siksi oikeus paasata. Virolaiset ovat ruuhkassa kotonaan, käyttäytyvät esimerkillisesti (toisin kuin minä).

Ponttoonipyöräilijä saa filmissä hyvin tilaa – se on iso vekotin, muut väistävät. Minun kumikanootti on toinen ääripää – pelkäsin, että joku ohjus tulee sivulta kylkeen ja menemme vauhdissa nurin. Alitajunnasta kumpuava huuto hei-hei-hei on kuin soittaisi torvea liikenteessä *varo vähän*. Sijoituksesta saati voitosta emme taistele, haluan vain säilyttää oman tilani lähtökaaoksessa.

5 km takana. Siirrymme järvestä jokeen joukon puolivälissä. Riisun hanskat ja melon paljain käsin. Seuraan kahden nätin tytön kanoottia yli 10 km. Viileässä +2ºC ilmassa tulee hiki. Optimointi pitää huolen siitä, että lepotaukoa tulee minuutti tunnissa – syömme ja juomme vuorotellen, jotta kanootti ei pysähdy. En tajua, että olemme liian kovassa vauhdissa.

27 km jälkeen krampit iskevät käsiin. Märkä paita, vapisen kylmästä. Hemmetti. Kahmin suuhun suolapähkinöitä ja juon reippaasti vettä, jotta pääsisin takaisin balanssiin (mutta siitä seuraa, että pysähdyn jatkossa usein kuselle). Vaikkei sada, vedän sadetakin päälle. Se lämmittää. Jussi selittää ultrajuoksijana omaa tankkausfilosofiaansa, mutta nyt on liian myöhäistä. Tarkkaavaisuus ei ole meloessa kohdallaan. Tuntuu kömpelöltä, rutiinilla mennään. Olo tasaantuu, hitaasti.

31 km kohdalla Paidrassa on ensimmäinen kantopaikka, 100 metriä. Mutainen rinne on äkkiliukas. Pysymme pystyssä. Olemme taas vesillä. Jään kuvaamaan hetkeksi.

Sinnittelen 41 km kohdalle Leeviin, jossa on paitsi 200 metrin kantotaival myös ensimmäinen järjestäjien ruokatauko.

Lauttaporukka näyttää mallia tehokkuudessa..

.. ja menee heittämällä ohi.

Meillä on tarkoitus pitää kunnon tauko – muuten en pääse perille.

Hernekeittoa, suolakurkkua, leipää, energiajuomaa.

Kaikki maistuu minulle ja muille.

45 minuutin kuluttua heitämme kanootin taas veteen. Seuraavat 35 km en yritä kummempia. Laskemme koskia rutiinilla. Kerran jäämme 30 sekunniksi kivelle. Silkkaa huolimattomuutta. Takaa tulee kanootti kylkeen. Kiroan. Irtoamme. Melon normaalia retkivauhtia. Kovempaa ei uskalla. Kuuntelen miten keho toimii.

76 km kohdalla on toinen ruokapaikka, Leevaku. Vedän 2 lautasta kaalikeittoa, leipää, suolakurkkua, kuumaa energiajuomaa. On odotettavissa, että ilma viilenee nollaan. Riisun sadetakin ja märät vaatteet järjestäjien tarjoamassa lämmitetyssä teltassa. Vedän päälle villaa ja kuivan takin. Sadetakkia en enää tarvitse. 40 minuutin tauon jälkeen kanootti jälleen veteen. Olo on aivan ok.

Aurinko laskee klo 20:15. Meloa näkee puoli kymmeneen ja yli. Ohitamme joitakin joukkueita.

91 km kohdalla kantopaikka Räpinassa. Joku huutaa meille hyvä Suomi. He ovat Jaakko Soivio ja Heikki Hihnala, suomalaiset mestarit, jotka ovat olleet maalissa jo tunteja sitten ja nyt täällä kannustamassa. Olemme otettuja. En tajua mistä he tunnistivat kanoottimme (ehkä tarkistivat netistä, että vielä yksi suomalaisjoukkue tulee, numero 303). Alla oleva kuva Outi Seppä.

Meille työnnetään käteen Red Bull -juomat ja kutsutaan kanoottidiskoon. Musiikki soi. Juomat kipataan.

Tällä kertaa Jaakko Soivio meloi Outi Sepän kanssa sekakaksikkoa (C2MIX voitto) ja Heikki Hihnala sup-lautaa (SUP, toinen sija). Jaakko ottaa vielä yhden kuvan, kun poistumme diskosta vesille. Kiitokset.

Loppumatka melotaan pimeässä. Otsalamput sytytetään.

Joki on kapea, emme eksy.

100 km täynnä, olemme Võõpsussa klo 23:22. Aika 16 tuntia 22 minuuttia. Vointi on aivan mainio ja voimakas (otimme jopa loppukiriä). Huono hetki oli 27 km kohdalla – sen jälkeen loppumatka oli toipumista. Jussi sanoo, että tällaisia ultrapitkät suoritukset välillä ovat (Jussin pisin kilpailu on yli 500 km maastojuoksua).

Kanootin purku ja pakkaus. Muut suomalaiset ovat palanneet jo aikoja sitten Hotel Tamulaan nukkumaan. Saamme sovittua kyydin, mutta sitä ennen syömään ja lämmintä teetä. Kippis Jussi, perille päästiin.

Nauhat kaulassa ovat mitalimme (jokainen saa sellaisen). Palaamme hotellille klo 1:30 aamuyöllä. Suihkuun ja nukkumaan.

Miten sijoituimme muiden joukossa? Tulokset ovat tällä sivulla:

  • 597 joukkueesta 472 pääsi maaliin, 125 keskeytti. (Olimme sijalla 377.)
  • C2MEN-sarjassa 150 joukkueesta 130 pääsi maaliin, 20 keskeytti. (Olimme C2MEN-sarjan sijalla 100.)
  • Kun katson niitä joukkueita, joiden kanssa meloimme 27 km asti, moni teki noin 2 tuntia kovempia aikoja.
  • Esim. tämän jutun ensimmäisessä kuvassa oleva joukkue 583 päätyi aikaan 13 tuntia 49 minuuttia. (He olivat C2MEN-sarjan sijalla 47.)

Maaliintulijoiden loppuajat voi esittää myös jakaumana. Alla olevassa kuvassa vasemmanpuoleinen sarake on tunti. Oikealla on sillä tunnilla maaliin tulleiden minuutit pinottuna puolen tunnin ryhmiin. Suomalaisten ajat olen korostanut. Minun ja Jussin kumikanoottikaksikkona tekemä aika 16:22 on suomalaisista kaaviossa alimpana.

Jos et ole ennen tällaista kaaviota nähnyt, kyseessä on stem-and-leaf kaavio. Mielestäni tämä visualisointi pitäisi ottaa käyttöön urheilusivuilla vakiona esim. Jukolan viestin ja vastaavien yhteydessä, jossa joukkueita on satoja/tuhansia. Vaikka lukeminen vaatii hiukan paneutumista, on kiva löytää oma aika kaaviosta ja näin hahmottaa sijoituksensa suhteessa muihin.

Kannattiko kisaan mennä? Kyllä vain. Omilla retkillä liikun korkeintaan 12 tuntia vuorokaudessa ja pidän kunnon taukoja. Nyt kun liikuin reilusti tämän yli, opin hiukan lisää siitä miten kehoni toimii pitkäkestoisessa intensiivisessä rasituksessa ja miten voin pitkittää toimintaa (näin viileässä säässä pitäisi ainakin vaihtaa kuiva paita päälle tarpeeksi usein). Mitään käyttöä tälle tiedolle ei tosin ole tiedossa, koska en aio enää osallistua tällaisiin kilpailuihin, enkä usko, että aivan lähiaikoina Suomeen tulee sellaista kriisiäkään, joka vaatisi vastaavia urotekoja ”tositilanteessa”.

Paluu takaisin Suomeen sujui jutustellen matkakumppaneiden kanssa. Samassa autokunnassa Pekka ja Johanna meloivat K2MIX-sarjassa ajan 13:37. Samalla laivalla palasi Suomeen myös Jaakko Mäkikylä, joka meloi C1MEN-sarjassa ajan 14:32 (häneltä on tulossa blogijuttu, liitän linkin myöhemmin tähän).

Kiitän kaikkia nimeltä mainittuja mukavasta kokemuksesta! Palataan toisissa merkeissä!

PS. Pari lisäkommenttia.

Pidin GPS-paikanninta päällä meloessa. Oikeasti kisamatka on 95 km. Järjestäjät ovat vain ilmoittaneet tasaluvun.

Kerroin viime artikkelissa Jussin Satakerta-liikkeestä, jonka toiminta-ajatuksena on kannustaa ihmisiä liikkumaan 100 km 24 tunnin aikana mahdollisimman monella tavalla yhden kalenterivuoden aikana. Vaikka tämä reissu oli 95 km, Jussi sai tästä pisteen, sillä Satakerran säännöt (jotka Jussi on itse laatinut) pitävät riittävänä sitä, jos kisajärjestäjät ovat ilmoittaneet matkaksi 100 km ja nimi löytyy tulosluettelosta.

Võhandu-maratonin järjestäjien videoihin kannattaa tutustua. Tässä kaksi suosikkiani (kuvattu minihelikopterista): maratonin startti, filmi meanderoivasta joesta.

Advertisements

2 Responses to Võhandu-maraton 2015 – 100 km urakka kumikanootilla

  1. Asko R says:

    ”Mukava” reissu. Tuonne olisi mieli itsekin jonain vuonna jos saisin sopivan kaverin toiseksi.
    Itsekään en välitä kilpailemisesta mutta tuolla sinun tavallasi voisin lähteä keräämään kokemuksia.
    Pisimmät päivämatkat omilla reissuillani ovat reilu 40km, joka ei virtaavassa vedessä tunnu pahalta. Olisi siksi mielenkiintoista kokeilla miltä tuntuisi kun matkaa on 2,5 kertaisesti.

    • Kiitos kommentista. Hmm. Jos 100 km on päätavoite, niin helpoiten se onnistuu kesäkuun alkupäivinä Kemijoessa (aloitus Kemihaarasta). Võhandu-maratoniin kannattaa mennä, jos mielenkiinto on enemmän massatapahtumassa ja siihen osallistumisessa (kuten itselläni tällä kertaa oli).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: