Avokanoottiyhdistys Viron Jägalajoella 1.-3.5.2015

Baltian vappumelonta on perinne, jonka käynnistin 2002 ja joka siirtyi Avokanoottiyhdistyksen perinteeksi 2008. Ajatuksena on meloa joka vappuna uusi joki tai pitemmän joen osa. Tällä kerralla tutkimme Tallinnan lähellä olevaa Jägalajokea.

Jägalajoki on hieno ja kirkasvetinen virta, joskin patoja tiheämmin kuin Virossa muuten. Matkalla ohitimme myös Viron korkeimman vesiputouksen, joka menisi näyttävyytensä perusteella myös Suomen vesiputousten kymmenen kärkeen. (Jos Baltian melonta kiinnostaa enemmän, tässä Meloja-lehteen vuonna 2010 kirjoittamani artikkeli.)

Jotta Jägalajoen sijainti selvenee, alla vuoden 2008 jälkeen melomiani GPS-jälkiä Baltiassa.

Sitten matkatunnelmiin.

Ylitimme Suomenlahden torstaina 30.4.2015. Ajoimme (2 autoa, 7 henkeä) Jägalajoen yläjuoksulle Voosen kylästä 5 km kaakkoon, jonne majoituimme keskiyöllä.

Perjantai 1.5.2015, vappupäivä

Aamulla havaitsimme, että joessa on mukavasti virtausta (ylempääkin olisi voinut lähteä). Puoleksi pumpattu kaksikkokanoottini on sohva, jossa aamiaista on ilo laitella (kuva Henri Modig).

Kanootit vesille.

Hei, tästä se alkaa. Mallia näyttävät Tuula + Hemppa.

Jägalajoen yläjuoksu kulkee metsässä. Vain länsirannalla on tie, sekin usein kaukana.

Toisinaan vasemmalla rannalta pilkistää maatilan rakennuksia.

Kaatuneita puita on, miten muutenkaan. Ne tarjoavat mukavaa ketteryystreeniä. 🙂

Yhden kerran suma on isompi. Kymmenen minuuttia vedenalaista sahausta ja puiden siirtelyä, niin tämäkin väylä on vapaa.

Sitten ne padot. Niitä ohitimme kolmessa päivässä noin 10 kappaletta – keskimäärin 6 kilometrin välein. Onneksi kantomatka on aina lyhyt (10-50 metriä).

Vappupäivänä kevyt 17 km melontaa. Toisen yön leiripaikka sijaitsee heti sen jälkeen, kun Mustjoki on liittynyt Jägalajokeen.

Risukeitin tekee pihvit.

Joesta löytyi sininen pallo. Eskon kanssa ryhdyimme pallottelemaan meloilla. Se oli niin hauskaa ja helppoa, että kohta siihen liittyivät muutkin. Filmiä olkaa hyvä.

Lauantai 2.5.2015

Leiripaikka oli mainio silläkin lailla, että aamuyöllä kuulimme lintujen huikean laulukonsertin.

Sade alkoi klo 10 ja kesti melkein koko päivän. En ottanut monesti kameraa esille.

Alla olevan kuvan otti Esko Kurronen (minä ja Auli kumikanootissa vasemmalla).

Taas yksi padon ohitus tehty, mutta hei kuulkaa… oletteko aivan varmasti oikeassa joessa?

Lauantain eksoottinen kohokohta oli vierailu Kehran pikkukaupungissa. Pakenimme sadetta paikallisen urheilutalon kahvilaan, jossa söimme jäätelöt – pikkuostoksia kuuluu tehdä joka kylässä, se on Viron retkien perinne!

Varsinaisen ruokatauon pidimme Kehran jälkeisellä padolla.

Jägalajoen patojen pudotuskorkeus on usein metrin luokkaa kuten alla. Ne eivät ole hyötykäytössä eikä kuvan siltakaan houkuttele ylittämään. Melojan mielipide on selkeä = padon voisi purkaa ja virran palauttaa luonnontilaan.

Yhteistyöllä kanootti taas padon ohi.

Toisinaan näkee vahvempiakin siltoja.

Seuraavalla padolla Eskolle sattuu lipsahdus (kanootti saatiin kiinni nopeasti, kuva Tommi Hendriks).

Tommi ja Terhi ottavat varman päälle.

Lauantaille melontaa 29 km. Kolmas leiripaikka harvan puuston keskellä Jägalan kylän liepeillä.

Sunnuntai 3.5.2015

Aurinko paistaa taas, vaatteet kuivuvat.

Liikkeelle jälleen. Joen yli kulkee riippusiltoja, sellainen on Viron joilla tavallista (kuva Esko Kurronen).

Kiirettä emme pidä. Geokätköille on aikaa.

Löytyi.

Tallinnan-Narvan moottoritien alituksen jälkeen vesi vähenee murto-osaan, sillä suurin osa johdetaan vesivoimalaan.

Viron korkein vesiputous Jägala juga on komea ja kerää paljon turisteja – turistejahan olemme mekin. Vielä runsasvetisempi putous olisi ilman vesivoimalaa. Wikipediassa on muutamia kuvia, jossa vettä virtaa alas siitäkin paikasta, jossa parhaillaan seisomme.

Ohituksen loppuosa. Viiden metrin pudotuskorkeus vaatii varovaisuutta.

Esko ja vesiputous.

Vesiputouksen jälkeen joessa on vettä niukasti. Kun vesi jälleen lisääntyy, on joessa hieno 800 metrin koskipätkä, jonka isommissa kuohuissa Esko ja minä keräsimme kanootteihimme reippaasti roiskevettä (muut ohittivat kosken kiivaat loppukuohut uittamalla).

Pidin toisinaan otsakameraa meloessa, kun ei satanut. Melko epädramaattista materiaalia kertyi aivan liikaa, mutta tiivistin alle erilaisia kohtia (viimeinen koski ei ole mukana, siinä oli jo patteri loppunut).

Sunnuntaille kertyi 10 km melontaa, kunnes saavuimme paikkaan nimeltä Jägala linnamägi, jonne autot oli jätetty. Palasimme Suomeen.

Kiitos porukalle mukavasta retkestä. Ensi vuonna jokin uusi Viron joki!

Advertisements

2 Responses to Avokanoottiyhdistys Viron Jägalajoella 1.-3.5.2015

  1. Ykä says:

    ”Viron korkein vesiputous Jägala juga on komea ja kerää paljon turisteja – turistejahan olemme mekin.”

    Niinpä. http://www.visitestonia.com/fi/valasten-putous

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: