Muotkan postipolulla 17.-21.9.2015

Vuoden neljäs ja viimeinen Lapin reissu suuntautui Muotkatunturiin, Muotkan postipolulle. Tirrosta Karigasniemelle kulkeva postipolku oli minulle ennalta tuttu retkeilypalstojen kirjoituksista (kuten tämä) – mutta sielläkin vain mainintana, että sellainen on ollut.

Päivitys 7.10.2015: Muotkan postipolku on pelkkä väärä legenda. Katso selitys tästä. Jätän kuitenkin alla olevan tekstin ennalleen.

Kuka perusti Muotkan postipolun? Milloin reitti oli vilkkaimmillaan? Sellaista historiaa olisi mukava kertoa, mutta laihaksi jää nettihakujen tulos. Edes Luontoon.fi-saitin Muotkatunturin reitit -artikkeli ei mainitse postipolkua.

Sovelletaan. Museoviraston sivut kertovat Utsjoen postipolusta – liekö Muotkan polun tarina samantapainen? Reitti on kaiketi toiminut virallisena postinkuljetusreittinä Inarista Karigasniemelle 1800-luvun lopulta 1940-luvulle (sodan jälkeen voitiin kulkea saksalaisten rakentamaa tietä Kaamasesta Karigasniemelle). Alkumatka Inarin puolella lienee kuljettu hevosella Muddusjärvelle, soutaen yli, josta (Tirron kautta) jatkettu jalan, hiihtäen tai porolla erämaiden läpi Karigasniemelle.

Reitillä on ollut postimiesten yöpymispaikaksi tarkoitettuja postitupia. Jos Utsjoen reitillä posti jaettiin parhaimmillaan kolmen postimiehen voimin kolme kertaa viikossa kumpaankin suuntaan, ei Muotkan reitti liene ollut vähemmän kuljettu?

Oli miten oli, tämä oli kostein patikointini ikinä – sadetta ja sumua – mutta kameraan tarttui myös paljon värejä.

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Torstaina 17.9.2015 lensin aamukoneella Ivaloon. Käytyäni Ivalossa kaupassa minua potkaisi onni, sillä ohitseni ajoivat Avokanoottiyhdistyksen itäsuomalaiset jäsenet Heno ja Terhi, jotka olivat Lapissa kouluttamassa koiraa riekkometsälle. Täksi päiväksi ei heillä ohjelmaa ollut, joten sain 50 km kyydin Tirroon, joka on Muotkan postipolun eteläinen päätepiste [karttalinkki].

Paljon kiitoksia!

Ehdittyämme polun ensimmäiselle järvelle teimme ateriaa ja ihastelimme Lapin värejä. Puissa oli yhä lehtiä.

Jatkoin järveltä eteenpäin postipolkua. Puihin ja kiviin (tiettävästi 1960-luvulla) merkityt punaiset täplät ovat yhä näkyvissä.

Polkua ei kukaan ylläpidä, joten kadotin sen yhtä mittaa.

Sitten taas löysin. Paitsi punainen pilkku myös haavanlehdet paljastavat polun.

Ken Muotkan postipolulle etelästä lähtee, saa ylittää monia soita.

Kumisaappaat olivat ehdottoman hyvä valinta, mutteivät armahda kaikelta vaivalta. Kerta toisensa jälkeen märkiä soita ylittäessäni mieleen juolahti hankala tilanne Vätsärissä 2014 kantaessani kanoottivarusteita Äälisjärveltä Isolle Rovijärvelle. Jäin tuolloin saappaineni mutaan niin syvälle, etten päässyt irti. Syli täynnä tavaroita en pystynyt kiskomaan saappaita käsin – enkä halunnut laskea tavaroita mutaan. Jumissa. Huusin kaverin apuun, heitin hänelle varusteet, minkä jälkeen onnistuin kiskomaan saappaanvarret mudasta. Huh.

Siispä tarkkana. Postipolun alkutaipaleella soiden keskiosat ovat todella märät – tein lukuisia kiertolenkkejä välttääkseni kiinni jäännin, enkä jäänyt.

Soiden ylityksien jälkeen hukkasin postipolun jokaisen kerran. En vain osunut polun kohdalle tai sitä ei edes ollut.

Yhden aistien täyteisen hetken koin, kun istuin määttäällä erään suoylityksen jälkeen. Syksy ja värit. Ei tuulta. Hiljaisuus. Mutta hei? Kuuluu rapinaa, kahahtelua. Käänsin päätä. Se hetki, jolloin koivun lehdet putoavat. Kaikkialla ympärillä sateli lehtiä. Ei tuullut. Rapinaa, kahahtelua.

Löysin polun jälleen, kun pompin Verkkojärven pohjoispuolella Vestojoen yli [karttalinkki].

Päätin päivän Mukkalompoloon laskevan Vestojoen viereen [karttalinkki]. Tässäkin on muinoin sijainnut postitupa, mutta sittemmin poltettu.

Perjantaina 18.9.2015 lähdin liikkeelle heti klo 7 jälkeen, sillä tiedossa oli, että iltapäivällä alkaisi valtava sade. Punaisia pihlajia Kuarvikoozajärven rannalla [karttalinkki].

Jos eilen oli ollut pilvistä, tänään sumu roikkui maan pinnassa. Suunnistamisesta tuli hankalaa. Alla olevan kuvan kohdalla olen kadottanut polun ja kävelemässä aivan väärään kuruun postipolulta 700 metriä itään [karttalinkki].

Näkyvyyttä ylöspäin ei ole. Otin alla olevan kuvan havainnollistaakseni, ettei kannata huiputtaa Kuarvikozzaa, Muotkatunturin korkeinta tunturia, 590 metriä meren pinnasta. Ei siellä mitään näkisi.

Jälkikäteen voin sanoa, ettei Kuarvikozza tuolla edes olisi – olin hankkiutunut jo kilometrin sivuun postipolulta.

Oli minulla GPS-paikannin, josta tajusin kulkevani väärään suuntaan (GPS-paikantimessani ei ole karttaa – näen vain suunnan, johon kuljen). Mutta eihän sitä viitsi takaisin kääntyä. On mukavaa testata suhteellisen turvallisissa olosuhteissa omaa avaruudellista hahmotuskykyä ja yrittää etsiä uusi reitti summamutikassa, vaikkei näkyvyyttä ole kuin 50 metriä.

Tietysti jos olisin halunnut, GPS-paikantimen ja kartan kanssa olisin pystynyt selvittämään sijaintini. Halusin mieluummin yrittää keksiä reitin pelkän kartan avulla. Saavuttuani Vuomajoelle totesin, että olin epäonnistunut, 2 km sivussa reitiltä. Kuljin Vuomajoen vartta, kunnes postipolku jälleen ilmaantui näkyviin. Tästä lähtien reitti olisi sama kuin vuoden 2014 Muotkan retkellä.

Vuomajoen ylityksen jälkeen postipolku kulkee Piekanaäytsin kurun läpi, minkä jälkeen polku jälleen katosi. Maasto on niin helppokulkuista, että on aivan sama onko polulla vai ei. Alla olevan kuvan karttalinkki.

Vedin sadetakkia niskaan, kun alkoi sataa. Puolen tunnin kuluttua ylitin Kielajoen, saavutin päivän tavoitteen ja pystytin teltan kosteaan maahan [karttalinkki].

Teltan suunta oli siten, että tuuli puhaltaa takaa. Hain keitto- ja juomavedet joesta. Riisuin sadevaatteet teltan eteiseen. Vedin villa-asun päälle. Asettelin varusteet paikoilleen pitempää oleskelua varten. Keittimellekin jäi tarpeeksi tilaa. Kello oli 15. Myrsky saa tulla.

Ja myrsky tuli.

Tuuli ja sade piiskasivat telttaa illan ja yön. Keittelin kaakaota ja söin keksiä. Minulla oli hyvä kirja, jota luin 200 sivua. Illalla kokkasin isomman aterian. Kun tuli kusihätä, virtsasin suurisuiseen pulloon, jota kuljetan mukana tätä varten. Vesiastioitteni koko ei ollut riittävä. Ennen nukkumaan menoa vedin sadetakin ja -housut päälle hakeakseni astiat täyteen. Muuten asuin teltassa 20 tuntia putkeen.

Lauantaina 19.9.2015 heräsin varhain. Yhä satoi, mutta vain normaalisti. Jatkoin kirjan parissa. Kun kello löi 11, olin purkanut teltan sisältäpäin. Lähdin liikkeelle viimeisten pisaroiden putoillessa. Alla olevassa kuvassa ylitän Urroaivia [karttalinkki].

En liene ainoa, joka on pannut merkille Urroaivin yksinäisen männyn. Kuvasin sen myös 2014 kävellessäni ohi.

Mikään ei ole muuttunut. Kivetkin paikoillaan.

Sivutuuli puhalsi kosteutta paljakassa. Riisuin sadevaatteet ja annoin housujen ja paidan kastua toispuoleisesti. Koivut olivat menettäneet myrskyssä valtaosan lehdistään. Pienen puron ylitys [karttalinkki].

Postipolku on Stuorroaivin ylängöllä selkeimmillään. Eksyä ei voi.

Polulta on järkevää poiketa, kun ylitetään tulviva Ratnojohka. Paras ylityspaikka on alla olevan kuvan paikkeilla. Kumisaappaiden mitta oli riittävä [karttalinkki].

Ratnojohkan ylityksen jälkeen postipolulle on helppo palata takaisin, sillä se kulkee poroaidan viertä. Vai pitäisikö sanoa poroaidan korjauspolku, sillä mönkijällä siitä on kuljettu ja siksi polku erottuu hyvin.

Sumu ja kostea sivutuuli eivät hälvenneet, kun lähestyin Stuorraäytsin rotkolaaksoa.

Stuorraäytsin rotkolaakso järviketjuineen on Muotkatunturin mittavin nähtävyys. Kuvasin sitä vuonna 2014 pohjoispuolelta, esimerkkinä alla oleva kuva (tänään olin saapunut laaksoon taustalla olevan järven takaa oikealta).

Nyt minulla oli aie kuvata kanjonia eteläpuolen korkealta rinteeltä (yllä olevan kuvan keskellä oikealla), mutta haaveeksi jäi. Sumu peittää rinteet [karttalinkki].

Jos nousee 10 metriä ylemmäs, rotkolaakson pohja alkaa hävitä utuun.

Kävelin länteen kohti Stuorraäytsin autiotupaa ja nousin järviketjua ylös. Tämän 500-metrisen järven toiselle puolelle ei näkyvyys ylety.

Saavuin autiotuvalle auringonlaskun aikoihin [karttalinkki].

Laitoin tulet kamiinaan. Ripustin vaatteet ja saappaat kuivamaan. Aah, tämä tuli tarpeeseen, sillä sade alkoi jälleen rankkana.

Sunnuntaina 20.9.2015 heräsin vailla kiirettä. Sade oli lakannut. Oli koko päivä aikaa kulkea kohti Karigasniemeä.

Aamun ensimmäiseksi toimeksi otin sarjakuvaa tuvan ovelta.

Yhdistelmäkuvan laatu on heikko. Päivä oli niin pilvinen, siis pimeä, että valotusaika on pitkä. Kameran laukaisu ei pysäytä liikettä.

Lähdin kuvaamaan Stuorraäytsin kanjonijärviä eteläreunan rinteeltä kuten oli jo eilen tarkoitus. Alla kanjonin korkeimmalla sijaitseva järvi [karttalinkki].

Sitten katse itään. Tuossa on toiseksi korkeimmalla sijaitseva järvi.

Oikeastaan kuvasin nuo molemmat sumun läpi. Olen yrittänyt poistaa udun jälkikäsittelemällä värejä, tuon paremmin en osaa.

Yltyvän sumun vuoksi palasin autiotuvalle. Lähdin kipuamaan rinnettä kohti pohjoista.

Paljakassa taas.

Olin kaukana postipolusta. Tarkoitus kokeilla jälleen sumussa suunnistusta.

Käytin GPS-paikanninta apuna sen verran, että etenin rinteessä 420-440 metrin korkeuskäyrää. Alla oleva pieni outo järvi löytyi käyrältä. Järvessä ei ole laskuojaa, vaan se purkautuu alempaan järvialtaaseen pohjan kautta [karttalinkki].

Vaellukseni tunturiylängön sumussa jatkui, kunnes sattui jotain hämmästyttävää. Taivas selkeni. Tunturiylängön valtavat mittasuhteet pääsivät oikeuksiin. Huikeaa. Näin ensi kertaa kauas. Kuvan keskellä oleva nyppylä on Vudnjoscohkka [karttalinkki].

Aurinkoa en sentään nähnyt kuten en koko retkellä. Mutta silti. Kuinka helppoa on suunnistaa, kun näkee minne on matkalla. Tässä kohteena on satula Vudnjoscohkkasta vasemmalle, jolloin kulkisin jälleen postipolkua pitkin.

Postipolku löytyikin. Leiriydyin illalla pienen lammen ääreen [karttalinkki].

Maanantaina 21.9.2015 otin tavoitteeksi saapua Karigasniemelle hyvissä ajoin. Upean mutta sumuisen avotunturin olin jo jättänyt taakse. Kuvasin vain sellaista, joka sattuisi matkan varrelle. Erikoinen oksa.

Soiden ylityksiä.

Pirunpelto täynnä vettä.

Polku alkaa laskeutua kohti Tenojokea (kuljen kuvassa ylämäkeen pelkästään valokuvauksellisista syistä).

Myös Karigasniemen puolella postipolun viereisistä puista löytyy punaisia pilkkuja (hmm, ehkä hiukan liioittelen asian innostavuutta?).

Saapuminen päätielle. Silta Karigasjoen yli.

Täällä alempana puut ovat vielä lehdessä. Näkymä Karigasjoen toisen haaran sillalta ylöspäin.

Muotkan postipolku satelliittikuvassa.

Lähikuva.

Oli minulla syykin kiirehtiä. Kiirehdin, jotta tapaisin Karigasniemen bussiasemalla Tapani Kunnaksen, toisen retkibloggarin, jonka Lapin patikointeja olen seurannut pitkään [www.tapanikunnas.net].

Valokuvan otti Juuso Jokinen, kolmas retkeilijä, joka sattui olemaan bussissa [Juuson Twitter-tili]. Kiitos! Jutustelimme 15 minuuttia kaksin ja kolmisin, kunnes bussi lähti.

Majoituin yhdeksi yöksi Camping Tenorinteen mökkiin.

Karigasniemen lisälenkki

Suihkuun en kiirehtinyt, sillä päivä ei ollut pitkällä ja olin saanut Tapanilta karttaprintit Karigasniemen takamaastoihin, jossa hän oli vaeltanut aiemmat päivät. Tämän poroaidan portin kautta kulkee reitti tunturiin [karttalinkki].

Maaruskan värit olivat juuri täällä parhaimmillaan.

Pieni Lapin ruska- ja marjaopas

Tällä retkellä söin:


Puolukkaa.


Mustikkaa.


Juolukkaa.


Variksenmarjaa.

Variksenmarjaa oli tarjolla eniten, etenkin ylätunturissa. Sen maku on mieto, mutta kokonaisflavonoidimäärä suurempi kuin muissa kotimaan marjoissa – en ole ravintotuntija, lainasin vain Wikipedia-artikkelia. 🙂

Suurimman osan Lapin maaruskan väreistä luo juolukka. Siitä pieni filmi.

Juolukka synnyttää useita värejä:

– punaisenvioletti, kun lehtien väri on täysin kehittynyt
– pinkki, kun punaisenvioleteilla lehdillä on aamukastetta (näkynyt useissa kuvissa tätä ennen)
– oranssi tai keltainen, kun lehtien värit ovat vajaat

Huikeimmillaan juolukka luo maastoon useita värikenttiä kuten alla.

Juolukka ei ole koskaan kirkkaan punainen. Jos sellaista näkyy, se on todennäköisesti mustikka.

Pieni ruska- ja marjaopas loppui tähän.

Palataan retkelle. Kävelin mönkijäuraa ylös tunturiin. Intouduin maan väreistä niin, että kuvasin äskeisen tietoiskun. Mönkijäura vie lopulta paljakkaan ja päättyy mutaan. Takana tavoitteeni, Meaddenvarri-tunturi.

Kuten monta kertaa aiemmin, oli kuljettava kasteisen varvikon läpi, jossa housut kastuvat ja kosteus valuu lopulta saappaisiin.

Noustuani rinnettä jonkin matkaa ihailin alla olevan metsän värejä.

Meaddenvarrin huipulta näkyy Tenojoki.

.. mutta vain hetken, sillä sumuista tuollakin oli.

Hep ja ponnistus. Meaddenvarri, 463 metriä, oli koko retken ainoa tunturi, jonka huiputin [karttalinkki].

Yhteenveto

Muotkan postipolun pituus Tirrosta Karigasniemelle on suorinta reittiä noin 80 km. Mutkitellen kuljin sitä 92 km (+ Karigasniemellä lisälenkki 11 km).

Arvelen postimiesten kulkeneen Muotkan postipolun muinoin 2 tai 3 päivässä. Itse kulutin siihen 5 päivää, joista keskimmäiset 3 päivää avotunturissa – ensimmäinen ja viimeinen päivä kulkivat mänty- ja koivumetsissä sekä suolla.

Ken helppokulkuisen avotunturin takia Muotkalle saapuu (ja sen takiahan sinne useimmiten saavutaan), hakekoon lähtöpaikan mieluummin Kaamasentien varresta: Muotkanruoktusta, Kielajoelta tai Kaamasmukasta. Sieltä matka Muotkatunturin upealle sydänalueelle on puoli päivää lyhempi kuin Karigasniemeltä tai Tirrosta.

Kaiken kaikkiaan Muotkan postipolun reittiä oli upeaa tutkia, vaikka sää ei suosinut. Oli palkitsevaa todeta, että pärjäsin sateessa ja sumussa ja varusteet toimivat – järkeä käyttäen pysyy kuivana kovallakin kelillä ja reitti löytyy, vaikkakin joskus mutkainen.

Hieno reissu. En silti usko palaavani Muotkatunturiin lähivuosina. Lapissa on muita minulle toistaiseksi tuntemattomia kolkkia, jotka kiinnostavat enemmän.

Mainokset

4 Responses to Muotkan postipolulla 17.-21.9.2015

  1. TapaniK says:

    Olipa kiva palata vielä ruska-ajan kosteansumuisiin tunnelmiin! Erityisen kiehtovaa oli päästä tarinasi myötä tavallaan kokemaan tuon syysmyrskyn aika toisen vaeltajan näkökulmasta. Hetken aikaa itsekin harkitsin, josko leirityisin paikalleni pidemmäksi aikaa odottamaan sään paranemista, mutta kun oma vointi koko ajan heikkeni, pidin parhaana jatkaa ja lopulta hakeutua maalikyliin flunssaa parantelemaan.

    Olen joskus katsellut tuon postipolun reittiä – tietämättä, että kyse on postipolusta – sillä ajatuksella, että voisiko sen joskus vaeltaa talvella. Metsäsukset jalassa ja ahkio perässä. Mitä mieltä olet tuoreen kokemuksesi perusteella, voisiko ajatus olla toteutuskelpoinen?

    • Kiitos kommentista Tapani. Mikä ettei reitti Tirro-Karigasniemi on hyvä hiihtääkin. Reitillä ei ole jyrkkiä nousuja eikä laskuja. Suot, järvet ja joet ylittyvät helposti. Stuorraäytsin autiotuvan vieraskirjassa on runsaasti hiihtäjien merkintöjä, mutta senhän jo tiesitkin — olemmehan molemmat lukeneet mm. Aki Ihanajärven kertomuksen Muotkan hiihtovaellukselta http://akpojanblogi.blogspot.fi/2015/03/muotkan-reissun-reittikartta-ja-asiaa.html. 🙂

      • TapaniK says:

        Joo, Akin blogista olen noita Muotkan juttuja lukenut ja aikomuksena on tehdä sinne ennen pitkää sekä kesä- että talvivaellus. Niitä ennen jonossa on vaan sen verran muita vaellussuunnitelmia, että ihan heti en Muotkalle taida olla menossa.

        Hauskaa, miten samannimisiä tuntureita näkyy olevan Lapissa eri puolilla aika paljon. Urroaivi on minulle tuttu Saariselältä – siellä näyttäisi (Kansalaisen karttapaikan tietojen mukaan) olevan Urroaiveista ainoa, jolla on myös suomenkielinen nimi (Urupää). Siitäkin saisi mielenkiintoisen teeman jollekin reissulle, että kävisi huiputtamassa nuo kaikki viisi Urroaivia 🙂

  2. Kelo says:

    Itse kuljin merkityn reitin vuonna 1972. Tarkennuksena, että Mukkalompolon poltettu tupa oli Metsähallituksen autiotupia, samankaltainen kuin Stuorraäytsin tupa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: