Luton melonta 26.-27.6.2016

Urho Kekkosen kansallispuiston pohjoisosassa virtaava Lutto on vain latvavesiltään Suomen puolella. Noin 75 kilometrin jälkeen jälkeen Lutto jatkaa matkaansa Venäjälle ja lopulta Jäämereen. Tulva-aikaan toukokuun lopussa Luton melonta saattaisi olla aloitettavissa Saariselän kyläkeskuksesta, jonka alta Lutto on vasta aloittanut matkansa [karttalinkki].

Itse lähdin liikkeelle Aittajärveltä 20 km Saariselän alapuolelta, josta rajalle kertyi matkaa noin 50 km ja alamäkeä 65 korkeusmetriä. Alla oleva kuva kertoo Luton kauniista yleisnäkymistä, kyseessä Rajakoski [karttalinkki].

Lue lisää

Melontaretki Tsuokkajoen kanjoniin 4.-10.6.2016

Suomen päälaella sijaitsevasta Tsuokkajoesta (saamelaisittain Cuogga) minulle vinkkasi alunperin Korpijaakko, siis Jaakko Heikka, tunnettu arktisten alueiden eräopas [Korpijaakon blogi].

En tiedä kenenkään meloneen Tsuokkajokea tätä ennen, mutta etenkin kanjoni täytyisi nähdä – siis viimeiset 15 km, jolloin joki putoaa 124 metriä. Ilmiselvää on, että noin jyrkässä rännissä on vesiputouksia. Juuri sopiva jokireitti kesäkuun alkuun, kun vettä riittää pienessä joessa ja hyttyset ja mäkärät eivät ole vielä saapuneet. Alla yksi vesiputouksista [karttalinkki].

Lue lisää

Jumppapallon seikkailut Tsuokkajoella (filmi)

Tämä 1:47-mittainen retkifilmi esittelee Tsuokkajoen maisemia 4.6.–10.6.2016. Kiitos Mika Sigvartille avusta + melontaseurasta. Jylhä Tsuokkajoki on vähemmän tunnettu melontajoki Suomen päälaella. Filmissä esiintyvä jyrkänne nojaa Gaskkamus Cuokkajavriin [karttalinkki].

Lue lisää