Melontaretki Tsuokkajoen kanjoniin 4.-10.6.2016

Suomen päälaella sijaitsevasta Tsuokkajoesta (saamelaisittain Cuogga) minulle vinkkasi alunperin Korpijaakko, siis Jaakko Heikka, tunnettu arktisten alueiden eräopas [Korpijaakon blogi].

En tiedä kenenkään meloneen Tsuokkajokea tätä ennen, mutta etenkin kanjoni täytyisi nähdä – siis viimeiset 15 km, jolloin joki putoaa 124 metriä. Ilmiselvää on, että noin jyrkässä rännissä on vesiputouksia. Juuri sopiva jokireitti kesäkuun alkuun, kun vettä riittää pienessä joessa ja hyttyset ja mäkärät eivät ole vielä saapuneet. Alla yksi vesiputouksista [karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Lauantai 4.6.2016

Jäimme Karigasniemen bussista pois klo 18 Kaamasmukan mökkikylän kohdalla. Lähdimme liikkeelle mökkikylän takaa joen varresta välineinä 20 kg Grabner XR Trekking -kumikanootti ja 3 kg packraft [karttalinkki].

Kaamasjoki on aluksi pieni. Laskimme joitakin helpohkoja koskia, joissa on monesti vain yksi reitti, jossa kanootin pohja ei raavi kiviä.

Poroaita ylittää Kaamasjoen kosken kohdalta, mikä on melojan kannalta hankalaa. Alitimme aidan oikeasta reunasta [karttalinkki].

Melottuamme 2,5 tuntia (11,5 km) laitoimme leirin joen penkalle [karttalinkki].

Sunnuntai 5.6.2016

Olkoon alla kaksi yleiskuvaa levenneestä Kaamasjoesta ja kanooteistamme. Mika packraftilla.

Minä Grabner XR Trekkingillä (kuva Mika Sigvart).

Kaamasjoen melonta päättyi 1 tunnin ja 45 minuutin jälkeen, kun saavutimme 4 metriä leveän Kuntsajoen, joka laskee vetensä Kaamasjokeeen [karttalinkki].

Laitan tähän väliin yleiskartan missä retkemme kulki. Suomen päälaella sijaitseva Tsuokkajoen reitti aloitettiin Kaamasmukasta ja päätettiin Utsjoen tielle Patonivaan.

Keltainen väri on melontaa tai kanootin uittamista, punainen on patikointia tai kanootin kantamista (kartassa on paljon muitakin reittejä kuin tämä).

Lähemmässä tarkastelussa reitti jakautuu neljään osaan.

  1. Kaamasjoki alavirtaan
  2. Kuntsajoki ylävirtaan
  3. Tsuokkajoki alavirtaan (sisältäen 15 km pitkän kanjonin)
  4. Utsjokea alavirtaan

(Kaamasjoen olen melonut ennenkin ja kirjoittanut siitä tässä.)

Helpommin olisimme päässeet Tsuokkajoen kanjoniin helikopterilla. Omin voimin perille pääsyssä on kuitenkin hohtoa, jonka vuoksi näitä retkiä on antoisaa tehdä.

Noustuamme Kuntsajokea 30 metriä alitimme jälleen poroaidan.

Lastasimme packraftin isomman kumikanootin päälle. Vetoköysi on kiinni alemmassa kanootissa.

Tämä vetosysteemi toimi sata metriä, kunnes packraft kippasi. Mika pelastaa.

Paremmin sandwich pysyi kasassa, kun packraft asetettiin nurin isomman kanootin päälle siten, että packraftissä kiinni ollut reppu osui isomman kanootin jalkatilan aukkoon.

Tätä kahden miehen yhteistyötekniikkaa, jossa toinen vetää köydellä ja toinen ohjaa seipäällä kanoottia kauemmas rannasta, kutsutaan rompsimiseksi. Tässä tapauksessa seipään eli rompsin asiaa toimitti Mikan kajakkimela.

Rompsiminen on mainio keino nousta jokea. Se on testatusti nopeampi kuin kanootin liinaus kahdella köydellä (köydet kanootin keulassa ja perässä), sillä rompsiessa köysimiehen ei tarvitse alinomaa käännellä päätä eteen ja taakse – köysimies katselee 80 % ajasta eteen ja 20 % taakse, rompsimies katselee kanoottia ja eteensä.

GPS-jäljen perusteella vauhti oli yllä olevassa maastossa 3 km/h.

Jossain vaiheessa melottiinkin, kun Kuntsajoen virtaus oli hiljaisimmillaan.

Sää oli kylmä. Räntää.

Kun joki kapeni, otin käyttöön epävirallisen kahden melan tekniikan – vauhtia molemmista rannoista (kuva Mika Sigvart).

Jokiurassa edettiin seuraavankin poroaidan ali, kunnes ura kapeni liikaa. Tämä [karttalinkki] osoittaa paikan, josta aloin kantaa kanoottia.

Mika pystyi kantamaan packraftin ja varusteensa yhdellä kerralla. Minä kävelin kolminkertaisesti: ensin kanootti, kävely takaisin, sitten loput leiritavarat. Tämä ensimmäinen kantopätkä oli pituudeltaan 1,2 km (minulle 3,7 km), mikä vei aikaa 1 tunnin 40 minuuttia.

Näillä keinoin saavutimme Kuntsajoen ensimmäisen järven, Alemman Kuntsalompolon [karttalinkki].

Meloimme Alemman Kuntsalompolon läpi. Sitten jatkoimme varusteita kantaen järviketjua eteenpäin, sillä Kuntsajoen järvet johtavat kohti Tsuokkajokea: Ylempi Kuntsalompolo, kolme pientä nimetöntä välijärveä, jonka jälkeen Kuntsajärvi.

Pystytimme leirin kahden nimettömän pienen järven väliin edettyämme 16 km [karttalinkki].

Maanantai 6.6.2016

Nousimme aamulla Pikku Kuntsavaaralle [karttalinkki]. Vihreä telttakota erottuu valokuvassa juuri ja juuri kolmiona kahden tunturikoivun välissä Mikan lakista vasemmalle ja ylös.

Kun katsoo pohjoiseen, siellä on 2,2 km pitkä Kuntsajärvi, jonne olimme matkalla.

Pumppasin jumppapallon.

Jos ei ollut liian kivistä, vedin kanoottia maastossa.

Jos oli kivistä, kannoin kanootin (takakäsi kiinni kuminauhassa, mikä hallitsee kanootin asentoa).

Mika kantoi packraftia perustekniikalla, jossa reppu on kiinni kanootissa siten, että kanoottia ei tarvitse irrottaa, kun repun nostaa selkään. Kannettaessa packraftista tulee lippa. Jumppapallo liikkui tässä maastossa potkimalla.

Kuntsajärven jälkeen on lyhyt vedenjakaja, pituus 90 metriä. Nousua kertyi yhteensä 64 metriä (Kaamasjoen lähtöpiste 199 metriä, vedenjakaja 263 metriä merenpinnasta) [karttalinkki].

Lapin vedenjakajia ylitettäessä on mietittävä riskiä, että saattaa levittää vahingossa Gyrodactylys salaris -lohiloisen toiseen vesistöön. Koska tässä siirrytään loisen suhteen epäselvästä Paatsjoen (Inarijärven) vesistöstä puhtaaseen Tenojoen vesistöön, desinfioin kanootit Virkon S -aineella, jota kannan tätä varten mukana [Google-haku ”virkon s hinta”].

a) Olen sekoittanut ruokalusikallisen jauhetta purkkiin ja sekoittanut vettä päälle. b) Pyyhin oman kanootin ulkopuolen. c) Pyyhin sisäpuolen. d) Pyyhin Mikan kanootin ulkopuolen. e) Pyyhin sisäpuolen poimut. f) Mika kaataa loput aineet kengilleen – loput kaadetaan maahan.

Ateria vedenjakajalla. Sadetakki on lämmike.

Vedenjakajan jälkeisten pienten järvien välit ovat yllättäen uittokelpoisia.

Ensimmäinen Tsuokkajoen vesistön suurempi järvi on Bajimus Cieskadasjavri, pituus 1 km [karttalinkki].

Sitä seuraava Cieskadas-Suolojavri, pituus 2 km.

Pallo on selkänoja.

Illan mittaan meloimme vielä 350-metrisen Vuolimus Cieskadasjavrin läpi ja kannoimme järvien välejä, kunnes saavutimme Tsuokkajoen pääuoman. Jokiristeyksiessä on oiva paikka kotateltalle [karttalinkki].

Koska ilta oli nuori, nousimme Tsuokkajokea ylävirtaan ja teimme ylimääräisen lenkin Keräsjavrille käyttäen kanoottiani kaksikkona.

Keräsjavrin näkymiä kohti lounasta [karttalinkki].

Näkymä samasta paikasta koilliseen, josta olimme tulleet.

Tässä sai olla tarkkana, ettei käynyt vastarannalla, koska se on Kevon luonnonpuiston aluetta, jossa saa kesäaikaan liikkua vain merkityillä poluilla. Jos vastarannalla olisin käynyt, siitä olisi voinut saada jopa sakot – sellaistakin huhutaan tapahtuneen. 🙂

Palasimme leiripaikkaan Tsuokkajokea pitkin. Alla olevassa kuvassa vasemman reunan niemeke on Kevon luonnonpuistoa, jossa ei saa käydä. Keskellä kuvaa on Kevon luonnonpuistosta saapuva Savzajohka [karttalinkki].

Maanantaina kanootti liikkui 14,5 km, vaikka koko päivä oltiin toiminnassa. Nopea eteneminen ei ole näillä retkillä pääasia.

Tiistai 7.6.2016

Aamu alkoi Tsuokkajoen pääuomassa pieniä koskia laskien. Vettä oli nipin napin riittävästi, jottei tarvinnut talutella kanoottia.

Ensimmäinen suurempi järvi oli Cuokkagoahtejavri.

Sen 40-metrisiltä rinteiltä löytyy kelpo maisemia [karttalinkki].

Toiseen suuntaan.

Cuokkagoahtejavrin jälkeen meloimme jälleen Tsuokan pääuomaa poroaidan ali. Tästä pääsee ali nousematta kanootista [karttalinkki].

Seuraava järvi on Bajimus Cuokkajavri [karttalinkki].

Piekanat huutelivat yllämme jokaisella järvellä. Tämän kukkulan lähellä oli yhden pariskunnan pesä, joten emme viipyneet pitkään. Näkymä samasta kohdasta kohti pohjoista.

Sitten näkyviin tuli pahta, joka oli jyrkkyydeltään niin poikkeava, että kannoin huipulle jumppapallon [karttalinkki].

Jumppapallo ei ollut retkellä hyötytarkoituksessa vaan hupiväline. Olin jo aiemmin ottanut eri paikoissa filmiä, jossa pukkaan jumppapalloa tai uitan sitä joessa. Tavoitteena oli tehdä juonellinen filmi. Tyypillisesti aluksi on vain hämärä idea ja tekee otoksia ilman suurempaa rakennetta. Vasta parin päivän päästä havaitsee miten palaset kuuluvat yhteen.

Kun siis menin paiskaamaan pallon pahdalta alas, en tiennyt mihin kohtaan filmiä se sijoittuisi – tai käytänkö otosta lainkaan. Kerrataan vielä, tällainen filmi siitä tuli.

(Sivumennen sanoen ensimmäinen paiskaus meni pieleen, kun kamera lakkoili. Niinpä kävin heittämässä pallon vielä toiste.)

Alla sama huikea pahta nähtynä Gaskkamus Cuokkajavrilta [karttalinkki].

Jatkoimme melontaa. Koska kuvasin palloa myös virtapaikoissa, se saattoi uiskennella hyvän aikaa seuraavassa järvessä ennen kuin saavuin sinne itse – tai tässä muuten vaan piristää koskenlaskuvalokuvaa.

Saavuimme vääjäämättä kohti Tsuokkajoen kanjonia, jonka lähtöpiste on Vuolimus Cuokkajavri [karttalinkki].

Nyt ensi kertaa kävelimme kosken rantaa alas tutkiaksemme laskukelpoisuutta. Ensimmäinen koski voitiin laskea ongelmitta [karttalinkki].

Tämä on kolmas tarkistettu koski [karttalinkki].

Siitä vaan…

.. ja alavirtaan jatkaen.

Mika ei laskenut kaikkia koskia, koska ei päässyt aivan sinuiksi packraftin kanssa.

Kosken kierto oli hänelle toki helppoa: Nosta varusteet kanootteineen vedestä, kanna kosken ohi, laske kanootti takaisin veteen.

Alla malliksi filmi kahdesta koskesta, jotka lasken (31 sekuntia).

Nämä eivät ole mitenkään vaikeita koskia vaan pienen joen tyypillisiä koskia, joissa tarvitaan ohjailua. Karttalinkit koskiin: [ensimmäinen] ja [jälkimmäinen].

Jälkimmäisen kosken lopussa jään kiinni, vaikka kosken muoto antaa olettaa, että siitä pääsee yli. Näin kävi Tsuokkajoella jokusen kerran muuallakin. Normaali koskenlukutaito ei Tsuokkajoella aivan päde, koska joen kivet eivät ole pyöreitä. Siitä mistä kaikilla muilla joilla laskee kanootilla läpi (virtaavan veden muodon perusteella), siinä Tsuokkajoella voi olla 5 cm pinnan alla terävähkö kivi, joka ei aiheuta näkyvää aaltoa. Kun tällaiseen ajat vauhdissa, kanootti pysähtyy tai kääntyy perä alavirtaan, minkä jälkeen on kiire tehdä korjausliikkeitä.

Hankalista tilanteista huolimatta en kaatunut tässä tai muissa kohdissa. Tsuokkajoen virtaama on kaiken kaikkiaan melko pieni, joten veden paine ei ehtinyt ottaa kanoottia koskaan haltuunsa.

Sitten saavuimme koskelle, josta kantautui pahaenteisen matalaa kuminaa.

Kiersimme alakautta sitä katsomaan. Tämä on vesiputous [karttalinkki].

Kuuden sekunnin filmi vesiputouksesta.

Ohitimme vesiputouksen oikean rannan kautta (150 metriä).

Kello oli jo paljon, joten etsimme leiripaikkaa Tsuokkajoen Ravdojohnjalmmeluoppal-järvileventymän läheltä. Se ei ollut helppoa, sillä joen rannat ovat täynnä kiviä. Leiri asetettiin lopulta pienen Ravdojohka-puron varteen 200 metrin päähän Tsuokkajoesta [karttalinkki].

Tiistaille etenemistä kertyi 14,5 km.

Keskiviikko 8.6.2016

Kännykkä toimi leiripaikassa, joten pääsimme katsomaan sääennusteita. Seuraavat 2 päivää sadetta. Aamulla jo satoi reippaasti. Vedin sadekamppeet ylle. Ensimmäinen mahdottoman iso koski oli 130 metrin päässä.

Kosken kierto tehtiin vasenta rantaa. Kierrosta tuli pitkä (700 metriä), koska joki kulkee heti ensimmäisen hankalan kohdan jälkeen kalliokanjonissa, jonne ei ole helppo pudottautua tai nousta ylös.

Tässä poseeraan mahtavan koskikanjonin keskipaikkeilla [karttalinkki].

Tosin totesin, että kaikki kuvan kosket ovat laskettavissa. Ei kuitenkaan ollut kunnollista varasuunnitelmaa mitä sitten, jos tuolla kalliokanjonissa kaatuu (eikä kuvaamishetkellä tietoa kuinka kanjoni päättyy).

Jatkuvaa sadetta. Paljon kuvia hienoista paikoista jäi ottamatta, koska kameran 10 sekunnin vitkaa ei voinut käyttää. Yllä olevan vitkakuvan jälkeen sade oli kastellut kameran, joka oli tämän päivän jälkeen pois pelistä.

Tyydyn siis vain paikantamaan joitakin kakkoskameralla kuvaamiani tai Mikan kuvaamia koskia. Alla oleva on [karttalinkki].

Tämä Mikan kuvaama paikka on [karttalinkki].

Tämä puolestaan on [karttalinkki].

Tämä on [karttalinkki].

Yllä olevasta koskesta lähti mielenkiintoinen pätkä, koska sen alapuolella seuraavassa mutkassa näkyi 10 metriä korkea lumilaikku.

Mika kantoi kanootin korkealla rinteessä ohittaen monta koskea samalla kertaa. Minä pudotin kanootin jokeen yllä olevan kuvan vasemmasta alareunasta ja laskin kosken lumilaikulle [karttalinkki].

Lumilaikun jälkeen tuli taas kannettavaa.

Näin päivä kului. 100 metriä melontaa, kosken kierto, 100 metriä melontaa, kosken kierto, jne.

Päivän tappioihin kuului GPS-paikannin, joka katosi kanoottia kantaessa (yleensä ripustan sen kaulaan, paitsi kun unohdan).

Koska meillä ei ole kuivapukuja, liikuimme päivän märissä vaatteissa +4 asteen lämpötilassa. Melonta ei paljon lämmitä. Kantaminen on raskaampaa ja lämmittää. ”Tulisipa taas kannettavaa”, totesi Mika kylmissään. Kannettavaa tälle päivälle oli onneksi paljon.

Pystytimme leirin joen varteen jälleen yhden hienon vesiputouksen kohdalle, josta tosin ei ole kuvia [karttalinkki].

Sade loppui illaksi. Tarkkaavainen lukija havaitsee kotateltassa piipun. Rakensin joka ilta kamiinan ja keräsimme risuja mm. mäntyjen alta, jotta vaatteet saatiin kuiviksi.

Keskiviikkona pystyimme etenemään jokiuraa vain 4 km. En ole ennen melonut näin vähän näin paljolla työllä.

Torstai 9.6.2016

Räntäsade oli alkanut varhain aamulla. Hiukan etelämpänä (esim. Saariselällä) maa oli valkoisena lumesta – Tsuokkajoki on lähempänä merta ja golf-virtaa, joten täällä ei pakastanut.

Kun leiripaikasta käveli 100 metriä alavirtaan, näkymä oli tämä [karttalinkki].

Mika lähti jälleen kiertämään koskea pitkää reittiä ylärinteen kautta. Minä pudottauduin jokiuraan kuvan alaosassa ja meloin suoran päähän, jossa oli jälleen valtava vesiputous kierrettäväksi [karttalinkki].

Kuva kierron jälkeen.

Kuva kauempaa.

Sateessa en valokuvannut paljon. Aamupäivän pisin kantopätkä oli 250 metriä pitkän kalliokanjonin ohitus, josta ei ole valokuvaa [karttalinkki].

Seuraavan kosken ohi pääsin 10 metrin kanootin siirrolla [karttalinkki].

Seuraavassa piti varusteita siirtää 150 metriä [karttalinkki].

Tuo ei välttämättä ollut viimeinen ohi kannettava paikka ja olen saattanut unohtaa aiempiakin. Kun GPS-paikannin katoaa, ei tarkistusten tekeminen ole helppoa. Uskon kuitenkin, että olen pystynyt paikantamaan ainakin valokuvat maastoon oikein, vaikka jotain puuttuisikin.

Tsuokkajoen 15 km pitkän kanjonin jylhyyden ja upeuden uskon välittäneeni puutteellisista valokuvista huolimatta.

Lienee sanomatta selvää, ettemme nähneet maastossa muita ihmisiä. Yllä oleva kartta kertoo, miksi Tsuokkajoella käydään harvoin. Tie on Utsjoen väärällä puolella. Ken Tsuokkajoella aikoo jalkaisin käydä, täytyy lähtöpaikka olla Mierasjärvi [karttalinkki] tai pohjoisempana Kenestuvan silta [karttalinkki]. Retkiä Tsuokkajoelle hillitsee toki sekin, ettei autiotupia ole.

Meloimme torstaina Tsuokkajoen loppuun. Sen jälkeen Mika purki packraftin ja jatkoimme kanootillani kaksikkona Utsjokea 6 km pohjoiseen, josta löytyi leiripaikka [karttalinkki].

Melontaa torstaille 13,5 km.

Perjantai 10.6.2016

Tavoite oli lopettaa retki Utsjoen kuntakeskukseen. Loppumatkalla vaikuttavimpia nähtävyyksiä olivat maaston korkeat rinteet, joista malliksi seuraava kuva hiekkavallin päältä [karttalinkki].

Toinen vaikuttava asia oli lasketut kosket, joista suurimpina Väyläkoski ja Keneskoski. Nämä olivat pienen Tsuokkajoen jälkeen selvästi suurivetisempiä. Kastuimme kanoottiin roiskuneesta vedestä kunnolla.

Jatkuva kylmyys ja järviosuuksien 5 m/s vastatuuli vaikuttivat siihen, että päätimme retken Patonivaan [karttalinkki] emmekä sittenkään Utsjoen kylille.

Melontaa perjantaille 17 km. Soitimme taksin. Camping Lapinrinne tarjosi illaksi saunan.

Yhteenveto

Sää ei sattunut tälle Lapin retkelle kohdalleen, sillä sadetta sekä räntää saatiin paljon ja lämpötilla oli vain +1–8 astetta. Paluujunassa itseäni vanhemmat Lapin kävijät valittelivat tämän olleen viheliäisin kesäkuun alku miesmuistiin. Meillä varusteet olivat kunnossa, sillä illalla päästiin kuivattamaan vaatteet kamiinan lämmössä ja muutenkin lämmittelemään.

Muuten Tsuokkajoen retki sujui odotetusti. Ensin meni 2,5 päivää saavuttaa joen latva, sitten 3 päivää tulla alas, josta 2 päivää kului upeassa Tsuokkajoen kanjonissa. Tsuokkajoen 15 km mittaiselle kanjonille (tai 10 km keskeiselle osuudelle) voisi löytää Suomessa vertailukohdaksi:

  • Vätsärissä sijaitseva Routasenkuru on Tsuokkajoen kanjonin mittaluokkaa (9 km) ja samaan tapaan jylhä mutta vähävetisempi.
  • Lemmenjoen kanjoni on pitempi (20 km) ja Tsuokkajokea laakeapiirteisempi.
  • Kevon kanjoni on Tsuokkajokea suurempi, syvempi ja pitempi (30 km), mutta sitä ei voi meloa, koska se kuuluu Kevon lunnonpuistoon, jossa on liikkumisrajoituksia.
  • Stuorraäytsin kanjoni on samaa mittaluokkaa (8 km), syvempi ja laakeapiirteisempi (lähinnä patikointikohde kuitenkin).
  • Ivalojoen kanjoniosuus on jo pari kertaluokkaa isompi, syvempi ja pitempi.

Yllä olevassa listassa on linkit tarinoihini muista kanjoneista. Onko näitä Suomessa muitakin?

Retken tappiolistalle tuli paitsi yksi kamera ja GPS-paikannin myös molemmat melat. Vaikka ”kevytmelallakin” matka joutuu, tämä oli lisäsyy lopettaa melonta ennen Utsjoen kylää.

Kanootti liikkui reissussa 91 km, josta 6,5 km kantamalla tai raahaamalla. Yhteensä kävelyä 30 km. Nämä ovat epätarkkoja arvioita, sillä sain talteen GPS-paikantimen tiedot vain kolmelta ensimmäiseltä päivältä ja loput arvioin. Oli miten oli, nämä matkat ovat vähemmän kuin yleensä viikon retkellä ehtii, mutta maaston hankaluus ja huono sää pienentää etappeja.

Kaiken kaikkiaan Tsuokkajoki oli oikein nasta retkikohde, josta kerroin tässä ehkä tarpeettomankin tarkasti. Olen tehnyt sen kuitenkin siksi, että voisin houkutella muitakin tähän vähän tunnettuun suomalaiseen helmeen.

Advertisements

11 Responses to Melontaretki Tsuokkajoen kanjoniin 4.-10.6.2016

  1. Caide says:

    Kuka on niin hullu, että kantaa jumppapalloa pitkin erämaata? Sun touhut on niin mukavia seurata, että jos jollekin reissulle et saa melontaseuraa, niin ota yhteyttä 😂

  2. Asko R says:

    Sinä et totisesti suunnittele mitään lepolomia. 😀 Luulen kuitenkin, että noilta reissuilta jää hyviä muistoja.
    Keli oli tosiaan melko haasteellinen. Me pidimme Kultalassa kämppäpäivän pahimman sateen ajan. Siltikin torstaina oli kylmä meloa vaikka meillä oli kohtuullisen hyvät kamppeet. Koska en raaski ostaa kunnollista kuivapukua, olen joutunut pärjäämään 40€:n märkäpuvulla kylmimmät melontareissut. Märkkäri ja kuoritakki päällekkäin on kohtuullisen hyvä yhdistelmä kylmemmälläkin kelillä eikä sade tai roiskevesikään palelluta.

    • Juu, ei lepolomia. 🙂 Varakeinoja kylmyyttä ja sadetta vastaan pitää olla, vaikka kaikilla ne eivät ole samoja. Hienoa, että voi lukea myös toisten ratkaisuista!

  3. Korpi-Jaakko says:

    Mietin pitkään, että luenko tätä juttua lainkaan vai säästänkö löytämisen riemun jollekin tulevalle keväälle…

    Luin kuitenkin ja halu päästä tuonne melomaan ei ainakaan sillä vähentynyt! Hienon näköistä kanjonia ja kuin packraftille tehtyä vähävetistä, mutta jyrkkää jokea. Kuvista on vaikea arvioida putousten laskukelpoisuutta, mutta osa lienee laskettavissa. Toivottavasti ensi kesän alussa olisi aikaa lähteä tarkastelemaan… Lautat ja omat melontataidot kehittyvät jakuvasti, joten olisi aika hakeutua uusille joillekin.

    Kiitos taas kerran erinomaisen tarkasta raportoinnista!

    • Kiitos kommentista. Joo, tämä on packraftille hyvä reitti. Ehkä vähän lisää könkäitä olisi ollut laskettavissa minullekin, mutta kierrän mieluummin ja etenen turvallisesti. Melottuani tämän sanoisin, että ainakin tänä vuonna toukokuun viimeinen viikko olisi ollut paras ajankohta, jotta vettä riittää (vaikka riitti se näinkin).

      • Korpi-Jaakko says:

        Tänä vuonnahan kevät oli aikaisessa. Mutta kyllä tuo jo kartankin perusteella vaikutti alkukesän kohteelta. Tulvahuippu lienee haastavaa aikaa, mutta kuitenkin kevään korkealle vedelle. Ensi keväänä lienen toukokuun lopussa Suomessakin…

  4. Iro Fagerlund says:

    Kiitos loistavista kertomuksista. Tuli Juhannuksena luettua useampi kertomus, ei tee hyvää reissukuumeelle, sentään elokuussa pääsee Lemmenjoelle vaeltamaan ja melomaan packraftillä.

  5. Jussi says:

    Olisiko korkeusarviota tuosta tiistain vesiputouksesta? Tai valokuvaa, jossa se näkyisi suoraan edestä? Kiinnostaisi enemmänkin, millainen köngäs se oli rakenteeltaan. Ehkäpä tuonne joskus voisi itsekin lähteä kameroiden kanssa!

    • Hmm. Ei ole muuta kuin muistikuvia jäljellä, jonka perusteella tiistain putouksen kokonaiskorkeus on 3-4 metriä. Rakennetta en osaa sen tarkemmin kuvata kuin kuvista ja filmistä selviää – eli alkaa kahdesta haarasta ja sitten putoaa yhteen kapeaan kuiluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: