Vappuretki Viron Valgejoelle 29.4.–1.5.2017 eli pahin melontakeli ikinä

Baltian vappumelonta tehdään vappuna, oli sää mikä vain. Vuonna 2017 saatiin sellaista säätä, etten ole ennen kokenut. Jos tämä retki olisi ollut Suomessa, olisin peruuttanut koko jutun. Haastava sää koetteli mutta hieno reissu minulle ja taisi olla 8 muullekin Avokanoottiyhdistyksen melojalle.

Jotta Valgejoen sijainti selvenee, alla vuoden 2008 jälkeen melomiani jokia Baltiassa.

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Perjantai 28.4.2017

Kokoonnumme Länsisatamaan. Ajamme laivaan 3 autoa, 7 kanoottia, 9 henkeä. Tallinnassa marketin kautta kohti melonnan lähtöpistettä.

Olin katsonut etukäteen satelliittikuvista ensimmäisen yön leiripaikaksi Vahakulmu-järven, jonka rantaan kulkee pistotie, jonka päässä ei ole rakennusta. Kun tulemme paikalle, arvaus osoittautuu oikeaksi. Kyseessä on paikallinen pieni virkistysalue ja uimapaikka.

Metsähanhet kiertelevät satapäisenä parvena yläpuolellamme kuin toivottaen meille hyvää matkaa.

Tavaroiden purkua ja leirin pystytystä.

Lauantai 29.4.2017

Tästä päivästä tulee kaikille pahin melontapäivä ikinä, mutta emme tiedä sitä vielä. Aamulla sää on viileä +1ºC mutta muuten mainio.

Yksi autokunta ajoi eilen läheisen Tapan kaupungin taksiaseman kautta ja sopi aikataulun. Aamulla neljän auton letka ajaa rannikolle Loksan kaupunkiin. Kolme autoa jää sinne. Vain taksi palaa takaisin kuskit mukanaan.

Leirin purkua.

Vahakulmu-järvessä ei paljon melottavaa ole. 200 metrin ylityksen jälkeen on pato, jonka ohi kanootit kärrätään yhteistyöllä.

Valgejoki alkaa pienenä. Kanootteja on taluteltava joessa.

Jos joku kummastelee palloja kanooteissa, niin selitys on vappu. Minulla oli filmisuunnitelma, jossa pallot olivat rekvisiittaa. Siitä ei tullut mitään. Sää oli karmea. Filmiä ei tehty.

Viiden kilometrin jälkeen nousemme Tapan kaupunkiin jaloittelemaan. Lyhyt juomatauko.

Matka jatkuu viileässä säässä vailla merkittäviä tapahtumia. Pidämme ruokatauon 8 km jälkeen.

Ruokatauon jälkeen alkaa sataa räntää (kuva Henri Modig).

Edessä pohjapato ja sen yli silta. Sillan alla oon liian vähän vettä. On ohitettava tämä (kuva Henri Modig).

Minulla ei ole vedenpitävää kameraa. Kaikki lumikuvat on ottanut etumelojani Henri Hemppa Modig. Alla hänen räntäselfie.

Jatkamme matkaa.

Räntäsade tihenee. Ota kuva, sanon.

Käytän silmälaseja. Pian en näe niiden läpi.

Silmälasit taskuun. Hemppa jatkaa kuvaamista eteen ja taakse. Sadehousuille kertyy lumikerros, vaikka sen välillä pyyhkäisee pois. Räntä tarttuu.

Olen retken vetäjä ja niinpä ilmoitin lähtiessämme: Minun kanootti on koko ajan viimeisenä tai toiseksi viimeisenä. En välitä, jos joku on kaukanakin edellä, kunhan kaikki pysähtyvät esteisiin tai koskiin, joita täytyy miettiä yhdessä, joissa tarvitaan toisten apua. Olen ilmoittanut myös summitteisen ajan seuraavalle tauolle (ruokatauon jälkeen ilmoitin 2 tuntia ja sitten kahvitauko).

Neuvossani on järkeä niin kauan kuin melonta on leppoisaa. Minulla ja Hempalla on melko leppoisaa. Olemme fyysisesti kookkaita miehiä, kummallakin on verrattain pitävä sadeasu. Räntäsade on toki niin sakea, että se pääsee suojuksen läpi – rukkasissa vesi hölskyy ja housun persus kastuu. Melomme rauhallisesti, jotta pysymme tasaisen lämpiminä mutta ei tule hiki paksun kuoren alla.

Mutta muilla ei ole leppoisaa. Kuulen perästä huudon, että tässä ei ole järkeä, palelee, halutaan tauko heti.

Tajuan antaneeni huonon neuvon. Nyt jos etujoukko on kaukana, en saa heitä huudolla pysähtymään. Huudan seuraavalle taukoa. Hän huutaa seuraavalle ja niin edelleen. Onni matkassa. Melojien vitja ei ollut kasvanut liian pitkäksi. Jokainen tajusi pitää huutoyhteyden edelliseen melojaan, vaikken sellaista ollut erikseen ohjeistanut.

Nousemme satunnaiseen rantaan.

Kärkijoukko lähtee metsään etsimään inhimillistä taukopaikkaa, pois rännästä.

Vappu 2017.

Räntäsade jatkuu.

Kaikki edelliset lumikuvat olivat Henri Modigin kamerasta.

Pysähtymispaikka on hyvä. Metsässä on suuria kuusia, joista yhden alle syntyy nuotio. Kyselen, jatketaanko vielä? Muut vaativat telttojen pystytystä. Minuun iskee vasta tässä vaiheessa tietoisuus kuinka paljon muut palelevat. Sanon, että jäämme tähän yöksi. Matkaa kertyi 14,5 km.

Illan ohjelma on selvä. Kuivan puun etsimistä, sahaamista, polttamista, vaatteiden kuivatusta. On ilo nähdä vesihöyryn nousevan kuivuvasta vaatteesta (kuva Tiina Kujansuu).

Lämpötila on pakkasrajalla, mahdollisesti +0,5ºC.

Lukija saattaa ajatella, että +0,5ºC ei ole mitään, talvella on kylmempää. Niin, kumpa lämpötila olisikin miinuksella! Silloin ilma olisi kuiva, silloin lämmin pukeutuminen riittäisi ja pakkaslumi olisi helppoa pudistella pois.

Tämä +0,5ºC räntämyrsky kesti 8 tuntia. Jatkuva räntämyrsky on melojalle pahin keli. Mieleen tulee omalta melontauralta 2 vertailukohtaa:

  • Heinäkuussa 2006 Kozhim-joella Ural-vuorilla satoi vettä monta päivää putkeen. Sielläkin nuotiota poltettiin ja vaatteita kuivattiin, mutta lämpötila oli sentään vähintään +6ºC, useimmiten +10ºC.
  • Kesäkuussa 2016 Tsuokkajoen kanjonissa Paistunturin erämaassa satoi vettä 2 päivää putkeen. Lämpötila oli max +4°C. Meloimme ja kannoimme kanootteja vaikeiden koskien ohi kastuen täysin. Opin konkreettisesti, että melonta ei pidä märkää miestä lämpimänä, mutta kävely pitää. ”Tulisipa taas kannettavaa, niin pysyisi lämpimänä”, sanoi kaverini viluissaan. Varusteet olivat kuitenkin kohdallaan: illalla poltimme kotateltassa kamiinaa ja kuivasimme vaatteet inhimillisesti katsoen luksusolosuhteissa.

Takaisin Valgejoelle. Hankalin varuste ovat käsineet. 1-lapaisilla avokanoottimeloilla otetta toisinaan vaihdetaan, niinpä käsineet kastuvat vääjäämättä. (Kajakkimelojalla on helpompaa: hänen ei tarvitse muuttaa otetta 2-lapaisesta melasta, niinpä otekohtaan voi laittaa sadesuojan = melarukkasen, jonka sisään hanska pujotetaan.)

Useimmilla on neopreenikäsineet. Neopreeni lämmittää märkänäkin, sanotaan, mutta näin kylmässä kelissä se ei pidä paikkaansa. Minä melon talvirukkasilla – en tarvitse meloessa muita sormia kuin peukalon. Kylmä vesi hölskyy rukkasten läpi, mutta jos sisällä on eläimen karvaa, lämpö pysyy paremmin kuin neopreenissa. (Googlaa ”talvirukkanen” ja osta pari, jossa on nihkeä pinta eikä mela lipsu.)

Se siitä. Iltaa kohti kaikki pystyttivät teltat (kuva Henri Modig).

Yhteisellä nuotiopaikalla jutusteltiin ja lämmiteltiin, kunnes iltaa kohti sade vähitellen heikkeni.

Alla on minun otokseni siinä vaiheessa, kun räntää tuli vähemmän.

Sunnuntai 30.4.2017

Enää ei sada, mutta ilma on yhä viileä, vain hiukan yli nollan. Pekan ja Simo-Pekan aamu alkaa nuotiota poltellen.

Muidenkin varusteet siinä kuivuvat.

Kun lähdemme liikkelle, maassa on vähemmän lunta kuin eilen (kuva Henri Modig).

Jälleen joella (kuva Henri Modig).

Meloin Valgejoen ensi kertaa vappuna 2005. Silloin täällä oli vähemmän esteitä (kuva Henri Modig).

Esteet ohitetaan yksin tai porukalla (kuva Henri Modig).

Välillä esteen voi alittaakin (kuva Henri Modig).

Kylmässä kelissä esteet ovat hyvää lämmittelyä (kuva Henri Modig).

Esteiden runsauden syy on se, ettei Valgejokea enää melota ahkerasti eikä siksi esteitä siivotakaan. Miksei melota? Joen länsipuoli on Põhja-Kõrvemaan kansallispuisto, itäpuoli puolestaan Tapan varuskunnan harjoitusalue.

On hiukan kyseenalaista saiko jokea edes meloa, kun kyseessä on sotilasalueen raja. Jotkut puuesteistä oli kaadettu joen yli tahallaan – harjoitellaan sissihengessä ylitystä tekemällä silta. Toisaalta virolaisilta kanootinvuokraajilta löytyy sivuja, jotka yhä mainostavat Valgejokea, esim. tässä, josta päätellen ennen melontaa pitäisi soittaa puhelimella johonkin numeroon ja … äh pahus, en todellakaan ole viron kielen ekspertti.

Oli miten oli, Tapan varuskunta on tällä hetkellä Virolle tärkeä, sillä se majoittaa brittiläisiä Nato-sotilaita. Heitä emme joella nähneet.

Suora jono (kuva Henri Modig).

Käyrä jono (kuva Henri Modig).

Valgejoki on erittäin meanderoiva, siis mutkitteleva. Sen varressa ei ole maatiloja, joiden pinta-alan kasvattamiseksi jokea olisi keinotekoisesti suoristettu. On lähinnä metsiä ja suota. Ei ole myöskään kyliä tai kaupunkeja ennen Tallinna-Pietari valtatietä. Ken aidon erämaan olemuksesta nauttii, pitää Valgejoesta.

Joella eteneminen on kuitenkin hitaampaa kuin muilla jokireiteillä. Jos matka on linnuntietä 10 km, se pitää kertoa 1,6:llä, jotta saadaan todellinen matka.

Kanootit rantaan, ruokatauko alkaa.

Hyvää tuuria. Tauon aikaan aurinko paistaa (kuva Henri Modig).

Kun kutsun melojia vappuna Baltiaan, mainostan leppoisaa melontaa – melotaan 6 tuntia päivässä, aikaa jää muuhunkin. Esim. Esko ja geokätkö joen varrella.

Eilen se ”muu aika” oli nuotion tekoa ja lämpimänä pysymistä. Tänään tilanne on parempi, mutta kylmä on yhä. Minua kylmyys ei vaivaa, mutta toiset sanovat, että eilisen räntämyrskyn palelu vaikuttaa koordinaation herkkyyteen yhä.

2 tuntia melontaa, sitten kahvitauko.

Vielä 2 tuntia melontaa, sitten leiriytyminen. Vapun kunniaksi Henri jakoi serpenttiiniä (kuva Henri Modig).

Matkaa kertyi 23,5 km. On jo selvä, ettemme ehdi Loksan kaupunkiin, jossa autot odottavat. Emme edes yritä.

Maanantai 1.5.2017

Jihuu. Saatiin tähän retkeen sentään yksi lämmin päivä. Vappupäivä. Peukku ylös.

Pallolastimme on mittava (kuva Tiina Kujansuu).

Palloja (kuva Henri Modig).

Palloja palloja (kuvat Henri Modig).

 

Takameloja eli minä olen vihdoin riisunut sadetakin (kuva Henri Modig).

Alitamme jossain vaiheessa Tallinna-Pietari valtatien.

Joki kulkee Valgejõen kylän läpi.

Koskiosuus alkaa helpolla kynnyksellä.

Sen jälkeen virtaa on kivasti. Laskemme useita helppoja koskia. Vesi vie, me ohjaamme ja kierrämme kivet.

.. kunnes Tiina laskee alla olevan kosken. Kanootissa kiinni ollut pallo tarttuu koivuun, joka on kaatunut jokeen. Jumissa. Puun vasemmalla puolella on vain pieni aukko kanootille.

Pekka vie paikalle sahan. Koivun päärunkoon ei pääse käsiksi. Niinpä Tiina katkaisee pallon narun.

Kanootti on yhä kiinni. Tiina säilyttää maltin ja pitää kanootin pystyssä. Vettä niin paljon, ettei pohjaan yletä kanoottia kaatamatta.

Meloja ylös.

Sitten kurotus ja kiinni kanootin keulassa olevaan köyteen.

Kanootti ylös (kaikki varusteet oli huolellisesti kiinnitetty eikä mitään pudonnut).

Kun perä oli saatu jumista pois, kanootti takaisin jokeen, läiskis.

Operaatio kesti 18 minuuttia. Opettavainen paikka kaikille.

Kun puun latvaoksia oli tuossa vaiheessa hiukan katkottu, osa porukasta laski kapeasta väylästä kanootin läpi. Loput kanootit uitettiin läpi, varmempi niin. Vihreä pallo jäi koivuun pyörimään – siellä se varmaan pyörii tänäänkin.

Melonta päätettiin Nõmmeveskiin, jossa kanootit puretaan ja raahataan mäki ylös.

Hyvä lopetuspaikka, sillä Nõmmeveskissä on pohjapato ja siitä alkava 500 metrin kiivas vesiputoukseen päättyvä virta. Se olisi kuitenkin pitänyt kantaa ohi (sorry, en käynyt ottamassa vesiputouksesta kuvaa).

Kuskit löysivät itselleen paikalliskyydin ja hakivat autot Loksasta, jonne olisi ollut matkaa linnuntietä 6 km, siis jokea pitkin noin 10 km. Palasimme Tallinnaan ja Suomeen.

Matkaa kertyi viimeiselle päivälle 17,5 km. Yhteensä kolmelle päivälle 55,5 km.

Yhteenveto

Olen edellä kenties tarpeettomankin laajasti pohdiskellut tämän retken ensimmäistä päivää, jolloin koimme pitkäkestoisen räntämyrskyn. Toivottavasti pohdinnoista on hyötyä, kun miettii omia retkivarusteita ja turvallisuusasioita pitkille retkille.

Reissu meni lopulta hyvin. Matkaa lyhennettiin, kun keli oli kova. Kiitän kaikkia matkaseuralaisia hyvästä hengestä.

Baltian vappureissu on Avokanoottiyhdistyksen perinne, joka on tehty 10 kertaa vaihtelevalla joukolla. Tänä vuonna retki kesti 3 päivää, koska vappupäivä sattui maanantaille. Perinne jatkuu. Ensi vuonna joki löytynee Etelä-Virosta tai Latviasta, kun retken pituus kasvaa 4 päivään (vappupäivä osuu tiistaihin + maanantai otetaan vapaaksi).

Loppuun pakollinen hurja räntäkuva, jotta Facebook poimii sen jaetun artikkelin kansikuvaksi. 🙂

Advertisements

10 Responses to Vappuretki Viron Valgejoelle 29.4.–1.5.2017 eli pahin melontakeli ikinä

  1. TapaniK says:

    Mainio kertomus mainiosta reissusta. Huono sää ei varmasti tapahtumahetkellä naurattanut, mutta näistähän jää eniten muisteltavaa. Melonnasta en toki mitään tiedä, mutta räntäsateessa kulkemisesta kyllä… Mukava lukukokemus taas kerran 🙂

    • Kiitos Tapani. Mitä kertomuksen autenttisuuteen tulee, onneksi oli etumeloja, jolla oli vedenpitävä kamera. Saatiin uskottavaa kuvamateriaalia!! 🙂

      • TapaniK says:

        Vedenpitävä kamera on noissa oloissa varmasti välttämätön 🙂 Voin muuten suositella Olympus TG-3 -pokkaria; itselläni on sellainen ja vedenpitävyyden lisäksi se on myös hyvin iskunkestävä. Todistetusti kestää pudotuksen runsaan metrin korkeudelta asfalttiin…

  2. OS says:

    Huh huh, olipa reissu. No, kevät keikkuen tulevi. Aika vaativa tilanne tuo pallokanootin juuttuminen joen yli kaatuneeseen puuhun. Onneksi selvisitte ”säikähdyksellä”, kaatuminen ja mahdollinen kiinnijuuttuminen ei kuitenkaan ollut kaukana.

    Minulla on myös tuo Olympuksen TG-3-pokkari. Kestää tosiaankin hyvin kastumista ja kolhuja, mutta en ole ihan tyytyväinen kuvan laatuun, liekö yksilövika.

    • TapaniK says:

      Se kuvan laatu ei tosiaan ole ihan huippua. Värisävyt jää usein aika jyrkiksi ja esimerkiksi kesäinen mäntykangas auringonpaisteessa tuntuu olevan valo- ja sävytoistolle liian haastava kohde. Mutta jos ei halua käyttää kameraan muutamaa satasta enempää, joutuu aina tekemään kompromisseja.

      • Hyvä tietää tuo asia. Itse en ole halunnut laittaa panoksia erikseen vedenpitävään kameraan. Ne ovat enemmän tarpeen kajakkimelojille, jotka roiskuttavat vettä päälleen 2-lapaisella melalla. Avokanootissa 1-lapaisella pysyy yleensä kuivana, kun lapaa ei tarvitse nostaa parrasta korkeammalle muuten kuin melapuolen vaihdossa = harvoin. Poikkeus on sitten nämä sadesäät. Kenties jonain päivänä ostan vedenpitävän pienen kameran, mutten vielä.

  3. KatarinaWikman says:

    Kiitos porukalle seikkailusta, Jannelle mielenkiintoisesta raportista ja Henrille kuvista!
    (Itsekin joella kajakilla – vapunpäivänä, kun oli lämmintä, aurinkoista ja leppoisaa…)

    • Henri says:

      TG-2 oli kamerani ja osan kuvista otin Samsung S4 Active -kännykällä. Vasta jälkikäteen huomasin kuvanneeni paljon.

  4. Kylläpä oli reissu! Me koimme vastaavanlaisen viime kesän Ivalojoen reissulla. Siellä oman haasteensa antoi tuulen, räntäsateen ja kylmyyden lisäksi melojia kastelevat kosket. Muutaman ensimmäisen kosken jälkeen etumies oli märkä huolimatta kuoripuvusta ja märkkäristä. Onneksi meloessa pysyi lämpimänä ja tauoille pystyi pukemaan kuivaa päälle.
    http://tervastulia.blogspot.fi/2016/06/ivalojoen-melontareissu-6-1162016.html

    • Aivan. Sinun Ivalojoella kokema paha keli 8.-9.6.2016 oli sama myrsky, jonka itse koin Tsuokkajoen kanjonissa 120 km pohjoisempana. Siitä myrskystä mainitsin ylempänä vertailukohtana tälle retkelle. Ne päivät ovat jääneet molemmille mieleen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: