Inarinpolulla patikoimassa 6.–10.9.2018 (Sevettijärveltä Jäämerelle)

100 km pitkä Inarinpolku on historiallinen kulkureitti Sevettijärveltä Jäämerelle (Karlebotniin). Veronkerääjät ja kauppamiehet kulkivat polkua jo 1500-luvulla. Inarinsaamelaiset käyttivät reittiä kulkiessaan Varangin vuonolle kalastamaan, jonne monet asettuivat asumaankin. Polkua käytettiin vielä 1900-luvun alkupuolella vierailtaessa sukulaisissa ja metsästysretkillä. Sitten polku katosi, kunnes se kunnostettiin retkeilijöille 1990-luvulla.

Millainen on Inarinpolku tänään? Sitä lähdin katsomaan enkä pettynyt. Varsinkin Norjan puoleinen osa on kaunis satoine tunturijärvineen kuten alla oleva kuva Njoaskejavrista osoittaa [GodTur.no-karttalinkki].

Lue lisää

Mainokset

Melontaretki Vätsärin Routasenkuruun 23.-30.7.2015

Vuoden 2014 Vätsärin läpi Jäämerelle -reissun jälkeen tajusin, ettei tätä valtavaa erämaa-aluetta voi yhdellä retkellä kartoittaa. Varsinkin Routasenkuru [karttalinkki] on kartalla niin silmiinpistävä, että sen läpi on kerran melottava.

Varasin ajaksi heinäkuun lopun 2015. Julkaisin suunnitelman Avokanoottiyhdistyksen foorumilla. Pitkään näytti, etten saa muita yksikkökanootteja seuraksi enkä edes etumelojaa kanoottiin – yksin en halunnut lähteä, sillä isommalla porukalla saa monipuolisempia valokuvia –, kunnes retkiluistelu/melontatuttu Auli soitti kertoen, että toinen retki oli peruuntunut: ”Vieläkö olet lähdössä Vätsäriin?” Suunnitelma käytiin läpi. Mukaan päätettiin ottaa suurempi kumikanoottini, kaksikko.

Alla huippumaisema Routasenkurusta 26.7.2015 klo 22, kun ilta-aurinko valaisee rotkon järviketjua [karttalinkki].

Lue lisää