Auringonpimennys, mitä tapahtui kulissien takana?

Pientä patikointia tein myös viime päivinä.

Mount Whitfieldin patikointi 11.11.2012 oli sympaattinen, vaikka on aivan Cairnsin lentokentän kupeessa. Puista pudonneita mangoja voi kuoria ja pestä syöntikelpoiseksi vesihanojen alla, jolleivät paikalliset linnut ja hedelmälepakot ole ehtineet niiden pintaa jo puhkaista (sain mangon valintaan opastusta australialais-laoslaiselta pariskunnalta, jonka parempi puolisko kertoi, että laon kielellä auringonpimennys on ”sammakko syö auringon”). Paikallisasukkaat käyttävät Whitfieldin puistoa aktiivisesti eikä ole tavatonta nähdä esim. nuoria naisia juoksemassa mäkiä ylös vesipullo kädessä (mikä olisi vastaava paikka Suomessa — en tiedä sellaista?).

Kurandassa kävin 12.11.2012. Se on kukkuloilla sijaiseva sademetsäkylä, jonka vetonaula on 1800-luvulla rakennettu junarata, myöhemmin rakennettu skyrail sekä Barron Falls -vesiputous. Kurandassa on myös maksullisia paikkoja, joissa voi tarkkailla läheltä perhosia ja halailla koaloita, mutta niissä en käynyt.

Lisää suomalaisia Cairnsiin alkoi saapua sunnuntaina 11.11.2012. Heitä oli kolmea lajia:

1. Tähtitieteellinen yhdistys Ursan 44 ryhmämatkaajaa.
2. Yksittäisiä pimennysmatkaajia, jotka tulivat Cairnsiin auringonpimennyksen vuoksi.
3. Satunnaisia Australian matkaajia, jotka halusivat nähdä auringonpimennyksen, kun kerran olivat täällä.

Kahdesta jälkimmäisestä ryhmästä valitettavan harva näki 14.11.2012 auringonpimennyksen, koska rannikko oli pimennysaamuna 75 % pilvinen. Se on harmi, sillä kakkosryhmässä oli pari taidokasta valokuvaajaa, jotka olivat ottaneet minuun yhteyttä ennakkoon ja halusivat valokuvata auringonpimennyksen syönnin. Pilvien takia he eivät onnistuneet.

Auringonpimennyksen valmistautumistilaisuus pidettiin 13.11.2012 Yourkes Knobin venekerholla. Kuulimme Tähdet ja avaruus -lehden päätoimittaja Marko Pekkolan ja tiedetoimittaja Jari Mäkisen tunnin mittaisen esitelmän, jossa pohjustettiin itse tapahtumaa, sääennusteita, olosuhteita ja huomista aikataulua. Sen jälkeen puheenvuoron sain minä, sillä tavoitteeni oli innostaa ursalaisia valokuvaamaan auringonpimennyksen syöntiä. Kävin läpi kalvosarjan, jonka olin aiemmin tehnyt youtube-filmiä varten mutta jota olin reilusti tiivistänyt, sillä aikaa oli 10 minuuttia + 5 minuutin jälkikeskustelu. Esitelmä saavutti tavoitteensa ja siinä oli kaksi aiemmasta poikkeavaa osaa:

• Demonstraatio, jossa pimennyskonkari Antti Mäkelä kuvasi minua syömässä aurinkoa, tai koska aurinkoa ei venekerholla näkynyt, katossa roikkuvaa miekkakalan pyrstöä. Satu Mäkelä otti aikaa paljonko toimitus kestää (kamera laitetaan päälle, Antti ohjeistaa minua liikkumaan eteen-taakse-ylös-alas, kuva otetaan naps) = 21 sekuntia. Näin oli selvää, että 2 minuutin mittaisen täydellisen auringonpimennyksen aikana voi hyvin ottaa tämän valokuvan — se ei häiritse pimennyksen muuta tarkkailua.
• Kauhojen jako, sillä olin ostanut ennakkoon 12 erilaista kauhaa, joita tarjosin käyttöön heille, jotka ilmoittivat haluavansa kuvata pimennyksen syönnin.

Auringonpimennysaamuna 14.11.2012 herätys oli varhain, sillä bussi lähti Yorkes Knobista kohti Australian sisäosia klo 2:20 (olin tätä varten siirtynyt hotelliasukkaaksi — en siis asunut enää teltassa). Kukaan ei myöhästynyt. Pysähdyimme matkalla ihailemaan eteläistä tähtitaivasta, kunnes jälleen jatkoimme.

Mulligan Highwayn parhailla tarkkailupaikoilla oli tungos = autoja ja minibusseja perä perää parkissa, pimennysseuraajia kaukoputkineen ja kameroineen penkereellä. Ajoimme kauemmas kuin useimmat muut, kunnes näimme sopivan aukean, jonne pysähdyimme (samalla paikalla oli myös amerikkalaisia ja australialaisia pimennysmatkaajia).

Kun suomalaiset olivat levittäytyneet sopiviin asemiin ja pimennyksen osittainen vaihe oli alkanut, aloin kierrellä kysyen vielä kerran ”onko kauhan tarvetta” — onko halua kuvata auringonpimennyksen syönti? Annoin halukkaille myös kevyen ohjeistuksen mitä asetuksia kamerassa tulisi olla kuvaa varten.

Täydellinen auringonpimennys alkoi klo 6:38, taivas pimeni, valkoinen liekehtivä taianomainen huntu ilmestyi mustan auringon ympärille. Vau! Vaikka näky on minulle tuttu, tämä aina hämmästyttää. Ursan ryhmästä noin puolet näki auringonpimennyksen ensi kertaa — mutta vain 2 minuuttia.

Mitä omiin auringonpimennysvalokuviin tuli, ne epäonnistuivat — ei siitä sen enempää. Pieni pettymys haihtui, kun Ville Nikula tuli pimennyksen jälkeen intoa puhkuen näyttämään omaa onnistunutta otostaan. Hienoa! Muilta kuulin sekä mahdollisia onnistumisia että epäonnistumisia (esim. kameran patteri oli loppunut juuri ennen pimennystä).

Palasimme hotellille. Pian minulla oli sähköpostissa myös Saul Lehtosen ja Johanna Hoffrénin onnistuneet kuvat. Mutta 3 kuvaa ei riitä. Kuvia pitäisi olla joko 4, 6, 9, 12 tai 16, jotta ne voi latoa suorakaiteen muotoon ja lähettää eteenpäin kansainvälisille tähtitiede-websivustoille.

Pimennyspäivän iltana oli jälleen tilaisuus Yorkes Knobin venekerholla. Sinne sai tuoda parhaat valokuvat, joita katseltiin ja analysoitiin yhdessä (suuri osa kuvista oli lähikuvia pimentyneestä auringosta: auringon korona, Baileyn helmet, timanttisormus). Siirryttyämme The Beach Place -ravintolaan, sain muistitikulla vielä yhden auringonpimennyksen syönti -valokuvan, jonka oli ottanut Anna Snellman. Se oli hyvä kuva — näin minulla oli tarvittavat 4 kuvaa koossa.

Hotellilla koostin saamani 4 kuvaa sopivaan järjestykseen:

• Käänsin kaikki katsomaan oikealle, jotta sain ihmisen katseen kulkemaan samaan suuntaan kuin länsimaiset ihmiset ovat tottuneet lukemaan tekstiä.
• Laitoin naispuolisen syöjän vasemmalle ylös, sillä vasen ylänurkka on kuvassa tärkein, ja nainen toimii houkutteena. 🙂
• Muiden kuvien paikat ratkesivat sen perusteella, että parrakkaat miehet eivät saa olla vierekkäin ja erilaiset syöntitavat on parempi asemoida samalle riville (ylärivissä syödään sormin, alarivissä kauhalla).
• Lisäksi vaalensin Anna Snellmanin ottamaa kuvaa (alhaalla oikealla), sillä se oli selvästi tummin. En kuitenkaan tehnyt sitä yhtä vaaleaksi kuin muut kuvat, jotta valotuksen ero on yhä näkyvissä, sillä juuri erilaiset ratkaisut ja rypyt ovat tämän yhdistelmäkuvan suola (nämä kuvat eivät ole tehdastuotteita, vaan inhimillisen prosessin rosoinen tulos).

Laadin kuville englanninkielisen oheistekstin. Tässä yhteydessä kiitän Pasi Ojalaa, jonka kanssa jaoin huoneen, joka antoi vinkkejä tekstin muotoihin, jotta sain siihen tarvittavaa ilmavuutta.

Lähetin kuvat Nasan rahoittamalle Spaceweather.com-webbisaitille, joka on maailmanlaajuisesti luettu tähtitieteen viime tapahtumien kanava ja toisaalta julkaisee harrastajien valokuvia. Menin nukkumaan.

Taksi haki minut 15.11.2012 aikaisin Cairnsin lentokentälle, josta lensin Sydneyhyn. Jo Cairnsin lentokentällä huomasin langatonta nettiä käyttäessäni, että kuvamme oli noussut Spaceweatherin kansisivulle. Mahtavaa! Kreisi projektimme oli huomioitu!

Sydneyssä minulla oli 5 tuntia aikaa odotella Suomen lentoa. Käytin sen netissä ja laadin tätä edellisen artikkelin tähän blogiin. Samalla vaihtelin posteja Cairnsiin jääneiden ursalaisten kanssa, ja vaikkei asiaa ei posteissa suoraan sanottu, tiesin heidän olevan yhtä innoissaan kuin minä.

Laatimani 4 valokuvan kooste pysyi Spaceweatherin kannessa lopulta yli 2 vuorokautta ennen kuin tilalle nostettiin seuraava valokuva (kuvamme käväisi välillä sivun ylimpänäkin uutisena). Tätä kirjoittaessani Spaceweatherin kannessa on jo muita auringonpimennysvalokuvia.

Saavutettiinko projektin tavoite?

Ei saavutettu, sillä tästä kuvasta ei tullut APODia = astronomy picture of the day = Nasan antama tunnustus yksittäiselle tähtitieteelliselle valokuvalle joka päivä. Sivumennen sanoen, APODeiksi tuli tästä auringonpimennyksestä seuraavat 3 kuvaa: 15.11.2012 (© Phil Hart), 16.11.2012 (© Ben Cooper) ja 17.11.2012 (© Alex Cherney) eli alla olevat.

Kahdessa viimeisessä on sellaista visuaalista kauneutta, että ne ylittävät yksittäisinä kuvina meidän projektimme yksittäiset kuvat.

Vaikka projekti epäonnistui tältä osin, se onnistui itseni kannalta muilla tavoilla:

• Valokuvauksen luova ajattelu levisi.
• Saimme huomiota, pääsimme Spaceweatherin kansisivulle.
• Tämä oli ensimmäinen vetämäni joukkoistamisprojekti ja itselleni hieno kokemus. Katsotaan, jos keksin vastaavaa jatkossa.

Jotain on vielä tekemättä.

• Olen laatinut projektista kuvan Facebookia varten otsikolla Finnish Eclipse Eaters 2012. Kuva on julkinen, jotta sitä voi jakaa ja näin katsoa leviääkö ”virus” pitemmälle.
• On ollut mielessä, että tekisin alkuperäisestä youtube-filmistä englanninkielisen version. Sen näkökulmana olisi silloin tästä projektista saadut kokemukset (matematiikkaosuutta unohtamatta!). Näin tämäntyyppinen luova valokuvausajattelu leviäisi myös muihin kieliryhmiin.

Muuten Australiasta jäi mieleen didgeridoot (pöristelevä soitin), bumerangit (leikillinen tai pienriistaa tappava heittoase), aboriginaalien visuaalinen taide (abstraktin ja konkreettisen mielenkiintoinen sekoite) sekä näiden myynti turistirihkamana. Vaikka kirjoitin äsken ”turistirihkama”, kaikista näistä löydän myös aitoa sisältöä, johon voisi perehtyä enemmän. Ehkä palaan asiaan…