Melontaretki Vätsärin Routasenkuruun 23.-30.7.2015

Vuoden 2014 Vätsärin läpi Jäämerelle -reissun jälkeen tajusin, ettei tätä valtavaa erämaa-aluetta voi yhdellä retkellä kartoittaa. Varsinkin Routasenkuru [karttalinkki] on kartalla niin silmiinpistävä, että sen läpi on kerran melottava.

Varasin ajaksi heinäkuun lopun 2015. Julkaisin suunnitelman Avokanoottiyhdistyksen foorumilla. Pitkään näytti, etten saa muita yksikkökanootteja seuraksi enkä edes etumelojaa kanoottiin – yksin en halunnut lähteä, sillä isommalla porukalla saa monipuolisempia valokuvia –, kunnes retkiluistelu/melontatuttu Auli soitti kertoen, että toinen retki oli peruuntunut: ”Vieläkö olet lähdössä Vätsäriin?” Suunnitelma käytiin läpi. Mukaan päätettiin ottaa suurempi kumikanoottini, kaksikko.

Alla huippumaisema Routasenkurusta 26.7.2015 klo 22, kun ilta-aurinko valaisee rotkon järviketjua [karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Torstai 23.7.2015

Aulin ehdotuksesta lähdimme Lappiin autojunalla (Aulin autolla). Jäimme junasta pois Rovaniemellä, eväät ostimme Inarista, Sevettijärvelle ehdimme klo 16 paikkeilla.

Alla olemme lähtötunnelmissa Sevettijärven hiekkarannalla [karttalinkki]. Tavoitteena on tehdä rengaslenkki Sevettijärvi – Routasenkurun läpi – Sevettijärvi.

Sevettijärvi on osa Jäämereen laskevaa Näätämöjoen vesistöä, johon kanoottia tai kalastusvälinettä ei saa tuoda kosteana. Riskinä on nimittäin levittää Gyrodactylus salaris -lohiloinen jostakin Itämereen laskevasta vesistöstä Näätämöjokeen. Jos kanootti tai kalastusväline on kostea, Sevettijärveltä löytyy desinfiointipiste. Kun totesin kanootin kuivaksi eikä kalastusaikeitakaan ollut, tällä kertaa en desinfioinut. (Omat desinfiointipulverit olivat kyllä mukana.)

Retken suunnittelussa oli eräs hankala tekijä. Melontareitti on kovin rikkonainen – paljon järviä, joiden väliset kannakset täytyy kantaa yli – joten on vaikea arvioida kuinka kauan matka kestäisi. Niinpä keksin uuden arviointimenetelmän:

• Oletin melontavauhdin järvillä olevan varovaisesti 4 km/h.
• Oletin kävelyvauhdin (kantamisvauhdin) maastossa olevan 1,5 km/h, mikä tarkoittaisi, että maalla etenemme 0,5 km/h, sillä kukin maakannas täytyy kulkea kolmesti: ensin tavarat yli, paluu, sitten kanootti yli.

Tämän perusteella muokkasin ja tulostin kartan, johon olin numeroinut päälle tunnit 1-2-3-4 jne. Näin sain aikaiseksi arvion missä olisimme kunkin tasatunnin kohdalla.

Kun olin numeroinut tällä perusteella koko reitin, olin saanut kokonaismääräksi 45 karttatuntia. Jos haluat tutkia suunnitelmaani, muokkaamani kartat ovat isossa koossa tässä (osa 1) ja tässä (osa 2).

Huom! Karttojen mittakaavan voi lukea oikeassa reunassa olevista plusmerkeistä, joiden etäisyys on 1 kilometri. Kartoista ilmenee myös, että suunnittelin reitin alunperin päättyväksi Näätämöön. En korjannut numerointia, vaikka muutimme reitin loppupaikaksi Sevettijärven.

Päivittäinen tavoite oli 6-7 karttatuntia, jolloin aika riittäisi sopivasti ja ehtisimme takaisin paluujunaan. Sopiva tavoite ensimmäiselle päivälle oli 3,5 karttatunnin kohdalla oleva tulipaikka [karttalinkki]. Koska lähdimme Sevettijärveltä liikkeelle klo 17, tulipaikalla olisimme tämän perusteella klo 20:30.

Sitten suunnitelmaa toteuttamaan. Aivan ensin ylitetään Sevettijärvi ja mennään patikoijien sillan alta [karttalinkki].

Heti päästään pienimuotoiseen veteen. Virtausta sillan alla ei juuri ole, vaikka silta on kapea ja sen ali juoksee Vätsärin useiden järvien vedet (esim. 6 km pitkä Sollomusjärvi).

Pian nousemme ylös Sollomusjokea, saameksi Coolmasjuuha [karttalinkki]. Joki on suureksi osaksi melottavissa vastavirtaan (leveys 4-8 metriä), mutta välillä on noustava veteen vetämään kanoottia.

Poroaitoja läpäisemme 3 kpl. Niin moni on noussut kanootilla Sollomusjoen ylös, että venynyt alituskohta löytyy helposti eikä kanootista tarvitse poistua: tartu kädellä aidan alaosaan, nosta se pääsi yli samalla kanoottia alla liu’uttaen.

Sollomusjoessa on pitkiä kivisiä virtapaikkoja, jotka estävät paitsi melonnan myös kanootin uiton. Näihin kohtiin on rakennettu veneteitä, joita pitkin puuveneen tai kanootin voi kiskoa yli joutuisammin kuin varvikossa (kuva Auli Köresaar).

Veneteissä on poikkipuita metrin välein naulattuna pituussuuntaisiin puihin. Puut ovat osin lahoja ja osa puista puuttuu. Jokaisella vetokerralla puita katkeaa lisää. Tästä huolimatta venetiet ovat käyttökelpoisia – varsinkin niissä kohdissa, joissa kuljetaan louhikon yli. (Milloin venetiet on rakennettu, sitä en tiedä?)

Ensimmäisenä iltana vedin kanootin kahden venetien yli. Ensimmäinen oli 250-metrinen (ylempi kuva) [karttalinkki] ja toinen peräti 750-metrinen (louhikkokuva) [karttalinkki].

Pääsimme tulipaikalle 4 tunnissa klo 21, mikä oli enemmän kuin suunniteltu, mutta venetiet ottavat aikansa. Hikistä puuhaa. Mäkäriä oli haitaksi asti.

Kanootin alituinen purkaminen ja lastaaminen tuli jo ensimmäisenä päivänä niin tutuksi, että toimintatapa vakioitui:

• Jotta kantaminen sujuu kätevästi, pääosa tavaroista pakataan kahteen säkkiin.
• Jotta lastaaminen sujuu kätevästi, säkkejä ei sovitella virtaviivaisesti kanootin pohjalle, vaan saavat törröttää partaan yli, jolloin ne voi siitä helposti nostaa kannettavaksi.

Tulipaikan lähelle oli hyvä laittaa teltat, sillä siinä ei louhikkoa ole.

Perjantai 24.7.2015

Lähdimme likkeelle klo 9. Lahonneet ja harvapuiset venetiet eivät aina tuntuneet käyttökelpoisilta, joten (kannettuamme ensin säkit yli) vedin usein tyhjän kanootin kahden järven välisen virtapaikan yli vesitse.

Jos koskenniskalla oli kynnys ja kiviä, nostin kanootin yli (kuva Auli Köresaar).

Tämä on toinen mallikuva järvien välisestä jyrkästä koskesta, jolloin ensin vietiin tavarat, minkä jälkeen uitin ja nostin tyhjän kanootin yli.

Jos järvien välisessä virtapaikassa ei ollut merkittävää kynnystä, lastia ei purettu, vaan Auli veti lastatun kanootin köydellä läpi ja minä ohjasin melalla. Kuva kertoo kuinka kivisiä nämä virtapaikat ovat.

Kun järvien välisessä virtapaikassa oli patikoijien tekemä silta, nostin kanootin lasteineen yli.

Liitän saman tien kuvan retken toiseksi viimeiseltä päivältä, jolloin Auli purki vastaavan sillan, jotta lastattu kanootti saatiin helpommin etenemään. Kun kanootti oli saatu läpi, rakensin sillan takaisin.

Toisinaan järvien välissä on niin tiuha louhikko, ettei vettä myöten pääse ylös, mutta varsinainen venetiekin on hajonnut. Silloin jäljelle jääneistä yksittäisistä puista on muodostettu väliaikainen ”venetie”. Tällainen korvike ei pysy paikallaan yhtäkään läpivetoa, sillä puut pyörivät alta pois. Kun pääsin ylös, siirsin liikkuneet puut suurin piirtein samoille sijoilleen.

Päivän mittaan tilanteet vaihtelivat järveltä toiselle siirryttäessä. Matka etenee pieniä ongelmia ratkoessa eikä aika tule pitkäksi.

Jälleen on yksi väli noustu ja kanootti lastattu, järven ylitys edessä. Melottavat järvet eivät ole pitkiä, kilometrin tai kaksi.

Karttaa ja GPS-paikanninta seurattiin sen mukaan, kun saavutimme uusia tuntipaikkoja: Nyt olemme 5 tunnin kohdalla, mutta aikaa on kulunut 6 tuntia 20 minuuttia. Ennakkoon asettamani aikataulu ei pitänyt, sillä erilaisia kantamisia oli enemmän kuin arvelin. Tämä ei sinänsä haitannut, sillä suunnitelmassa tekemäni virhe oli systemaattinen – yksi kartalle merkitty tuntiväli olikin 70 minuutin mittainen.

Mäkärät haittasivat yhä, mutta vain järvien välisissä kantopaikoissa. Tuulisilla järvenselillä mäkärät katosivat eivätkä maihin tullessa heti meitä löytäneet. Niinpä pidimme ateriataukoa heti Sollomusjärven pohjoispäähän saavuttuamme [karttalinkki]. Tästä kohdasta alkoi reittimme viimeinen venetie kohti Kurttejärveä – rahtasimme tavaramme sinne vasta aterian jälkeen.

Auli otti nokoset aterian jälkeen.

Kurttejärveltä kävimme katsomassa Sollomusjärven autiotupaa [karttalinkki], jossa oli kolme kalastelevaa patikoijaa pääkaupunkiseudulta (kuvaa autiotuvasta en ottanut).

Kun venetiet loppuivat, jatkoimme ilman. Jos järvien välissä oli vettä kanootinlevyisesti eikä liikaa korkeuseroa, emme purkaneet lastia vaan uitimme läpi: Auli veti köydellä, minä nostin veneen yksittäisten kivien ja kapeikkojen yli.

Yksittäisten nostoissa käytettiin kuvan mukaista tekniikkaa. Ensin kanootin keula kiven päälle. Sitten: A = Minä nostan keulaa. B = Samalla Auli vetää köydestä. Kun kanootti on saatu keikahtamaan kiven yli: C = Minä nostan perää. D = Samalla Auli vetää köydestä.

Jos järvien välissä oli korkeuseroa, mentiin maastoon. Jos maasto oli pääosin sammalta/varvikkoa, kanootti kiskottiin maata pitkin: minä edellä vetäen (mahdollisesti kaksin käsin, jolloin etukädessä köysi olan yli), Auli perässä köysi kädessä, jolla voi joko vetää tasaisessa maastossa sivulta tai nostaa kanootin perää ylämäessä.

Jos maasto oli kivistä, Aulin käsien pituus ei riittänyt nostamaan kanootin keulaa tai perää luontevasti. Niinpä kannoin nämä pätkät 27 kg kanoottia olalla [karttalinkki].

Kantaminen oli aivan ok, kunhan puusto ei ollut tiheää. Jos oli, kanootti tarttui yhtenään oksistoon ja vaati kääntelyä ja vääntelyä, mikä vei energiaa.

On myös sanottava tämä: Minun ja Aulin joukkue oli erinomainen tälle retkelle. Olemme molemmat kestäviä kaikessa sellaisessa, jossa edetään pienellä sykkeellä koko päivä (9 tuntia). Kun mennään, niin mennään – ruokataukoja ei turhaan venytetä – kumpikin haluaa tehdä osuutensa ja vähän yli. Käsitin erittäin hyvin, että Aulia harmitti, ettei hän pystynyt auttamaan kivisillä pätkillä enempää.

Kantamisesta vielä… laitan alle kuvan tilanteesta pari päivää myöhemmin, jossa olemme juuri laskeutumassa Routasenkuruun. Tässä vaiheessa kantaminenkin oli virtaviivaistunut. Auli näet purki kanootista kaiken ylimääräisen (myös vetoköydet), jotta voisin keskittyä oleelliseen.

Tämän blogin pitkäaikainen seuraaja tietää, että olen melonut Nuuksion kaikki 165 järveä ja lampea (yht. 367 km melontaa) sekä kärrännyt ja vetänyt kanoottia lampien välit (255 km raahausta). Tällä retkellä tuntui, että se kaikki oli vain harjoitusta. Olen raahaamisen, riuhtomisen ja kantamisen erikoismies, joka pääsi vihdoin luonteelleen sopivaan erämaahan.

Takaisin retkelle. Toistaiseksi pisin ja vaikein kantopätkä oli Pätsikotajärven ja nimettömän järven välinen kannas [karttalinkki]. Nousua oli 26 metriä, jonka jälkeen laskua 10 metriä. Samalla ylitimme vedenjakajan Näätämöjoen vesistöstä Uutuanjoen vesistöön. Näin pääsimme järvelle, jonka vesi oli kirkasta, syvää ja turkoosia kuin uimahallissa. Alla olevan kuvan värejä ei ole korjattu.

Vielä yksi maakannas, jonka jälkeen saavuimme Pahtareikäjärvelle, jonka tuuliseen niemeen pystytimme teltat [karttalinkki]. Tässä tuulessa mäkärät pysyivät poissa, mikä tuntui enemmän kuin mahtavalta.

Olimme tehneet hyvän päivätyön. Leiri oli 10 karttatunnin kohdalla kuten pitikin (tosin aikaa oli tässä vaiheessa kulunut yli 12 tuntia).

Lauantai 25.7.2015

Auli oli ottanut mukaan kevyen varustuksen. Maastosta löytyi tikkua risukeittimeen. Puurolautanen odottaa kuumaa vettä, jonka pieni kattila keittää.

Aamu oli sumuinen. Pahtareikäjärven itäpäässä on komea kallioseinä. Äskeinen leiriniemi näkyy udussa [karttalinkki].

Auli päätti, ettei kiipeile (maisemien takia) nyt eikä myöhemmin.

Kannoimme tavarat sumuiselle Tuulijärvelle melko lyhyen kannaksen yli. Meloimme järven yli jatkaaksemme sen jälkeen kohti Isoa Rovijärveä. Alla näkymä Tuulijärven itärannalta kohti länttä [karttalinkki].

Jälleen oli edessä pitkiä työläitä maastoja eli kivisiä ylämäkiä, jossa kannoin kanootin olalla. Jotta kantaminen saatiin pienempiin osiin, meloimme myös Tuulijärven ja Ison Rovijärven väliset 3 pientä järveä [karttalinkki].

”En se ollut minä” – näin tuo mänty tuntuu sanovan. 🙂

Saavutimme koko retken korkeimman järven, 176 metriä merenpinnasta [karttalinkki]. Kun lähtöpiste Sevettijärvi oli ollut 95 metriä, nousua kanootille oli tullut 81 metriä. Vuoroin alas, vuoroin ylös – näin reitti jatkui tästä eteenpäinkin (alla oleva kuva on ainoa, jossa kannamme jotain muuta kuin kanoottia).

Iso Rovijärvi on nimensä mukaisesti laaja. Maasto alkaa muuttua, sillä rannoilla on tiuhemmin kalliojyrkänteitä. Huippunäkymä kapean niemen kannaksen yli, jossa kanootti parhaillaan odottelee [karttalinkki].

Ison Rovijärven jälkeen lähdemme kipuamaan järviketjua ylävirtaan kohti itää. Tässä jälleen lyhyt kannas, jossa kanootin voi lastia purkamatta uittaa ja nostella läpi [karttalinkki].

Olemme maastossa, jossa kävin jo vuoden 2014 Vätsärin reissulla. Kipusin Rovipäälle kuten viimeksi, sillä se on tarpeeksi korkea, jotta kännykkä toimii [karttalinkki].

Vertailuna molempien vuosien kuvat. 2014:

2015:

Hmm. Aurinkoisella säällä parempi.

Kanootti parkissa. Tämänkin järvien välisen kannaksen patikoija voi ylittää kivillä hyppien [karttalinkki].

Jatkoimme kapeaa järvien ketjua itään.

Leirin teimme kahden pienen nimettömän järven väliselle kannakselle, kun alkoi tihkuttaa [karttalinkki].

Tarppi on loistava apuväline. Sen alla kokkaa kuivana (Aulilla oli kuivaa tikkua tallessa).

Sunnuntai 26.7.2015

Aamu alkoi kantamisella seuraavaan nimettömään järveen, melonnalla sen läpi ja kantamisella sitä seuraavaan, nimeltään Ristijärvi. Saavuimme niin jylhiin maisemiin, etten ollut Vätsärissä ennen nähnyt [karttalinkki].

Upeaa. Kuvan keskellä on kuru. Kun sen perukalle meloo ja nousee ylös, näky on huikea.

Auli yrittää vierittää vesialtaiden välissä olevaa kiveä pois.

Kurun toisella puolella on toisenlaista hienoa maisemaa [karttalinkki].

Rotkon pohjalla on neljän järven ketju, joista alla oleva on eteläisin [karttalinkki].

Yllä olevan kuvan kallioseinän takana on suurempia järviä (joista vesi tulee), mutta sinne en jatkanut, koska kartan mukaan tästä ei maisema parane.

Takaisin kävellessä kuvasin yhden välissä olevan järven.

Auli oli sillä välin löytänyt pehmeän kiven.

Jatkoimme Ristijärven pohjoispäässä olevaan kapeikkoon [karttalinkki].

Pidimme ateriatauon luonnon vesiliukumäen vieressä [karttalinkki].

Vesiliukumäki laskee nimettömään järveen, jonka lempinimi on ”Miehen hauis” – ymmärrätte, kun katsotte karttaa [karttalinkki].

Nyrkin ja hauiksen välisessä niemessä oli leiri, josta tuprutti savua. Huutelin miehelle ja koiralle hyvää päivää (toinen mies oli kuulemma nukkumassa). Koottava kanoottikin heillä oli. Tarina alkoi luistaa, kun vaihdoimme englantiin. Kaksi norjalaista ja iso kiltti koira olivat pitkällä retkellä, 24 päivää erämaassa. Lähtö oli tapahtunut Inarista, sieltä Inarijärven läpi Surnuvuonoon – Surnujoki ylös – Surnujärvi – kantaminen ilmeisesti Lujapuolijärven kautta kohti Routasenkurua. Norjalaisen eräguru Lars Monsenin Vätsäri-filmit olivat tuttuja. Kalastus kuului asiaan.

Yllätyin, kun norjalaismies kertoi meloneensa Routasenkurun läpi 2 vuotta sitten. Millaista siellä on, kysyimme Aulin kanssa ja otimme kartan esiin. Mies varoitti: ”Ei kannata laskeutua Routasenkuruun heti – jos näin teette, pian joudutte louhikkoon, jossa on talon kokoisia kiviä”.

Mies kertoi, että louhikon läpi on äärimmäisen vaikeaa kuljettaa kanoottia. Koira voisi siinä pudota korkealta ja loukkaantua. Siksi tällä kertaa norjalaiset aikovat kiertää ansan pudottautumalla Routasenkuruun vasta louhikon jälkeen, mikä tietää kantamista 500 metriä enemmän. Eli karttalinkkeinä: ei tästä Routasenkuruun [karttalinkki], koska pian tulee louhikko [karttalinkki], siksi mieluummin alas tästä [karttalinkki].

Kiitimme vihjeistä ja jatkoimme eteenpäin.

Kukkuu.

Laitan väliin filmin.

Minulla oli idea tehdä hupsu filmi Tom of Uganda Routasenkurussa (aiempia Tom of Uganda -filmejä tässä ja tässä). Juoni jääköön salaisuudeksi, sillä en lopulta saanut materiaalia kasaan. Niinpä leikkasin kokoon ”tavallisen” filmin eli ne pätkät, joissa (alkua ja loppua lukuunottamatta) näkyy hienoimpia Routasenkurun ja ympäristön maisemia. Epäloogista ehkä, mutta luettelen filmin paikat siinä järjestyksessä kuin ne tulivat maastossa vastaan:

0:24–0:35 melontaa Ristijärven kurussa [karttalinkki]
0:36–0:39 koskenlaskua vesiliukumäessä, joka laskee ”Miehen hauis”-järveen [karttalinkki]
0:14–0:23 kanootin kantoa ”Miehen hauis”-järveltä nimettömälle järvelle, joka edeltää Routasenkurua [karttalinkki]
0:08–0:13 kanootin kantoa Routasenkurun yläpuolella [karttalinkki]
0:40–0:49 melontaa Routasenkurussa heti louhikon jälkeen [karttalinkki]
(filmin viimeinen järvi ei ole Routasenkurussa)

Takaisin retkelle. Norjalaiset jäivät taakse, kun meloimme ”Miehen hauis”-järven yli. Laitoin tekoviikset nenän alle ja liinan päähän. Auli kuvasi filmiä, kun kannoin kanootin Tom of Ugandana pienemmälle järvelle ennen Routasenkurua [karttalinkki]. Vaikka filmasimme, olin samalla lumoutunut kuinka upeissa maastossa liikuimme.

Saavuimme Routasenkurun yläpuolelle [karttalinkki].

Tästä olisi 15 metrin pudotus kanjonin pohjalle. Käytiin keskustelu:

Minä: Se norjalainen tyyppi varoitti laskeutumasta alas.
Auli: Mennään alas. Eikö me tultu tänne melomaan eikä kantamaan?
Minä: Okei.

Näin helposti annoin periksi, sillä ajattelin: Olkoon. Jos Auli haluaa vaikeuksia, tulkoon mitä tulee. Kai sieltä jotenkin läpi selvitään?

GPS-jäljen mukaan kesti 32 minuuttia, kunnes tavarat ja kanootti oli laskettu alas vesialtaaseen. Polku tai kiviluiska on jyrkkä, mutta aina löytyi paikka asettaa jalka tukevasti. Kanootti laskettiin köysivarmistuksella, Auli ylhäällä, minä alhaalla.

Ei liene monta valokuvaa, jossa kanootti on Routasenkurun ensimmäisessä altaassa, vesiputouksen edessä.

Harmitti, etten tullut ottaneeksi valokuvaa vesiputouksesta silloin, kun olin kanjonin yläpuolella.

Meloimme 300 metriä, kunnes tulimme louhikkoon. Talon kokoisia kiviä. Se on totta. Minä vasta ihmettelin mitä tehdään, kun Auli otti kassinsa ja lähti kiipeämään kiveltä toiselle.

Jos norjalaiset ovat päässeet läpi, kaipa mekin?

Pyysin Aulia ottamaan kuvan, kun katson tulosuuntaan.

Keplottelimme tavarat ylös ja eteenpäin sen verran kuin oli selkeää (25 metriä). Kävin tutkimassa maastoa eteenpäin ja löysin reitin: vinoa kiellekettä pitkin, sitten alas – alas – alas – ylös – ylös – alas – alas – alas ja olisimme jälleen kanjonin pohjalla, mutta emme vielä läpi.

Poistin kaiken ylimääräisen kanootista. Alla olevassa kuvassa olen nostanut sen pystyyn kiveä vasten. Auli pitää kanoottia köydellä paikoillaan, jotta voin kivuta ylös kiskomaan sitä seuraavan lohkareen yli.

Vinoa kiellekettä pitkin – alas – alas – alas. Näin pääsimme alla olevaan kohtaan, jossa olen voinut laskea kanootin koivua vasten.

Avoin vesi näkyy kaukaisuudessa. Tästä ylös – ylös – alas – alas – alas, kunnes olimme kanjonin pohjalla, jossa hetken aikaa kivien yli, kunnes jälleen nousu ylös – vasemmalle – ylös – kapeikosta läpi – kanootin pudotus, jolloin olemme seuraavassa kuvassa (kuvattu tulosuuntaan).

Parimetristen kivien louhikkoa – alas – louhikkoa – alas. Olimme läpi.

GPS-jälki kertoo, että 130 metrin louhikossa meni aikaa 1 tunti 58 minuuttia (1 m 10 cm / minuutti). Selvisimme tästä äärimmäistä varovaisuutta vaativasta toimenpiteestä ehjinä.

Kuva eteenpäin heti louhikon jälkeen [karttalinkki].

Jalusta rantaan ja yritys ottaa selfie. Huono valaistus kanootille, mutta olkoon todiste, että siinä me ollaan.

Ilta oli pitkällä. Kurun pohjalla meloen järvet ylittyivät kepeästi. Järvien välisissä puroissa ei vesi riittänyt, vaan ne ohitettiin – välillä puron pohjakivien päällä kiskoen, välillä maitse. Pysähdyimme ensimmäiseen paikkaan, johon teltat sai järkevästi [karttalinkki].

Ilta-aurinko oli komea. Vaelsin rotkon reunoilla valokuvaamassa.

Myös artikkelin alussa ollut kuva on tältä illalta. Toistan sen tässä. Tuolta tulimme, aurinko valaisee rotkon järviketjua [karttalinkki].

Nousin kanjonin toiselle puolelle, jotta sain kuvan ylempää. Täältä katsoen Routasenkuru on varsin suora [karttalinkki].

Aivan mahtava päivä. Päätin sen uintiin mäkäristä ja hyttysistä välittämättä. Aah.

Kun vetäydyin telttaan, kuulin ulkoa puhetta. Nousin ja juttelin pari sanaa norjalaisille, jotka meloivat ohi. Harmi, etten otanut valokuvaa.

Maanantai 27.7.2015

Eilisistä vaikeuksista huolimatta olimme aikataulussa, karttatunnin 23 kohdalla (oikeasti olimme käyttäneet 30 tuntia). Ohitimme norjalaisten koottavan Ally-kanootin. Heidän leiri oli jossain kauempana.

Päivä jatkui monenlaisella melomisella ja uittamisella. Köyden kanssa kanoottia veti jälleen Auli. Minä nostin kanootin yksittäisten kivikkojen yli.

Välillä kipusin korkeammalle.

Yhtään koskea Routasenkurussa ei voinut laskea. Kanootti jätettiin tuohon keskelle ”mittatikuksi” [karttalinkki].

Hmm. Jälleen paikka, jossa kanjonin seinät ovat romahtaneet ja tukkineet reitin [karttalinkki].

Katse ylhäältä tulosuuntaan.

Eiliseen pahaan paikkaan verrattuna tämä oli helppo kantaa läpi.

Rotkon pohjalle laskeutui samaan aikaan vaeltaja Ikaalisista.

Kun hän ei päässyt toiselta puolelta sujuvasti jatkamaan, Auli meloi hänet seuraavan pienen järven yli.

Nämä kuvat ovat ainoat, joissa olen kuvannut liikkuvaa kanoottia yläperspektiivistä. Olisin halunnut tehdä sitä useammin, sillä onhan kanootti jyrkänteen varjostamassa mustassa vedessä upea näky.

Sinne meni Ikaalisten mies.

Ratkoimme Aulin kanssa erilaisia tilanteita koko päivän. Sujuvaksi melonnaksi tätä ei voi kutsua. Suurin osa ajasta vedetään köydellä, riuhdotaan sekä kannetaan tavarasäkkejä ja kanoottia.

Routasenkurun loppu ei ole uljas, sillä se päättyy laveaan kivikkoon, jonka väleihin vesi suureksi osaksi katoaa [karttalinkki].

Kannoin kanootin Uutuanjoelle, jota nousimme vastavirtaan reilun kilometrin verran, kunnes alkoi sataa rankasti. Pystytin tarpin vanhan tulipaikan kohdalle siten, että molempien telttojen ovet pysyivät kuivina. Alla oleva kuva on toki aamulta, kun ei enää satanut [karttalinkki].

Tiistai 28.7.2015

Köysi kanootin keulaan ja perään. Päivä alkoi perinteisellä uitto- eli liinaustekniikalla, jolla nousin Uutuanjoen virtapaikat.

Emme nousseet Uutuanjokea Vuontisjärville asti, vaan reittisuunnitelman mukaisesti ryhdyimme melomaan ylös Pakanajokea [karttalinkki].

Se ei kauan onnistunut, sillä joki levenee ja mataloituu. Auli otti jälleen vetovastuun.

Pääsimme näin Jankkilaan eli Pakanajoen varaustuvan kohdalle [karttalinkki].

Tästä ylöspäin Pakanajoki levenee yhä ja muuttuu mahdottoman kiviseksi.

Tuonne ei kannata jatkaa. Muutimme (Aulin ehdotuksesta) suunnitelmaa ja kannoimme kanootin Pakanajärvelle, jonka kautta jatkoimme pienten järvien läpi luoteeseen kohti Ruuhivaaraa.

Laitan tähän väliin kokonaiskartan rengasreitistä Sevettijärvi – Routasenkurun läpi – Sevettijärvi.

Alla tarkempi kuva, jossa näkyy myös:

• Vuoden 2014 reitti Nitsijärvi – Vätsäri – Uutuanjoki – Jäämeri.
• Sandneselvan reitti, jota pitkin en tiedä kenenkään meloneen Vätsäristä Jäämerelle. Onko halukkaita? 🙂

Alla vielä tarkempi kartta, johon olen merkinnyt kaikki leiripaikkamme. Klikkaa täysresoluutiokuva auki tästä.

Vielä yksi kuva: tiistain 28.7.2015 etappi.

Tiistai 28.7.2015 oli raskas. Pakanajoen varaustuvan jälkeen kanoottia melottiin järvillä 3 km sekä raahattiin tai kannettiin epätasaisessa maastossa toiset 3 km ylämäkeen (nousua 40 metriä). Tähän meni koko päivä. Helpompi ratkaisu olisi ollut jatkaa Uutuanjokea alas Jäämerelle kuten tein vuonna 2014 (jossa olisimme olleet perillä illalla). Mutta kun tavoite oli tehdä rengasreitti, niin sellainen tehtiin.

Valokuvia ei juuri ole. Tämän pyöreän peilikirkkaan lammen valokuvasin jossain välissä, kun palasin hakemaan kanoottia.

Ah, melkein unohdin. Oli hyviäkin hetkiä (4 sekunnin filmi).

Kuvasin näet tunnin verran puuttuvia pätkiä Tom of Uganda -filmiin (ei se silti valmiiksi tullut). Samaan aikaan Auli kävi uimassa ja otti nokoset.

Töitä tehtiin myöhempään kuin muina päivinä, sillä kohtuullinen leiripaikka löytyi vasta Hevosenkenkäjärveltä [karttalinkki].

Keskiviikko 29.7.2015

Meloimme aamulla Hevosenkenkäjärven läpi. Kipusin Ruuhivaaralle ottamaan valokuvaa [karttalinkki].

Vasemmalla Hevosenkenkäjärvi. Kannoimme kanootin oikealle Ottujärveen, jonka jälkeen taakse Karekkijärveen.

Päivä oli paljon eilistä helpompi, sillä tällä kertaa järvet olivat suurempia, järvien välit lyhempiä ja koko päivä mentiin alavirtaan. Alla yksi esimerkki: Ottujärven ja Karekkijärven välinen kannas [karttalinkki].

Sujuva päivä päättyi Kirakkajärvelle. Kännykkä alkoi pitkästä aikaa toimia.

Auli tiesi Kirakkajärven ja Sevettijärven välisellä kannaksella olevan Porotila Toini Sanilan, joka tarjoaa majoitusta [karttalinkki]. Kun olin laskenut Kirakkajärvestä Sevettijärveen laskevan kosken, marssimme porotilalle. Sauna + suihku + nukkumista pitkästä aikaa sisätiloissa.

Torstai 30.7.2015

Enää oli jäljellä 15 km melonta Sevettijärven läpi autolle. Ei kantopaikkoja.

Välipalatauko hiekkarannalla.

Kova myötätuuli toi jännitystä päivään (ilmatieteen laitoksen sivuilta katsottuna 8 m/s koillistuuli). Sevettijärvellä on kapeikkoja, jotka hillitsevät aaltojen kasvua. Toisaalta kyllä 4 km järvenselkäkin ehtii keräämään voimaa, jossa aalto vuorotellen työntää takaa ja kulkee murtuen kanootin alta. Grabnerin kumikanoottikaksikko pärjäsi tässä aallokossa loistavasti – moni virtaviivaisempi avokanootti olisi ollut täynnä vettä tai ainakin vaikeammin hallittava.

Saavuimme Sevettijärven kylään klo 13. Auto oli siellä, mihin se viikko sitten oli jätetty. Kanootin purku ja pakkaus. Viimeinen retkiateria. Ajoimme illaksi Inarin leirintäalueelle, josta seuraavana päivänä junalle ja etelään.

Yhteenveto

Tämä oli kolmas ja viimeinen Lapin melontani vuonna 2015. Loppulukemat GPS-paikantimessa.

Pilkoin GPS-jäljen 121 osaan, jotta voin sanoa:

• Kanootti liikkui 92 km, josta vesitse (meloen, köydellä vetäen, uittaen) 80 km sekä maitse (raahaten tai kantaen) 12 km.
• Patikoin maastossa 50 km, josta siis kanoottia raahaten tai kantaen 12 km.
• Tähän kului aktiiviaikaa 55 tuntia.
  • GPS tosin sanoo, että liikuimme 45 tuntia, mutta lopusta 13 tunnista lasken ainakin 10 tuntia aktiiviseksi. Nämä tarkoittavat esim. niitä hetkiä, jolloin jätin paikantimen Routasenkurussa kanoottiin samalla, kun kannoimme tavaroita lyhyen matkaa eteenpäin, jotta kanootti olisi hetken kuluttua kevyempi kiskoa puroa alas.
• Meloimme 78 järvellä, joiden väleissä jouduimme aina tekemään jotakin:
  • Helpommillaan vetämään köydellä kanootin kapeikosta läpi (1 minuutti)
  • Vaikeimmillaan kantamaan tavaroita 130 metriä Routasenkurun louhikossa talonkokokoisten lohkareiden seassa (1 tunti 58 minuuttia)

Työlästä oli, mutta Routasenkurun hillittömän upeuden takia ehdottoman palkitsevaa. Tuli tunne, että tämän parempaa retkeä ei voi Vätsärissä tehdä.

Minun tuskin tarvitsee suositella tätä retkeä kenellekään, sillä tarina ja kuvat puhuvat puolestaan. Jos haluaa päästä helpommalla, niin:

• Älä ota kanoottia ollenkaan. Routasenkuruun voi myös vaeltaa.
• Ota kevyempi kanootti kuten packraft. Vätsärissä ei ole niin suurta järveä, ettei sitä voisi meloa hitaammallakin välineellä.
• Älä tee rengasreittiä vaan jatka Jäämerelle. Vuoden 2014 GPS-datan perusteella matka Routasenkurulta Jäämerelle kestää 9 aktiivituntia (meillä Routasenkurulta Sevettijärvelle noin 20 aktiivituntia).
• Käytä enemmän aikaa kuten norjalaiset, niin ei tarvitse rehkiä niin hitosti joka päivä.
• Voit myös kalastaa, niin ei tarvitse ottaa yhtä paljon ruokaa. Ehkä. 🙂

Lopuksi kiitän Aulia aktiivisesta ja luotettavasta matkaseurasta. Seuraavat Lapin melonnat teen vuonna 2016.